Kielen vaihtelu ja muutos
Ohjelman vetäjät: Riho Grünthal (HY) ja Juhani Klemola (TaY)

Tutkimuksen lähtökohtana on kielen monimuotoisuuden selvittäminen sekä sen ilmaisuvaihtoehtojen valintaan vaikuttavien sosiolingvististen, tekstuaalisten ja alueellisten tekijöiden kuvaus ja mallintaminen. Tärkeänä tutkimusalueena on myös edellä mainittujen tekijöiden vaikutus kielen kehitykseen sekä kielensisäisten muutosprosessien empiirinen ja teoreettinen tarkastelu. Muutosprosessit perustuvat olennaisilta osiltaan aina joko kielensisäiseen variaatioon tai kielikontakteihin, ja usein on kyseessä näiden yhteisvaikutus. Kielihistoriallisessa tarkastelussa pyritään kielessä tapahtuneiden muutosten kuvaamiseen ja systematisointiin: yhtäältä voidaan tarkastella yksittäisen kielen eri piirteiden kehitystä tietyllä aikavälillä joko historiallisten dokumenttien valossa tai geneettis- tai areaalispohjaiseen kielentutkimukseen perustuvan kielten välisen vertailun kautta. Toisaalta voidaan etsiä vastaavuuksia eri nykykielistä ja tehdä näiden pohjalta päätelmiä kielten geneettisistä suhteista tai eriaikaisista kontakteista. Areaalilingvistiikan näkökulmasta tutkimuskohteena ovat nykykielten vaikutukset toisiinsa, kieliliitot ja eri kielten naapurimurteiden väliset yhteiset kehitystendenssit. Kontaktilingvistiikka puolestaan on läheisessä yhteydessä kaksikielisyystutkimukseen sekä sitä kautta sosiolingvistisiin kysymyksenasetteluihin.

Tutkimuskohteita ovat mm. alueelliset kielimuodot ja paikallismurteet, yleiskieli ja sen leviäminen, sosiaalimurteet sekä puhutun ja kirjoitetun kielen ja eri tyyli- ja tekstilajien väliset erot ja niiden kehitys. Ohjelman tarjoamaa lähestymistapaa voidaan soveltaa yksittäisten kielten ja niiden kehityksen, monikielisten ja -murteisten areaalien tutkimukseen sekä variaation ja muutoksen ilmenemiseen teksteissä.

Ohjelma kohdentuu etupäässä aineistopohjaiseen variaatiotutkimukseen, jonka lähtökohtana on sekä kvalitatiivinen että kvantitatiivinen analyysi. Suurten tietokonekorpusten tarjoamia mahdollisuuksia käytetään monipuolisesti hyväksi perinteisen esim. kenttätöin ja haastatteluin kerätyn aineiston ohella. Tutkimukset voivat myös testata modernin lingvistiikan menetelmien soveltuvuutta ja yleistettävyyttä diakronisen tutkimuksen saralla.

Tutkimuksen aihepiirejä ovat:

• Kielen muutosprossit
• Alueellinen ja sosiaalinen variaatio
• Tekstipohjainen variaatio ja tekstityyppien kehitys
• Yleiskieli ja normatiivisuus
• Kieliliitot ja areaalisuus
  

Typologinen näkökulma on tärkeä niin kielen muutoksen kuin kielikontaktienkin tarkastelussa. Tällöin puhutaan kielityypin muutostendensseistä eli typologisista drifteistä, jotka voivat koskea yhtä kieltä, olla alueellisia tai suuremmassa mittakaavassa universaaleja. Pitkäaikaiset toisiinsa kytkeytyvät muutosprosessit saattavat johtaa kielen typologisen ilmeen muuttumiseen. Myös oletuksia muutostendenssien muodostamista typologisista sykleistä on edelleen testattava.

