Näyttelyt

Pohjois-Karjalan museon pysyvä perusnäyttely kertoo alueen kansankulttuurista ja historiasta. Vaihtuvia näyttelyitä on 2-5 / vuosi. Näyttelykalenteria laadittaessa kiinnitetään huomiota ajankohtaisuuteen ja monipuolisuuteen. Monipuolisuutta näyttelytoimintaan ovat tuoneet myös erilaiset yhteistyötahot, joiden kanssa on toteutettu useita näyttelyprojketeja. Tällä hetkellä museolla on myös kolme lainattavaa kiertonäyttelyä.

Matkalla Karjalassa   

Perusnäyttely sijaitsee Carelicumin II kerroksessa. Näyttely avattiin vuoden 2011 alussa ja sitä päivitetään joka vuosi. Esimerkiksi kuvassa oleva ylisoutajan vene asennettiin Carelicumiin marraskuussa 2013 ja tammikuussa 2016 esille laitettiin 1600-luvun kuparikoliikolöytö.

Lisää perusnäyttelystä

Vaihtuvat näyttelyt

Vaihtuvien näyttelyiden tila löytyy Carelicumin katutasosta. Meneillään olevien vaihtuvien näyttelyiden tiedote löytyy täältä.

Näyttelyopastukset

Näyttelyihin järjestetään erilaista oheisohjelmaa, kuten yleisöopastuksia. Yleisöopastukset kuuluvat museolipun hintaan ja niistä tiedotetaan mm. museon etusivulla. Ryhmäopastuksien tilaus- ja hitatiedot löytyvät täältä: Infoa ryhmille

Päivitetty 16.05.2017

Mitäs tykkäsit?

Auta meitä palvelemaan paremmin. Anna kommenttisi sivuston toimivuudesta!

Haluaisitko antaa myös kirjallista palautetta?

Kyllä vain! Ei tällä kertaa.

Kiitoksia palautteestasi!