Joensuun ilmastokumppanuusverkosto ylitti 50 jäsenen rajapyykin, kun verkostoon liittyivät Psykoterapia- ja ohjauspalvelut Maarit Pietiäinen Oy ja painotuotteita valmistava Painokanava Oy.
Ilmastokumppanuusverkostoon pääsee mukaan allekirjoittamalla ilmastositoumuksen, jossa yritys tai yhteisö sitoutuu toteuttamaan valitsemiaan ilmastotekoja.
Maarit Pietiäinen on käynnistänyt yrityksensä ilmastotyötä jo ennen verkostoon liittymistä laskemalla yrityksensä hiilijalanjäljen yhteistyössä Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa.
– Yhden hengen yrityksessä on helppo vaikuttaa tiettyihin asioihin, kuten siihen millä tavalla työmatkat taitetaan, Pietiäinen kommentoi.
Maarit Pietiäinen sitoutui ilmastositoumuksessaan muun muassa siirtymään 100 % energialähteillä tuotettuun sähköön ja suosimaan hankinnoissa mahdollisuuksien mukaan käytettyjä tuotteita. Lisäksi hän sitoutui toteuttamaan yrityksen päästölaskennan uudelleen viiden vuoden kuluttua, jotta voi seurata yrityksen ilmastotyön edistymistä.
Painokanava Oy liittyi myös mukaan ilmastokumppanuusverkostoon. Painokanava on paikallinen painotuotteita valmistava yritys. He sitoutuivat muun muassa toimittamaan valmiit tuotteet asiakkaille mahdollisimman usein jakelupyörällä, sillä toimitusosoitteet ovat usein melko lähellä toimipistettä. Painokanava myös perustaa ympäristötiimin tukemaan ympäristötyötään.
Kaupunki kannustaa suunnitelmalliseen ilmastotyöhön
– Ilmastokumppanuusverkosto on kasvanut viime aikoina vauhdilla. Ilmastotyö selkeästi kiinnostaa joensuulaisia yrityksiä, mikä on ilahduttavaa huomata, kommentoi Joensuun kaupungin ilmastokoordinaattori Tuuli Hyppänen.
Joensuun kaupunki haluaa kannustaa yrityksiä suunnitelmalliseen ilmastotyöhön. Yksi tuen muoto on ilmastokumppanuus kaupungin kanssa.
Kumppanuudesta hyötyvät yritykset ja yhteisöt, jotka haluavat kehittää ympäristöystävällisyyttään, pienentää ilmastopäästöjään suunnitelmallisesti ja kehittää omia ilmastoystävällisiä ratkaisuja asiakkailleen.
Lisätietoa ilmastokumppanuudesta on osoitteessa climatejoensuu.fi/ilmastokumppanuus.