Liikunta-aktiivisuuskysely

Liikunta-aktiivisuuskysely

Liikunta-aktiivisuuskyselyn tausta


Vuoden 2021 liikunta-aktiivisuuskysely on päättynyt. Kiitos kaikille vastaajille!

Liikunta-aktiivisuuskyselyn tarkoituksena on kerätä tietoa kuntalaisten liikunta-aktiivisuudesta. Liikunta-aktiivisuuden seuraaminen on yksi kuntalain velvoittamista kunnan perustehtävistä.

Kyselyn tuloksia käytetään päätöksenteon tukena. Ensimmäinen liikunta-aktiivisuuskysely tehtiin 2017, sittemmin se tullaan toistamaan joka neljäs vuosi uuden valtuustokauden alussa. 2021 kysely tehdään yhdessä Pohjois-Karjalan Liikunta ry:n (Pokali) sekä muiden Pohjois-Karjalan kuntien kanssa. Kyselyyn voi vastata kaikki yli 18-vuotiaat ja vastausaikaa on 8.2.-8.3.2021. Kyselyn täyttäminen vie alle 5 minuuttia.

Liikuntakyselyssä selvitetään mm. kuntalaisten liikunta-aktiivisuutta, eniten harrastettuja liikuntamuotoja, liikunnan harrastamista lisääviä ja rajoittavia tekijöitä, urheiluseuratoimintaan osallistuvien määrää sekä halua panostaa taloudellisesti liikunnan harrastamiseen. Lisäksi kysytään kehitettäviä asioita liikunnan osalta omassa kunnassa.

2021 kyselyyn vastanneiden joensuulaisten kesken arvottiin uimahalleihin 10 kerran kortteja sekä vuosikortteja. Ensimmäisen, toisen ja kolmannen vastausviikon jälkeen arvottiin 10 kerran kortti (arvo noin 65€) ja vastausajan päättymisen jälkeen vuosikortteja (arvo noin 510€) seuraavasti:

Mikäli joensuulaisten vastauksia oli

  • yli 1000, arvotaan 1 vuosikortti
  • yli 1500, arvotaan 2 vuosikorttia
  • yli 2000, arvotaan 3 vuosikorttia
  • yli 2500, arvotaan 5 vuosikorttia

 

Kyselyn materiaaleja

Vapaasti käytettävissä ja jaettavissa.

Liikunta-aktiivisuuskysely 2021

Liikunta-aktiivisuuskysely  2021 - arvontaan osallistujien yhteystiedot

Liikunta-aktiivisuuskysely flyer A5

Liikunta-aktiivisuuskysely juliste A4

Liikunta-aktiivisuuskysely juliste A3

YHTEYSTIEDOT

Sivu arviointi ja palaute