Sisältöjulkaisija

angle-left Jääkenttiä avattu ja ensilumen latukin pian hiihtokunnossa

Jääkenttiä avattu ja ensilumen latukin pian hiihtokunnossa

Kuluneen pakkasjakson myötä Joensuun kaupungin ylläpitämille jääkentille ja kaukaloille on saatu tehtyä jo varsin hyvät pohjat. Ensimmäisenä eli maanantaina 29.11. valmiiksi saatiin Heinävaaran ja Pataluodon kaukalot. Tiistaina 29.11. saatiin avattua myös Louhelan kaukalot ja jääkenttä sekä Niinivaaran kaukalo. Lisää kenttiä avataan sitä mukaan, kun niitä valmiiksi saadaan. Avoinna olevan eli luistelukuntoisen kentän tunnistaa siitä, että valot ovat päällä ja pukukopit auki.

Myös laululavan ensilumen ladulla käynnissä on pohjien teko. Eli kasoihin tykitetty lumi levitetään tulevan latu-uran pohjalle, minkä jälkeen ura ajetaan latukoneella. Laululavan takana oleva latuosuus saataneen hiihtokuntoon keskiviikkona 30.11. ja koko lenkki torstain aikana.

Sekä jääkenttiä että latuja koskeva ajantasainen tieto on nähtävissä osoitteessa https://joensuu.fluentprogress.fi/outdoors.

Jääkenttien valo-ohjauksen ja pukukoppien aukiolojen aikataulut voi tarkistaa osoitteesta: www.joensuu.fi/luistelukentat

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.