Arkiston aarteet

Mitä kaikkea Ilmastotorilla onkaan jo tapahtunut? Tästä näet menneet tapahtumat.

Ilmastokaupunki Joensuu -seminaarissa 21.11.2017 yhteenveto Ilmastotorista ja katse tulevaisuuteen

Ilmastotorin päätösseminaari tarjosi katsauksen jo tehtyyn sekä näkymiä tulevaisuuteen. Iltapäivän aikana kuultiin yhteenveto kolmevuotisen Ilmastotori-hankkeen toiminnasta, malliesimerkkejä paikallisesta ilmastotyöstä Jyväskylän kestävä kehitys JAPA ry:n vieraspuheenvuorolla. Lisäksi kuultiin kahden ilmastokumppanin, Joensuu-Jukolan sekä Abloy Oy:n, näkökulmaa ilmastotyön merkityksestä. Tilaisuuden päätteeksi paneuduttiin tulevaisuuden näkymiin ja Joensuun kaupungin ilmastotyön etenemiseen.

Tilaisuus oli seurattavissa livenä Joensuun kaupungin Youtube-kanavalla. Illan puheenvuorot ovat kuunneltavissa Youtubessa omina videoklippeinään.

Suurkiitokset runsaslukuiselle, aktiiviselle yleisölle sekä paikan päällä että Youtube-kanavalla!

Bussilla pääsee 2017 -kuukausikampanja kannusti autoilijoita kokeilemaan arkimatkoja bussin kyydissä

Syksyllä 2017 Ilmastotori toteutti yhteistyössä Joensuun seudun joukkoliikenne JOJO:n kanssa Bussilla pääsee -kuukausikampanjan, jossa päivittäin Joensuun seudulla autoilevia kannustettiin kokeilemaan arkimatkojaan JOJO-bussin kyydissä. Kokeilijat saivat käyttöönsä Waltti-kortin kuukaudeksi syys-lokakuun ajalle, ja tavoitteena oli käyttää mahdollisimman paljon linja-autoliikennettä kuukauden aikana. Kampanjaan tuli huikeat 170 hakemusta, ja mukaan valikoitui 30 henkilöä.

Kokemuksiaan matkustajat jakoivat somessa tunnisteilla #bussillapääsee ja #ilmastotori. Bussikokeilijoista kuvattiin myös haastatteluvideoita, jotka ovat katsottavissa Joensuun kaupungin Youtube-kanavalla.

Niinivaaran kaupunkikosteikon avajaisissa viuhuivat mutapallot

Ilmastotorin ilmastovastuuhankkeena 2017 kunnostettiin kaupunkikosteikko Niinivaaralla. Kosteikon kunnostustyöt mahdollistettiin 12 paikallisen yritys- ja yhteisökummin tuella.  Kosteikon avajaispäivänä 10.11. yhteensä n. 20 kummin ja avajaisvieraan joukko pääsi heittelemään vesiä puhdistavia mutapalloja kosteikkoon, vieläpä ensimmäistä kertaa Joensuussa! Nämä mikro-organismeilla kyllästetyt savipallot tuovat lisätehoa Varaslammen valumavesien suojeluun.

Hulinaa Ikäihmisten terveyspäivässä  ja Energiansäästöviikon tapahtumassa Tiedepuistolla

Ilmastotori osallistui lokakuussa aktiivisesti seudun tapahtumiin. Ikäihmisten Terveyspäivillä 3.10. Joensuu Areenalla kävi oikea hulina ja vilinä, ja pisteellä kuhisi kävijöitä ruuhkaksi saakka. Tehtävä ruoka-annosten hiilijalanjäljestä ja polkupyörän satulasuojat palkintona tehtävän suorittaneille houkuttelivat kävijöitä pisteelle  pidemmäksikin toviksi. Päivän aikana ruoan hiilijalanjäljen tehtävän suoritti n. 100 kävijää - huikea määrä!

Joensuun Tiedepuistolla jo perinteeksi muodostunut Energiansäästöviikon teematapahtuma 10.10.2017 houkutteli kävijöitä niin ikään tiuhaan tahtiin. Lämminhenkisessä tapahtumassa oli ilo olla mukana jakamassa energiansäästövinkkejä ja kertomassa ruoan hiilijalanjäljestä. Sähköä tuottava pyörä keräsi tuttuun tapaan kiinnostuneita ympärilleen.

Ilmastotori-kurssit Joensuun seudun kansalaisopistolla jatkuivat syksyllä 2017

Suositut Joensuun seudun kansalaisopiston kurssimme saivat jatkoa. Syksyllä 2017 Ilmastotori ja Joensuun seudun kansalaisopisto tarjosivat yhteistyössä kolme erilaista kurssia hauskoilla, vähähiilisillä teemoilla: Sivusaaliista sapuskaa, Ekosiivous ja tahranpoisto- sekä Enemmän aikaa, vähemmän tavaraa -kurssit. Ekosiivoukseen sekä tavan vähentämiseen liittyvät teemat kiinnostivat todella monia, ja kursseista päätettiinkin Joensuun seudun kansalaisopiston toimesta järjestää kaksi ryhmää.

