EloVeera Sinkkolassa 4.8.2022

EloVeera Sinkkolassa 4.8.2022

TuupoVeera Tuupovaaran Ullakolla 9.8.2022

TuupoVeera Tuupovaaran Ullakolla 9.8.2022

EloVeera

Varttuneemman väen kesätapahtuma, elokuussa Veeran päivän tietämillä järjestettävä EloVeera on hyväntuulinen ja leppoisa ulkoilmatapahtuma meille kaikille. Ohjelma on suunniteltu erityisesti varttuneempaa väkeä ajatellen. Vuosittain ohjelmistoa maustetaan uusilla ideoilla, mutta mukana on myös vanhoja tuttuja juttuja. Yhdessä olemista, tekemistä ja kohtaamisia kaikenikäisille! Vuonna 2022 EloVeeran lisäksi varttuneemman väen kesätapahtumaa vietetään myös Tuupovaaran Ullakolla, jossa tapahtuma tunnetaan nimellä TuupoVeera.

Nähtävää, kuultavaa sekä koettavaa löytyy kaikenikäisille. Paikan päällä voi viihtyä oman mielenkiinnon mukaan koko tapahtuman ajan tai vaikka vain hetkisen. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

EloVeera järjestetään Sinkkolassa torstaina 4.8.2022 klo 11-15.

TuupoVeera järjestetään Tuupovaaran Ullakolla tiistaina 9.8.2022 klo 12-16.

Mukaan varttuneemman väen kesätapahtumiin?

Tapahtumissa on perinteisesti useita eri toimijoiden esittelypisteitä sekä monipuolista ohjelmaa, joka on suunnattu varttuneemmalle väelle. Mikäli olet kiinnostunut saapumaan paikalle, kuulemme mielellään ideoista, joita tapahtumassa voisi toteuttaa! Olethan yhteydessä etukäteen, jotta voimme suunnitella sopivan kokonaisuuden yhdessä.

EloVeera sijainti

Pesolantie 2, Joensuu
Sinkkolan kotieläin- ja perinnepiha

Sivu arviointi ja palaute