Joensuun konservatorio

Joensuun konservatorio on alueemme suurin musiikkioppilaitos. Ammattitaitoinen opettajistomme pitää huolta yli 1100 oppilaasta. Meillä laadukkaasta opetuksesta nauttivat pienet muskarilaiset ja isommat musiikkiopistolaiset. Konservatoriossa voi opiskella myös ammatillisella toisella asteella tähtäimenä muusikon perustutkinto.

Joensuun konservatorio

Tutustu meihin

Lukuvuoden aikana tapahtuu paljon. Viime vuoden toimintakertomuksestamme voit kurkistaa, mitä kaikkea!

Konservatorion YouTube -kanavalla on eri soittimien esittelyvideoita, katso Soittolista.

Esiintymispyynnöt

Joensuun konservatorio on monipuolinen oppilaitos, jossa opiskelee eri ikäisiä ja eri tasoisia opiskelijoita klassisella, kansanmusiikki– ja pop&jazz -puolella. Konservatorio voi toimia esiintymispyyntöjen välittäjänä opiskelijoille. Opiskelija(t) ja tilaaja jatkavat sitten tilaisuuteen liittyvistä yksityiskohdista sopimista keskenään. Otathan ystävällisesti huomioon, että emme voi taata sopivien esiintyjien löytymistä.

Ilmoittaudu mukaan

Ammatillinen koulutus

Ammatillisen toisen asteen perusopinnot tähtäävät muusikon tutkintoon. Haku muusikko-opintoihin tapahtuu keväisin yhteishaussa. Yhteishaussa hakevat peruskoulupohjaiset hakijat. Musiikillisina pohjataitoina vaaditaan vähintään musiikkiopiston perusopintojen oppimäärää vastaavat taidot ja tiedot. Tarkemmat tiedot ammatillisen koulutuksen sivuilla.

Jatkuvassa haussa voivat hakea muut kuin yhteishaun hakijat. Musiikillisina pohjataitoina vaaditaan vähintään musiikkiopiston perusopintojen oppimäärää vastaavat taidot ja tiedot. Jatkuvan haun ajankohdista ilmoitamme nettisivuillamme ja muita tiedotuskanavia pitkin. Voit olla meihin yhteydessä milloin vain, jos muusikon opinnot ovat ajankohtaisia. Tarkemmat tiedot ammatillisen koulutuksen sivuilla.

Musiikkiopiston opinnot

Tarkemmat tiedot sivuilla www.joensuu.fi/musiikkiopisto/haku.

Avoin osasto

Katso tarkemmat tiedot ja ohjeet ilmoittautumiseen www.joensuu.fi/musiikkiopisto/avoin-osasto.

Muskari ja muut musiikkiryhmät

Tarkemmat tiedot sivulla www.joensuu.fi/musiikkileikkikoulu/ilmoittautuminen.

Kuorot

Tulikatti- ja Valo -kuoroihin mahtuu uusia laulajia. Tarkemmat tiedot kuoroista www.joensuu.fi/musiikkiopisto/kuorotoiminta.

Lukukausimaksut

Tarkemmat tiedot sivulla www.joensuu.fi/musiikkiopisto/lukukausimaksut.

Konservatorion opetukseen liittyvät yleiset ohjeet

Terveenä on mukavampi opiskella!

  • jää kipeänä kotiin
  • muista pitää turvavälit
  • pese käsiä
  • muista yskimishygienia

Lisäksi erityisesti huomioitavaa konservatorion toiminnassa:

  • Jos oppilas sairastuu tunnin aikana, hänet ohjataan tunnilta pois ja tarvittaessa kutsutaan huoltaja hakemaan oppilas kotiin.
  • Ennen tunteja ja tuntien jälkeen huolehdi käsien desinfioinnista käsien pesulla tai käsidesillä.

  • Opettajat ohjeistavat omien tuntiensa osalta tarkemmin käytännöistä.

Jos olet sairaana tai oireinen, ota yhteys konservatorioon puhelimitse. Tule paikalle vain terveenä!

Lukujärjestykset

Yleisten aineiden aikataulu 2023-2024, musiikkiopisto

Yleiset aineet 2023-2024, perustutkintolinja, klassinen musiikki

Orkesterien, kuorojen ja muiden yhteismusiikkiryhmien aikataulu 2023-2024

 

Koservatorio, logo

Konservatorio somessa

Konservatorio somessa

Joensuun konservatorio

Yliopistokatu 4, Joensuu

Sivu arviointi ja palaute

Konsan tapahtumat

Tapahtumat

Tapahtumat