|
InFotonics Centerille rahoitusta 871 500 euroa Joensuun yliopiston InFotonics Center Joensuu on saanut 871
500 euron rahoituksen Itä-Suomen lääninhallitukselta. Rahoitus koostuu Euroopan
Unionin rakennerahastojen osuuksista, joita ovat toimintamenoihin saatu
rahoitus Euroopan sosiaalirahastosta ja laiteinvestointeja varten saatu
rahoitus Euroopan aluekehitysrahastosta. Rahoituksessa on mukana myös Joensuun
kaupunki, Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy ja yrityksiä. Rahoitus
turvaa omalta osaltaan InFotonics Centerin ja sen yli kymmenen hengen
toimintojen jatkumisen vuoden 2009 loppuun asti. Hankkeessa keskitytään uusiin sovelluksiin terveyden ja
hyvinvoinnin sekä tulevaisuuden metsäteollisuuden aloilla. Lisäksi laiteinvestoinneilla väritutkimuslaboratorio
varustetaan laitteistoltaan huippuunsa, alansa kansainväliseen kärkeen. "Olemme jo tehneet uusia lääketieteen tutkimuksen
avauksia Itä-Suomen yliopisto -yhteistyössä, jossa optiikan osaamistamme
sovelletaan Kuopion yliopistollisessa sairaalassa", kertoo InFotonics
Centerin johtaja Markku Hauta-Kasari. "Tutkimme muun muassa silmänpohjan
tarkkaa värikuvantamista diabeteksen varhaisen esiintymisen toteamiseksi ja
neurokirurgian leikkausvideoiden väriesityksen parantamista. Olemme myös valmistelleet hanke-esityksen tutkimuksestamme
Metsäklusteri Oy:lle." Lisätietoja: InFotonics Centerin johtaja Markku Hauta-Kasari, p. 050 405
6231 ---------------------- Joensuun yliopisto/viestintäyksikkö Yliopistokatu 2, PL 111, 80101 Joensuu Viestintäpäällikkö Kari Hippi (013) 251 3004, 050 593 2839 Vs. tiedottaja Susanna Prokkola (013) 251 2077, 050 361 9280 Tiedottaja Nina Venhe (013) 251 2008, 050 436 3677 Julkaisusihteeri Leena Konttinen (013) 251 2017 Media-assistentti Varpu Heiskanen (013) 251 3314, 050 433
8264 Kielenkääntäjä Maj Vuorre (013) 251 2090 |