Kesätyöt

Joensuun kaupunki työllistää kesäisin 300–350 nuorta. Kaupungin kesätöihin voivat hakea 15–19-vuotiaat joensuulaiset. Töihin voidaan valita myös ulkomaalainen nuori, joka on tilapäisessä suojelussa ja hänellä on koulupaikka Joensuussa.

Kaupungin työpaikkoja noin 200

Kaupungin omia kesätyöpaikkoja on tarjolla noin 200, ja työt kestävät kahdesta viikosta kuukauteen. Töitä on erityisesti puisto- ja puutarhapuolella, kulttuuri- ja nuorisopalveluissa, liikuntapuolella, kiinteistönhoidossa, talotekniikan huoltotehtävissä sekä päiväkodeissa.

Kesätöiden hakuaika oli 1.2.–10.3. Hakuaika on päättynyt, kiitos kaikille hakijoille!

Suurin osa paikoista täytetään huhti–toukokuussa

Hakuajan päätyttyä esihenkilöt käyvät hakemuksia läpi ja kutsuvat nuoria haastatteluun. Ensimmäiset valinnat tehdään jo maaliskuussa esim. puisto- ja puutarhapuolelle. Suurin osa kesätyöpaikoista täytetään huhti–toukokuussa, tästä syystä osa hakijoista voi joutua odottamaan valintapäätöstä.

Mahdollisia peruutuspaikkoja täytämme kesän aikana. Kesätyöt ajoittuvat ajalle 2.5.–30.9.

Kaupungin kesätöiden lisäksi myönnämme yrityksille, yhdistyksille ja kotitalouksille tukea joensuulaisten nuorten työllistämiseen sekä tuemme nuorten omaa yritystoimintaa.

Apua kesätyöpaikan hakemiseen Ohjaamolta

Mietitkö, miten kirjoittaa hakemus tai mitä laittaisi CV:seen? Ohjaamo auttaa, tule käymään!

Palvelemme erityisesti kesätyönhakuun liittyen Ohjaamolla kaupungin kesätyöhaun ajan keskiviikkoisin kello 13–15.

Palvelupisteeltämme (osoitteesta Kauppakatu 29) saat apua ja vinkkejä myös muina aikoina (ma–to kello 9–16 ja pe kello 9–15). Tervetuloa!

Työtehtäviä Joensuun kaupungilla

Kesätyöt, Kiinteistöpalvelut/rakentaminen, puisto- ja puutarhatyöt

Kiinteistöpalvelut/rakentaminen, puisto- ja puutarhatyöt

Kesätyöt, kirjastot

Kirjastot

Keästyöt, Kulttuurityö, yleinen

Kulttuurityö, yleinen

Kesätyöt, Liikuntapalvelut

Liikuntapalvelut

Kesätyöt, museot

Museot

Kesätyöt, Nuorisopalvelut

Sinkkolan kotieläinpiha / Nuorisopalvelut

Kesätyöt, PÄiväkodit

Päiväkodit

Kesätyöt, koulutuspalvelujen kesätoiminta

Koulutuspalvelujen kieli- ja kulttuuriryhmien opetuksen kesätoiminta