"Hyödyllistä infoa ja näppärää knoppitietoa Joensuusta"

Joensuun vaakunat ja logot

Vaakunan lisäksi Joensuun kaupungilla on käytössään tilanteen mukaan muuttuva logo sekä lippu.

Logo

Kaupungin virallisena tunnuksena käytetään Joensuun kaupungin vaakunalogoa. Vaakunalogoa käytetään ensisijaisesti värillisenä, mutta sitä voidaan poikkeustapauksissa käyttää myös yksivärisenä (musta ja valkea).

Rennompaa käyttöä varten kaupungin logoa voidaan personoida esimerkiksi palvelualueiden ja paikan mukaisesti.

 

Logon lisäksi kaupungin käytössä värikkäiden ympyröiden sisään sijoitetuista, kaupunkia kuvaavista adjektiiveista koostuva visuaalinen elementti, jota voidaan käyttää tuomaan lisää väriä ja elävyyttä.

Kaupungin visuaalisen ilmeen on suunnitellut mainostoimisto Fabrikin AD Markus Haataja.

Vaakuna

Joensuun kaupungin vaakunan on suunnitellut Toivo Vuorela ja se on hyväksytty käyttöön vuonna 1957.

Vaakunassa on kilpi kahdesti lohkoinen, ylempänä on vallikoro, alempana aaltokoro. Kentät ovat punainen, hopeinen ja musta.

Lippu

Joensuun kaupungin lippu toimii kaupungin tunnuksena ja kaupungissa järjestettävien tilaisuuksien juhlistajana. Joensuun kaupungin lippua käytetään sekä salkolippuna että pöytälippuna. Lipun käyttöä valvoo kaupunginhallitus.

Lippu on suorakaiteen muotoinen ja mittasuhteiltaan Suomen lipun mukainen, korkeus 11 ja leveys 18 mittayksikköä. Lipun muotokieli tukeutuu Joensuun kaupungin vaakunaan. Lipun värit punainen ja musta ovat Karjalan värit ja vaakunan hopea korvautuu valkoisella.

Joensuun kaupungin lippu otettiin käyttöön 160-vuotisjuhlavuoden kunniaksi vuonna 2008. Lipun on suunnitellut graafikko Leea Wasenius.

Päivitetty 14.05.2013

Mitäs tykkäsit?

Auta meitä palvelemaan paremmin. Anna kommenttisi sivuston toimivuudesta!

Haluaisitko antaa myös kirjallista palautetta?

Kyllä vain! Ei tällä kertaa.

Kiitoksia palautteestasi!