Joensuun kaupungin Ilosaaren alueen perusparannus sai Hyvä esteettömyysteko -palkinnon torstaina 15.11. Helsingissä järjestetyssä Invalidiliiton 80-vuotisjuhlaseminaarissa.
Ilosaari on keskeinen virkistys- ja tapahtuma-alue Joensuun ytimessä, keskellä Pielisjokea. Jo perusparannuksen suunnitteluvaiheessa otettiin huomioon alueen monipuolinen käyttö, eri käyttäjäryhmät ja esteettömyys.
Alueelle on toteutettu perusparannuksen yhteydessä esteetön uimalaituri, esteettömät pukukopit ja -wc sekä esteetön kalastuslaituri.
Työn aikana esteettömyyden edistäminen on ymmärretty prosessiksi, joka vaatii jatkuvaa ylläpitoa ja kehittämistä. Esteettömyyden parantamisessa hyödynnettiin asiakasraatia, jossa oli vanhus- ja vammaispalveluiden edustajia. Asiakasraati kävi tutustumassa uudistettuun Ilosaareen yhdessä Joensuun kaupungin edustajien kanssa ja antoi alueesta kehittämisehdotuksia.
– Ilosaaren uudistukset koettiin hyvinä. Kaiken kaikkiaan Ilosaaressa oli sujuva liikkua ja kiitosta sai muun muassa koko saaren kiertävä reitti, jolla oli helppo liikkua pyörätuolilla, kertoo projekti-insinööri Mikko Honkonen Joensuun kaupungilta.
– Saimme paljon hyviä kehittämisehdotuksia. Esimerkiksi opasteiden väreissä tulee olla parempi kontrasti ja muutamiin paikkoihin tarvitaan vielä lisää kaiteita. Kaikkia parannusehdotuksia ei olla vielä ehditty tekemään, vaan työ jatkuu edelleen, Honkonen jatkaa.
Ilosaaren kunnostaminen liittyy Joensuun kaupungin symmetrinen kaupunki -hankkeeseen, joka on yksi Joensuun merkittävimmistä kaupunkikeskustan kehityshankkeista. Joensuun kaupunki on toteuttanut Ilosaaren perusparannuksen vuosina 2016–2018.
Hyviä esteettömyystekoja haettiin haasteena
Invalidiliiton pääjohtaja Petri Pohjonen ja Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä haastoivat keväällä Suomen kaupungit ehdottamaan hyvää esteettömyystekoa. Haasteen otti vastaan 12 kaupunkia ja ehdotuksia tuli kaikkiaan 26.