Alueellinen ja sosiaalinen variaatio

Tämä aihealue käsittää sekä paikallismurteiden että kielen alueellisten varieteettien tutkimuksen. Lisäksi tutkimuksen kohteena on kielen sosiaalinen vaihtelu ja sosiaalimurteet. Nykykielen foneettisen, leksikaalisen, morfologisen ja syntaktisen variaation kartoittamisen lisäksi tutkimuksen kohteena on murteiden muuttuminen ja sitä edistävien tai estävien kielensisäisten ja -ulkoisten tekijöiden selvittäminen. Tähän liittyy olennaisesti myös murteiden ja yleiskielen välisen suhteen ja murteiden yleistyvän hyväksyttävyyden tutkiminen sekä varieteettien välisten kontaktien lingvististen seurausten kuvaus, selittäminen ja (mahdollisuuksien mukaan) ennustava mallintaminen. Nykyisten paikallismurteiden tutkimuksen kohteena on luonnollisesti pääasiassa puhuttu kieli; historiallisten alueellisten varieteettien tutkimus kohdentuu myös kirjoitettuun kieleen. Jälkimmäisen erityisenä kiinnostuksen kohteena on uuden kielimuodon synty ja eriytyminen emokielestä. Kirjallisten tekstien ohella dokumenttiaineisto tarjoaa useissa tapauksissa tutkimukselle erinomaisen perustan. Sosiaalimurteiden osalta kiinnostavia seikkoja ovat mm. urbanisoitumisen vaikutus ja nuorten kieli.

Sosiolingvistinen tutkimus on antanut runsaasti tietoa nykykielten muuttumisesta, erityisesti sosiaaliryhmän, koulutustason, sukupuolen ja iän vaikutuksesta kielen vaihteluun ja muutokseen. Diakroninen sosiolingvistiikka selvittää sosiolingvististen mallien ja tutkimusmenetelmien soveltuvuutta kielihistoriaan. Kielen ajallista muutosta tutkittaessa tarvitaan kuitenkin myös reaaliaikatietoa. Historiallisen kielitieteen puolella systemaattiset yritykset rekonstruoida menneen ajan sosiolingvististä todellisuutta ovat vasta alussa. Siinä missä nykykielten tutkijoilla on käytettävissään kaikki tarpeellinen nyky-yhteiskuntia koskeva sosiologinen tieto, kielihistorioitsijoille vastaavaa tietoa tarjoavat historiantutkijat, erityisesti väestö- ja sosiaalihistorioitsijat.

Kielellisesti ja ajallisesti kohdennettujen tutkimusten perusteella pyritään luomaan yleisemmin diakroniseen tutkimukseen sovellettavissa olevia malleja, joissa otetaan huomioon sekä empiiriset ongelmat että teorianmuodostus. Erityisen haasteen tarjoaa kysymys siitä, miten ovat suhteutettavissa toisiinsa kaksi erilaista ja usein jopa vastakkaisinakin pidettyä sosiolingvististä näkemystä, s.o. perinteinen sosioekonomiseen asemaan perustuva sosiaaliluokkanäkemys ja sosiaalisten verkostojen malli. Diakronisen sosiolingvistiikan teoreettisiin haasteisiin kuuluukin selvittää kielenmuutoksen kytköksiä yhteiskunnan muutoksiin. Kielihistorioitsijan työ antaa tällä tavoin palautetta nykysosiolingvistiikan tutkimukselle sekä ottaa kantaa siihen kohdistettuun kritiikkiin.

Tekstipohjainen variaatio ja tekstityyppien kehitys

Tekstipohjaista variaatiota voidaan tutkia selvittämällä kielipiirteiden ja tekstistrategioiden ilmenemistä kielenulkoisten tekijöiden mukaan luokitelluissa teksteissä. Tällaisia luokitteluperusteita ovat esim. rekisteri, genre, funktio ja kohdeyleisö. Kielelliset valinnat heijastavat tekstikonventioita, eräänlaisia kirjoittamattomia sääntöjä, jotka toimivat kommunikatiivis-pragmaattisina signaaleina niin tekstin tuottamisessa kuin vastaanottamisessakin. Tekstilajitutkimus on keskeistä nykykielten osalta, ja sitä voidaan tarkastella myös historiallisesta näkökulmasta. Tekstipohjainen variaatio ilmenee kielipiirteiden yhteisesiintyminä, joista kehittyy erilaisia, kiinteitä tai löyhiä, ajan myötä vaihtelevia tekstikonventioita. Empiiriseen tutkimukseen perustuvat teoreettiset pohdinnat genre- ja tekstityyppiluokitteluista ja -dynamiikasta ovat viimeaikoina nousseet voimakkaasti esille. Tekstin ymmärtäminen dynaamiseksi prosessiksi on nostanut ajankohtaiseksi tutkimuskohteeksi myös tekstihistorian. Tutkimus käyttää hyväksi lingvististä analyysia, tekstilingvistiikkaa ja diskurssianalyysiä sekä muita pragmatiikan metodeja. Käyttötekstit ja asiaproosa, varsinkin instruktiiviset ja tieteelliset kirjoitukset, ovat erityisen mielenkiinnon kohteina, mutta yhtymäkohtia mm. metodien osalta on myös kirjallisuuden tutkimukseen, erityisesti sen uusiin pragmalingvistisiin suuntauksiin, lingvistiseen stilistiikkaan ja esim. retoriikan keinojen käyttöön pitkällä aikavälillä argumentatiivisissa teksteissä.

