Sisältöjulkaisija

angle-left Ilmanlaatua mittaava sähköfillari liikkeellä Joensuussa toista kesää

Ilmanlaatua mittaava sähköfillari liikkeellä Joensuussa toista kesää

Joensuun keskustan ja lähiöiden kaduilla on mahdollista bongata hieman erikoisemman näköinen sähköpolkupyörä tänäkin kesänä. Pyörä on varustettu ilmanlaatua mittaavilla sensoreilla ja sillä kerätään ilmanlaatuun liittyvää dataa. Pyörä lähti liikkeelle eilen ja sillä ajellaan ympäri kaupunkia 19.7. asti.

Ilmanlaatupyörä mittaa ilman lämpötilan, kosteuden, paineen, hiukkaspitoisuudet sekä UV-säteilyn ja päästöjen määrän.

Viime vuonna kokeilulla testattiin liikkuvan mittausalustan datankeräystä ja erityisesti tiedonsiirtoa.

– Tänä kesänä jatketaan suunnilleen samoilla tavoitteilla mutta tuoreeltaan kalibroidulla ilmanlaatusensorilla voimme alkaa vertailla kerättyä dataa kiinteisiin ilmanlaadun mittapisteisiin, kertoo laboratorioinsinööri Jukka Hirvonen Suomen ympäristökeskuksesta.

Kesän aikana ilmanlaatufillaria ajaa kaksi Joensuun kaupungin kesätyöläistä. Maanantaina oman osuutensa aloitti opiskelija Julius Paakkinen. Heti ensimmäisen mittauspäivänä pyörä kiinnosti kaupunkilaisia ja jututtajia riitti.

– Linnunlahden rannalla esittelin parille miehelle pyörän anturia ja näytin tablettia. Penttilän puolella juttusille tuli useampikin ihminen. Osa oli tosi kiinnostuneita UV-indeksistä, Paakkinen kertoi ensimmäisestä pyöräilypäivästään.

Ilmanlaatufillarin keräämiä reaaliaikaisia mittaustuloksia voi seurata osoitteessa https://www.ecm-syke.fi/public/data/SYKE/Ilmanlaatufillari

Pyöräilijät myös somettavat seurannan kulusta Instagramissa ja Facebookissa tunnisteilla #myjoensuu ja #ilmanlaatufillari.

Ilmanlaatupyörä on osa laajempaa Itä-Suomen yliopiston, Joensuun kaupungin ja Suomen ympäristökeskuksen yhteistyökokonaisuutta, jossa testataan Suomen ympäristökeskuksen kehittämää laitealustaa. Sitä kehitetään jatkossa yhteistyössä ja sen päälle tullaan toteuttamaan muitakin erilaisia mittausympäristöjä.