"Bunkkerimuseossa on kivempaa kuin Särkänniemen huvipuistossa!"

- kaksi poikaa ja äiti

Historiaa

Talvisodan jälkeen Suomi menetti Neuvostoliitolle Karjalan Kannaksen, Laatokan Karjalan ja alueita pohjoisesta. Aluemenetysten myötä rajan puolustettavuus heikentyi. Uuden rajan linnoittaminen nähtiin välttämättömänä. Raja pyrittiin linnoittamaan mahdollisimman pian, sillä pelättiin Neuvostoliiton uutta hyökkäystä. Päätös Salpalinjan rakentamisesta tehtiin talvisodan päätyttyä, maaliskuun lopulla 1940.

Syvälle uuden rajan taakse rakennettiin puolustus- ja taisteluasemia maastollisesti parhaille paikoille. Salpalinjaksi sittemmin kutsuttu puolustuslinja ulottui Suomenlahdelta Sallaan ja sieltä kenttälinnoitettuna Jäämerelle. Salpalinja oli 1200 kilometriä pitkä. Linnoitusketju rakennettiin vuosina 1940–1941 ja viimeisteltiin jatkosodan lopussa 1944.

Pohjois-Karjalaa linnoitettiin osana suurta kokonaisuutta. Itärajan puolustuksesta vastasi viisi armeijakuntaa. Niiden vastuulla oli Salpalinjan rakentaminen. Armeijakuntien yhteyteen perustettiin työpiirejä, joiden alaisuudessa varsinaiset työryhmät työskentelivät. Pohjois-Karjala kuului IV Armeijakuntaan. Sen työvoimapiirien numerot olivat 460 ja 420. Marjala–Onttolan alueen työryhmän numero oli 463.

Marjalan linnoitustyöt

Linnoitustyöt Marjalassa aloitettiin 24.8.1940 ruokailuparakkien teolla ja muilla valmistavilla toimenpiteillä. Höytiäisen kanavan eteläpäähän oli tarkoitus rakentaa kolme teräsbetonikorsua. Ensimmäinen korsu saatiin valettua 10.5.1941. Jatkosodan alkuun mennessä saatiin kaksi korsua valmiiksi, kolmas jäi keskeneräiseksi. Kun Salpalinjan rakentamista Marjala–Onttolan alueella jatkettiin 1944, keskityttiin aseman saattamiseen kuntoon kenttälinnoittein. Keskeneräisen korsun rakentamista ei enää jatkettu.

Marjalan kaksi teräsbetonibunkkeria kuuluivat osana laajempaa Höytiäisen kanavan länsirannan linnoitekokonaisuutta. Sodan lopulla alueella risteili teräsbetonibunkkereiden lisäksi tiheähkö taistelu- ja yhteyshautaverkosto konekivääripesäkkeineen sekä panssarikiviestelinjaa ja piikkilankaestettä. Salpalinjalla ei koskaan taisteltu. Venäläisten hyökkäys pysäytettiin Pohjois-Karjalassa Ilomantsiin elo–syyskuussa 1944.

Museoksi

Toisen maailmansodan jälkeen Marjalan bunkkereiden osalla vallitsi hiljaisuus. Marjalan bunkkerit "löydettiin uudelleen" 1990-luvun alussa. Kansalaisaloitteesta kaksi betonikorsua kunnostettiin ja entisöitiin matkailunähtävyydeksi Joensuussa. Kunnostustyö suoritettiin Joensuun kaupungin ja Puolustusvoimien yhteistyönä vuosina 1993–1994.

Bunkkereihin asennettiin lämmitys ja valaistus. Teräsbetonikorsujen ympäristön kenttälinnoitteet entisöitiin puurakentein. Bunkkereiden sisätiloihin toteutettiin Salpalinjaa esittelevä näyttely. Entisöidyt teräsbetonikorsut ja museoalue avattiin Marjalan asuntomessujen yhteydessä vuonna 1995.

Päivitetty 17.03.2016

Mitäs tykkäsit?

Auta meitä palvelemaan paremmin. Anna kommenttisi sivuston toimivuudesta!

Haluaisitko antaa myös kirjallista palautetta?

Kyllä vain! Ei tällä kertaa.

Kiitoksia palautteestasi!