Historiaa

Varhaiset vuodet 1881–1978
 

Orkesteritoiminnalla on Joensuussa pitkät perinteet. Vuonna 1881 Joensuun Vapaapalokunta perusti torvisoittokunnan ja myöhemmin sen jatkoksi jousiorkesterin. Säännöllinen musiikkitoiminta käynnistyi vuonna 1908 kun Joensuun Musiikkiyhdistys perusti oman orkesterinsa. Muusikot olivat harrastelijoita, mutta itse Jean Sibelius hyväksyi yhdistyksen kunniajäsenyyden ja lahjoitti sille joukon teoksiaan omistuskirjoituksilla. Joensuun orkesterin kukoistus hiipui vuoden 1912 jälkeen kaupungin taloudellisen tuen laskun myötä.

Joensuun orkesteritoiminta virkistyi uudellee vuonna 1953, kun Joensuun orkesteriyhdistys perustettiin. Tämä loi pohjan Joensuun kaupunginorkesterille. Taloudelliset ja taidolliset mahdollisuudet täysmittaisen sinfoniaorkesterin perustamiseen saatiin vuonna 1978. Tuolloin orkesteri kunnallistettiin ja harrastuksesta tuli monelle viimein ammatti.

Kunnallisena orkesterina


Toiminnan alkuvuosina Joensuun kaupunginorkesterin kotisalina oli Joensuun musiikkiopiston (nyk. konservatorion) konserttisali. Vuonna 1985 paikka vaihtui vasta rakennettuun Carelia-saliin.  Kuten edelleenkin, orkesteri esiintyi muissakin paikoissa, kuten kirkoissa, taidemuseolla ja juhla- ja liikuntasaleissa.

Orkesterin ensimmäisenä kapellimestarina toimi Pekka Haapasalo, joka viitoitti orkesterin tietä kunnioitettavan matkan, yhteensä 26 vuotta. Tämän jälkeen hän vielä ajoittain johti Joensuun kaupunginorkesteria, esimerkiksi Postineiti-oopperan tiimoilla. Noina aikoina orkesteri oli kävijöiden suosiossa ja samaan tahtiin nousi myös konserttien määrä - ensimmäisen kerran yli 50 konserttiin vuodessa yllettiin vuonna 1982.

Perustamisen jälkeen Joensuun kaupunginorkesterin ehkä tärkein tapahtuma oli soittaminen vuonna 1986 Einojuhani Rautavaaran Thomas-oopperan levytyksessä Joensuun laulujuhlilla. Levy valittiin Suomen Yleisradion raadin toimesta Vuoden levyksi ja sen merkitys ylsi kansainvälisiin mittoihin. Oopperan levytyksestä uutisoitiin ja esitettiin arvioita Japanissa asti.

Sittemmin orkesteri on levyttänyt mm. Kalervo Tuukkasen orkesterimusiikkia (Alba),  Elegy -levyn trumpetisti Jouko Harjanteen kanssa (Cryston) sekä Chopinin pianokonserttoja Janne Mertasen kanssa (Alba 2007). Klassisen musiikin äänitteiden lisäksi orkesteri on tehnyt elokuvamusiikkia ja esiintynyt eri viihdeartistien äänitteillä.

Pekka Haapasalon jälkeen vuonna 1991 kapellimestarin nimike muuttui taiteelliseksi johtajaksi ja virkaan astui Juozas Domarkas. Hän sai vielä samana vuonna olla mukana taistelussa kaupunginorkesterin säilyttämisen puolesta, kun sen budjetti uhattiin leikata lähes olemattomiin. Joensuulaiset itse pitivät tiukasti kiinni orkesteristaan, eikä esityksistä jouduttu tinkimään.

Syyskaudella 1993 orkesterin taiteellisena johtajana aloitti Atso Almila. Hänen jälkeensä taiteellisena johtajana ovat toimineet Hannu Koivula ja Esa Heikkinen. Atso Almila palasi orkesteriin tammikuussa 2010, ensin taiteellisen neuvonantajan tehtävään ja syksystä 2011 alkaen jälleen taiteelliseksi johtajaksi.

Päivitetty 03.04.2013