"Yllätyin, että täällä on niin paljon kaikkea"

- - Asiakaspalaute 29.1. 2013

Kartta slider 2

Tervetuloa matkalle Karjalaan

Matkalla Karjalassa on Pohjois-Karjalan museon tämänhetkinen pysyvä näyttely, jonka pääteemoina ovat Karjalan historia ja kansankulttuuri. Yleisön suosikkipaloja, kuten Karjalan vanhat kartat ja Sortavalan pienoismalli, on säilytetty entisestä perusnäyttelystä. Silti tämä näyttely on aivan toisen näköinen ja tarjolla on paljon uuden uutukaisia teemoja: evakkojen taivalta, kartanoiden kulttuuria, teollisuutta, Joensuun kaupungin tarinoita, suomalaisuuden ydintä, saunaa, unohtamatta.

Ainutkertaisinta museossa ovat tietenkin aidot esineet. Junkers-pommikoneen moottori, yli 200 vuotta vanha jalkajousi, 12 kiloa painava raha ja rokokootyylinen silkkijakku kuuluvat näyttelyn erikoisuuksiin mutta yhtä lailla ihmisen elämästä kertovat tavallisemmat esineet: metsästys- ja kalastusvälineet, käsityöt, kanteleet sekä joensuulaisen hattuliikkeen tavarat.

Näyttelyssä on runsaasti sähköistä katseltavaa ja kuunneltavaa. Esimerkiksi kuvaesitys kuusikymmenluvun Joensuusta sisältää nostalgista valokuva- ja kaitafilmiaineistoa kasvun ja kehityksen kaupungista.

 

 

 

 

 

 

1. Kahdeksan taalerin plootu

2. Haavurin arkku

3. Hylkeenhoukutuskuva

4. Olsonin nukke

5. Kapioarkku

6. Sauna ja kuppaus

7. Iivana Shemeikan kantele

8. Kartanot

9. Pokora

10. Rauvanlahden Junkers

11. Laatokan evakkoarkku

12. Joensuun katukyltit

 

 

Päivitetty 03.09.2014