2. Testit

Testi on systemaattinen menettely, jolla hankitaan tietoa opiskelijasta, hänen ajattelusta että aistein havaittavasta käyttäytymisestä joko luokitusjärjestelmän tai numeerisen asteikon avulla. Testit ovat pääosin täysin objektiivisesti tarkastettavissa. Perinteisissä testeissä noudatetaan yleensä järjestysasteikollista mittausta, esimerkiksi sanojen ymmärtämisen testi. (Åhlberg1990). 

Asennetestit voivat olla esimerkiksi opiskelijan itsearviointia, jossa kysymyksin tarkastellaan opiskelijan suhtautumista kurssiin tai tieteenalaan. Ennen ja jälkeen kurssin ne antavat hyödyllistä tietoa opiskelijan asenteista ja reaktioista ja ohjaavat metakognitiivisiin ja reflektiivisiin pohdintoihin.

Elektroniset testit - itsearviointitestit soveltuvat hyvin muun muassa lähtötason arviointiin. Esimerkiksi oppimistapojen ja -taitojen arviointiin on kehitetty omat työkalut: http://www.virtuaaliyliopisto.fi/palvelut/iq/iqlearn/index.php? Tällöin opettaja ei arvioi oppimista ja testin vastaukset voivat jäädä pelkästään opiskelijalle tiedoksi tai ne voidaan jakaa opettajan tai ryhmän kanssa. Lisäksi voidaan käyttää testejä jotka palautuvat opettajalle. 

Valinta- ja soveltuvuuskokeita varten voidaan kehitellä standardoituja testejä. Sen sijaan suppeampien kokonaisuuksien arviointiin on mielekästä suunnitella muita arviointimenetelmiä. Varsinaisia testejä käytetäänkin aikuisopiskelussa melko harvoin. (Koppinen ym. 1999.)

Monivalintatehtävät

Monivalintatehtävissä opiskelijan tulee tunnistaa oikea vastaus esitetyistä vaihtoehdoista. (Lindblom-Ylänne, Nevgi & Kaivola 2003). Monivalintatehtävien tekemisessä hyvä tapa on suoraan selkeästi kysyä sitä, mitä haluaa opiskelijoiden tietävän tai ymmärtävän ja tähän sitten liitetään tavallisimmin 3-5 vastausvaihtoehtoa. Vaihtoehtoihin tulee sisältyä selvästi paras tai parhaat vastaukset.  Vaihtoehdoissa voi olla myös niin sanottuja harhauttajia. Harhauttavat vastausvaihtoehdot auttavat niitä opiskelijoita oppimaan, jotka eivät vielä hallitse opiskeltavaa asiaa. Hyviä harhauttajia ovat harhakäsitykset, väärinkäsitykset tms. joita on esimerkiksi luennolla tullut esille. Pinnallisen päättelyn perusteella opiskelija yleensä valitsee väärän vaihtoehdon. Jos oikeita vastauksia on yhtä useampia, se tulee selkeästi ilmaista. Lisäksi vastausvaihtoehtojen tulee olla loogisessa järjestyksessä. (Åhlberg 1990.) Esimerkkeinä monivalintatehtävistä ovat muun muassa käsitetestit, joissa kysytään keskeisiä tieteenalaan liittyviä käsitteitä.

Monivalintatehtävien etuna on suhteellisen nopea pisteyttäminen tai arviointi. Ongelma on niiden vaatima suuri tila ja hyvin monivalintatehtävien tekemisen työläys. (Åhlberg 1990). Lisäksi ongelmana on se, että:

- opettajan on vaikea tietää miten opiskelija on päätynyt vastaukseen - arvauksen, ulkomuistin vai päättelyn avulla?

- oikean vaihtoehdon löytämiseksi riittää oikean vaihtoehdon tunnistaminen, jolloin on mahdollista, että opiskelijan ei tarvitse välttämättä muistaa asioita, vaan pelkkä tunnistaminen riittää.

Päättelyä vaativia monivalintatehtäviä on mahdollista laatia, mutta se  ei poista arvaamisen mahdollisuutta. Ratkaisuna tähän voi olla miinuspisteiden antaminen vääristä vastauksista. (Lindblom-Ylänne & Nevgi 2003.)

Täydennystehtävät

Täydennys- eli aukkotehtävissä on yksi tai useampia aukkoja, jotka opiskelijan odotetaan täydentävän jollakin sanalla tai symbolilla. Suoraan oppikirjoista poimitut täydennystehtävät palkitsevat pintaoppimista. Mikäli täydennystehtävistä halutaan hyviä, sijoitetaan aukko virkkeen loppuun. Tällöin aukkoa edeltävä teksti täsmentää opiskelijalle, mitä häneltä odotetaan. Tosin tästä on poikkeuksia muun muassa kielten opetuksessa. (Åhlberg 1990.)

POHDITTAVAA

- Miten voisit hyödyntää tietoverkkoja käsitetestien käytössä arviointimenetelminä?

- Mitä etuja ja ongelmia testien käytössä on?

- Missä opintojaksoissa voisit itse tarkoituksenmukaisimmin käyttää testejä oppimisen arviointimenetelminä?

Lähteet

Koppinen, M-L., Korpinen, E. & Pollari, J. 1999. Arviointi oppimisen tukena. WSOY. Juva.

Lindblom-Ylänne,S.,  Nevgi, A. & Kaivola, T. 2003. Tentistä tenttiin - oppimisen arviointikäytäntöjen kehittäminen. Teoksessa Lindblom-Ylänne, S. & Nevgi, A. 2003. Yliopisto- ja korkeakouluopettajan käsikirja. WSOY. Vantaa, 268-294.

Lindblom-Ylänne, S. & Nevgi, A. 2003. Oppimisen arviointi - laadukkaan opetuksen perusta. Teoksessa Lindblom-Ylänne, S. & Nevgi, A. 2003. Yliopisto- ja korkeakouluopettajan käsikirja. WSOY. Vantaa, 253-267.

Åhlberg, M. 1990. Opetuksen ja oppimisen evaluaatio. Pieni käsikirja opettajille ja tutkijoille. Joensuun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunnan opetusmonisteita, n:o 16. Savonlinnan opettajankoulutuslaitos. Joensuu.