| Donate |
![]() |
||
|
ENO-verkkokoulun toiminnasta Rakenteesta Lukuvuosi jakaantuu neljään ympäristöteemaan, jotka kestävät 10-12 viikkoa. Teemat alkavat johdantoviikolla, jossa aiheeseen johdatuksen lisäksi kerrotaan teeman sisällöstä ja tavoitteista. Jokaista viikkoa varten on omat viikko-ohjelmansa. Teeman lopussa on ns. kampanjaviikko, jolloin oppimistulokset jaetaan paikallisesti (koulu,kylä, kaupunki) sekä globaalisti verkossa. Orientoituminen, lukuvuoden alku ja päätös Lukuvuosi alkaa orientoitumisjaksolla elokuussa, jolloin koulut perehdytetään verkkoympäristöön ja toimintaan. Ensimmäinen jakso alkaa syyskuussa. Lukuvuoden avajaiset pidetään 21. syyskuuta, YK:n kansainvälisenä rauhanpäivänä. Tuolloin koulut istuttavat puita saman päivän aikana eri puolilla maailmaa. Tämä tapahtuma on avoin ja siihen voivat rekisteröityä kaikki halukkaat koulut. Lukuvuosi päättyy kesäkuun alussa YK:n ympäristöpäivänä. Teemojen sisällöistä Teemojen tarkemmat sisällöt vaihtelevat vuosittain. Niistä päätetään verkoston opettajien kanssa.Fyysisessä ja sosiaalisessa ympäristössä olemme tutustuneet mm. koulujen maantieteelliseen ympäristöön, perheisiin, kyliin, ja kaupunkeihin, lähiympäristön viihtyisyyteen sekä oman ympäristön muuttumiseen 50 vuoden aikana ja tulevaisuudenkuviin. Luonnonympäristöteemassa olemme käsitelleet ilmasto-oloja, uhanalaisia eläimiä, metsää, vesiteemaa sekä ilmastonmuutosta. Kestävän kehityksen teemassa olemme mm. tarkkailleet oppilaiden kulutustottumuksia, koulujen toimintaa ja niiden kulutusta (paperi, vesi, energia), ympäristöä ja terveyttä sekä ekologista jalanjälkeä. Kulttuuriteemoista käsittelyissä ovat olleet läheiset YK:n maailmanperintökohteet, perinneruuat, kansanmusiikki, kansallisurheilut ja niiden ekologisuus. Lukuvuoden teemat ja tapahtumat 2006-07 (linkit ed. vuosien versioihin)
Teemojen opiskelusta
Osallistujista Oppilaat ovat iältään 12- 18 –vuotiaita. ENO-opettajien kirjo on moninainen: mukana on mm. tieto- ja viestintätekniikan, englannin, biologian, maantiedon ja taideaineiden opettajia. Suurin osa kouluista on julkisia valtion kouluja, mukana on myös joitakin yksityisiä kouluja sekä muita oppilaitoksia. ENOssa käytetään englannin kieltä. Materiaalia ja tehtäviä käännetään osittain myös suomeksi, mutta oppilaat pääsevät myös itse tuottamaan sitä englanniksi. Tehtäviä käännetään myös suomeksi. Oppilas keskipisteenä yhteisöissä Oppilaskeskeiset työtavat ja yhteisöllinen oppiminen korostuvat. Liikkeelle lähdetään oppilaasta, hänen ympäristöstään ja toiminnastaan. Teemojen tavoitteena on tiedon lisääminen omasta ympäristöstä peilattuna muiden ympäristöön ja siihen, kuinka oppilas voi itse vaikuttaa ympäris-töönsä. Act locally – think globally! Oppiminen ei rajoitu pelkästään luokkahuoneeseen. Erilaiset aktiviteetit suuntaavat oppilasta hakemaan tietoa omasta kylästään tai kaupungistaan. Oppilaat mm. haastattelevat ja tekevät kyselyjä eri teemoista, joilla saadaan lähiyhteisöä osaksi oppimista. Jokaisen opiskeluteeman lopuksi järjestetään ns. kampanjaviikko, jolloin tiedotetaan koulua ja lähiympäristöä teeman tuloksista, koulussa esim. järjestämällä päivänavauksia tai näyttelyjä. Tuloksista kerrotaan myös esim. kirjastoissa ja ympäristökeskuksissa. Teemojen piilotavoitteena on saada oppilas itse ymmärtämään, että hän itse vaikuttaa ympäristön tilaan. Lisädokumentteja:
|
|||||||||||||||||||||||||||||