Vauvauinti, sivun otsikko

Vauvauinti

Vauvauinti

Vauvauinnissa lapset nauttivat vesielementistä yhdessä vanhempien kanssa. Vauvauinnin tarkoitus on luoda vauvasta veden ystävä ja samalla tukea vauvan motorista kehitystä sekä lisätä vesiturvallisuutta. Alussa hyödynnetään vauvan sukellusrefleksiä pinnan alle sukelluksissa. Refleksin myöhemmin kadotessa vauva oppii pidättämään hengitystään veden alla.

Vauvauinti on tarkoitettu yli 3 kuukauden ikäisille lapsille. Ne järjestetään Virkistysuimala Vesikossa.

Uusia vauvauintiryhmiä kahdesti vuodessa

Uusia ryhmiä aloitetaan kahdesti vuodessa: syyskuussa ja tammikuussa. Ryhmään pääsyn edellytyksenä on:

  • vähintään 3 kk:n ikä
  • yli 5 kg:n paino
  • huoltajan infotilaisuuteen osallistuminen
  • vähintään toisen huoltajan hyvä suomenkielentaito tai tulkkina toimiva lisäavustaja.

Ryhmät on tarkoitettu ensisijaisesti joensuulaisille perheille. Mikäli ryhmään hakee enemmän kuin ryhmässä on paikkoja, osallistujat arvotaan. Vauvauintiin osallistumisen jälkeen paikkaa voi hakea jatkoryhmään. Myös uusia jatkoryhmiä aloitetaan sekä syys- että kevätkaudella.

Vauvauinnin hinnat

Alkeis- ja jatkovauvauintiryhmiin osallistumisen hinta on 115 € /lapsi (sis. 8 kertaa) + panttimaksu 5 €. Hintaan kuuluu kahden aikuisen uimahallipääsymaksu. Tulkkina toimiva avustaja voi osallistua ryhmään maksutta. Hintamuutokset mahdollisia.