Yleiskieli ja normatiivisuus

Yleiskieli voidaan ymmärtää kielimuodoksi, jonka kieliyhteisön jäsenet yleisesti hyväksyvät ja joka ei yleensä herätä kielteisiä reaktioita. Se on väljä luonnollinen normi, joka perustuu opittuihin sosiaalisiin konventioihin. Yleiskielen normi voidaan ymmärtää myös suppeammin,kun kyseessä on esim. kielenhuolto, kielenopetus tai sosiolingvistinen tutkimus. Yleiskieli vaihtelee tilannekohtaisesti ja sosiaalisesti, ja vaihtelu edustaa jo itsessään myös muutosta, kuten ns. näennäisaikaan perustuva tutkimus osoittaa. Kieliopit ja sanakirjat ovat usein jo ilmestyessään osittain vanhentuneita: alan tutkimusta tarvitaan.

Yleiskielen variaatiotutkimusta tukevat ratkaisevasti eri kieliä edustavat tietokonekorpukset, jotka sisältävät sekä kirjoitettua että puhuttua yleiskieltä ja joista suurimmat sisältävät satoja miljoonia sanoja. Paljon keskustelua ja kannanottoja aiheuttaa maailmankielten, valtioiden virallisten kielten ja vähemmistökielten keskinäinen suhde, jossa dominoiva kieli koetaan uhkaksi alisteisen kielen identiteetille tai jopa olemassaololle. Uhka on konkreettinen ja helposti todennettavissa, ja vähemmistökieltä puhuvan väestön kielenvaihto voi johtaa jopa kielen kuolemaan.

Kieliliitot ja areaalisuus

Kieliliittojen tutkimus kuuluu keskeisenä osana areaali- ja kontaktilingvistiikkaan. Se on osittain kuitenkin jäänyt kielikontaktien yleisen teorianmuodostuksen ulkopuolelle. Siksi kieliliiton käsitteen määrityksessä samoin kuin kieliliitoissa tapahtuvien muutosprosessien yleisessä selvittämisessä on vielä paljon tehtävää.

Niin kutsutuissa murrefederaatioissa naapurikielten lähimurteet muodostavat oman kielellisen areaalinsa; tällaisten havaitsemiseen tarvitaan usein kenttätyötä, mikä muutenkin on kontaktilingvistisessä tutkimuksessa avainasemassa. Voidaan puhua myös areaalitypologiasta: naapurimurteet ja -kielet voivat yhdessä toteuttaa typologista driftiä ilman että mikään näistä kielimuodoista olisi varsinaisesti muihin nähden dominoiva. Areaalisilla kysymyksillä on myös läheinen yhteys sosiolingvistiikkaan. Monikielisissä ja -kulttuurisissa valtioissa prestiisikielen vaikutus on näkyvä ja saattaa johtaa nopeisiinkin muutoksiin, kun tällaisessa yhteiskunnassa tapahtuu esim. koulupolitiikassa nopeita muutoksia. Prestiisikielen alla myös vähemmistökielet voivat vaikuttaa toisiinsa. Erityisen hedelmällistä on tällaisten tilanteiden analysointi alueilla, joissa geneettisesti erilliset ja typologisesti erilaiset kielet kohtaavat. Toisaalta myös lähisukuisten kielten keskinäiset kontaktit ovat toistaiseksi saaneet vähän huomiota yleisessä teorianmuodostuksessa. Näissä voi kuitenkin kontaktien aikaan saama muutos näyttää perin toisenlaiselta kuin on ajateltu.

Varsinaisten kontaktikielten (pidginit, kreolit, sekakielet) tutkimusta ei ole erityisesti harjoitettu Suomessa. Kontaktikielet ovat aidosti kontaktilähtöisiä, kahden tai useamman kielen kohtaamisesta syntyneitä käyttö- ja äidinkieliä. Niissäkin kielissä, jotka eivät ole kontaktisyntyisiä, voidaan havaita erityisiä kontaktivarieteetteja, joissa adstraatin tai substraatin vaikutus on huomattava. Suomessa kontaktikielten tutkimus liittyy lähinnä anglistiikkaan ja romaanisten kielten tutkimukseen sekä yleiseen kielitieteeseen.