Sisältöjulkaisija

angle-left Digitaalinen nuorisokortti auttoi pitämään nuorisotilat auki – Joensuun nuorisopalvelut palkittiin kuntatyön kehittämisestä

Digitaalinen nuorisokortti auttoi pitämään nuorisotilat auki – Joensuun nuorisopalvelut palkittiin kuntatyön kehittämisestä

Joensuun kaupungin nuorisopalvelut palkittiin kuntatyön kehittämisteosta Kuntatyö2030-gaalassa Helsingissä 7. joulukuuta. Tilaisuudessa palkittiin yli 50 innostavaa kehittämistekoa eri kunnista ja toimialoilta.

Joensuun kaupungin nuorisopalvelut palkittiin digitaalisen nuorisokortin kehittämisestä ja sen innovatiivisesta hyödyntämisestä korona-aikana. Nuorisokorttia on kehitetty yhdessä joensuulaisen Innoventym Oy:n kanssa.
Joensuun nuorisopalvelut saivat pitää nuorisotilansa auki myös koronarajoitusten aikana. Yksi merkittävä tekijä henkilömäärärajoitusten lisäksi on ollut digitaalinen nuorisokortti, jonka avulla nuoret kirjaavat käyntinsä tullessaan nuorisotilaan.

Nuorisokortin pääasiallisena tarkoituksena on ollut helpottaa ohjaajien työtä nuorisotilojen kävijätietojen keräämisessä ja raportoinnissa. Joensuussa kaikilta nuorisotilojen asiakkailta vaaditaan rekisteröityminen, jonka yhteydessä nuorilta kerätään omien yhteystietietojen lisäksi huoltajan tiedot.

– Mahdollisessa altistumistilanteessa meillä olisi ollut heti tiedossa samaan aikaan tilassa olleiden nuorten ja heidän huoltajiensa yhteystiedot, suunnittelija Jukka-Pekka Mattila Joensuun kaupungilta kertoo.   

Nuorisokorttia jatkokehitetään eurooppalaisten kumppaneiden ja Innoventum Oy:n kanssa Erasmus+-hankkeessa. Kortti toimii selaimen kautta mobiilissa ja siihen voi yhdistää esimerkiksi kirjastokortin. Nuorisokortti-sovellus julkaistaan vuoden 2022 alkupuolella. Joensuun lisäksi kortti on käytössä Tohmajärven ja Rääkkylän kunnissa sekä Joensuun Saappaan Moottoripajalla ja Saapas-päivystyksessä.

Kuntatyö2030-ohjelmassa edistetään kuntatyön tuloksellisuutta, tuottavuutta ja työelämän laatua sekä tehdä hyvää kuntatyötä näkyväksi. Sen taustalla ovat Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt Julkisen alan unioni JAU, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ja Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry. Lisätietoja ohjelmasta: https://www.kuntatyo2030.fi/.