JoY: Ei oikeustieteellisen tutkintoja


  • Date: Mon, 05 Dec 2005 14:35:22 +0200
  • Sender: owner-tiedotteet@joyx.joensuu.fi

    JoY: Ei oikeustieteellisen tutkintoja

    Opetusministeriö on antanut päätöksen, jossa ministeriö toteaa, ettei ole tarvetta tutkinnonanto-oikeuksien lisäämiseen oikeustieteellisellä alalla. Ministeriön mukaan nykyiset oikeustieteelliset tiedekunnat voivat turvata oikeustieteen tutkintoon johtavan lakimieskoulutuksen tarpeen.

    Ministeriön päätös on vastaus Joensuun yliopiston toukokuussa 2003 jättämään esitykseen. Joensuun yliopiston rehtori Perttu Vartiainen pitää valitettavana, että ministeriö ei ollut kuullut yliopistoa sen enempää  sivistyspoliittisessa ministeriryhmässä alkuvuodesta 2005 tapahtuneen käsittelyn yhteydessä kuin ei myöskään ns. Aarnion työryhmän mietinnön valmistuttua tänä syksynä. Siksi yliopiston esityksestä on valtakunnallisessa julkisuudessa välittynyt virheellinen kuva. Yliopiston pyrkimyksenä on ollut koko ajan jo olemassa olevan koulutuksen ja tutkimuksen kehittäminen yliopiston profiilia tukien, ei laajentuminen uudelle alalle. Tätä kehittämistyötä yliopisto jatkaa edelleen, vaikka alan kehittämistä paremmin tukevaa tutkinnonanto-oikeutta ei tässä vaiheessa saatukaan.
     
    Lisätietoja:
    Rehtori Perttu Vartiainen (013) 251 2001 ja 050 301 1530

    ________________________________________________________
    Joensuun yliopisto / Viestintä
    Tulliportinkatu 1, PL 111, 80101 Joensuu
    Viestintäpäällikkö Kari Hippi, puh. (013) 251 3004, 050 593 2839
    Tiedottaja Sari Eskelinen, puh. (013) 251 2077, 050 361 9280
    Julkaisusihteeri Leena Konttinen, puh. (013) 251 2017
    Tiedottaja Nina Venhe, puh. (013) 251 2008, 050 436 3677
    viestinta@joensuu.fi