Ilmastotori oli mukana Joen Yössä: Trash Heroes-kaksikko tanssitti tapahtumakansaa auringon voimalla

Ilmastotori osallistui Joen Yöhön 25.8.2017 varsin uniikilla ohjelmanumerolla: kiersimme polkupyörillä Rantapuistoa TRASH HEROES -kaksikon kanssa, joka tarjosi Joen Yölle aurinkoenergialla soivaa dj-musaa samalla ympäristöä siistien. Musiikki soitettiin aurinkoenergiaa hyödyntäen ja paikasta toiseen liikuttiin pyörällä - erittäin vähähiilinen ohjelmanumero siis! Ilmastotori jakoi samalla tapahtumakansalle polkupyörien satulasuojia.

Samana iltapäivänä avattiin historiallisesti Suomen ensimmäinen pyöräkatu Joensuun keskustaan. Ilta käynnistettiinkin Trash Heroesien kanssa juuri pyöräkadulla, sillä avajaisvieraille soitettiin dj-musiikkia vähähiilisesti auringon voimalla.

 

Joensuu-Jukolassa 17.-18.6.2017 laskettiin ruoan hiilijalanjälkiä, syötiin ilmastogrillillä ja ladattiin puhelinta sähköä tuottavalla kuntopyörällä

Ilmastotori oli mukana antamassa vuoden 2017 Joensuu-Jukolaan oman vähähiilisen panoksensa. Piste oli ilahduttavan suosittu ja pisteellä riitti kävijöitä miltei taukoamatta. Ohjelmassa oli muun muassa ruoka-annosten hiilijalanjälkien laskentaa leikkimielisen tehtävän avulla. Palkinnoksi tehtävän  suorittamisesta sai valita vähähiilisesti joko polkupyörän satulasuojan tai Syttis-sytytyspallojen retkipaketin.

Kisakansaa ihastuttamassa oli myös sähköä tuottava kuntopyörä, jota käytettiin ahkerasti viikonlopun aikana mobiililaitteiden lataukseen. Ilmastotorin  naapurissa toimi myös vähähiilistä grilliruokaa myyvä ilmastogrilli, jonka nyhtökauraburgerit olivat huippusuosittuja. Joensuu-Jukola toteutti ilmastogrillin yhteistyössä Ilmastotori-hankkeen kanssa. Kiitokset Ilmastotorin pisteellä vierailleille mahtavasta viikonlopusta!

Mitä syömme tulevaisuudessa? -juttutuokiossa 8.6.2017 vilkasta keskustelua

Ilmastotorin järjestämä Mitä syömme tulevaisuudessa? -juttutuokio oli yleisömäärältään runsaslukuinen, paikalla oli n. 50 kuulijaa! Illan aikana kuultiin kolme puheenvuoroa tulevaisuuden ruokaratkaisuista. Markku Laatikainen (tmi Hevierä) aloitti illaan aiheella villiruoka ja roskakalan hyödyntäminen. Juttutuokio jatkui Larissa Potkosen puheenvuorolla Kasvisruokaa - myös lihansyöjille. Illan päätti Hermanni Nieminen (Niittykummun maatila) kertomalla hyönteisistä tulevaisuuden elintarvikkeena.

Puheenvuorot herättivät vilkasta keskustelua. Yleisöllä riitti kysyttävää etenkin kasvisruokavalioon siirtymisestä sekä hyönteisten käytöstä elintarvikkeena. Yleisöä kiinnosti myös mm. ravintolamaailman tietous esimerkiksi roskakalan mahdollisimman taloudellisesta hyödyntämisestä ja kasvisruoan lisäämisestä ravintolatarjonnassa.

Kiitos paikalla olleille onnistuneesta tilaisuudesta!

Joensuun ensimmäinen ympäristöviikko järjestettiin 5.-9.6.2017

Joensuun ympäristöviikko järjestettiin ensimmäistä kertaa usean joensuulaisen hankkeen yhteistyönä. Viikko käynnistyi maailman ympäristöpäivänä 5.6. ja jatkui perjantaihin 9.6. saakka monipuolisella ympäristöohjelmalla. Ohjelmassa oli muun muassa lajittelun SM-osakilpailu, energianeuvontaa ja sähköauton esittelyä, ruoka-annoksen hiilijalanjäljen laskentaa, sähköä tuottavan polkupyörän testausta, Mitä syömme tulevaisuudessa -juttutuokio iltatilaisuutena, vinkkejä luonnon antimien hyödyntämiseen ja ympäristötaidetta.

Ilmastotori Joensuun pyöräilykauden avajaisissa 13.5.17

Ilmastotori osallistui Joensuun pyöräilykauden avajaisiin lauantaina 13.5.2017. Lämminhenkisessä tapahtumassa oli mukana monenlaisia pyöräilyä edistäviä toimijoita. Ilmastotorin pisteellä sai testata sähköä tuottavien vempaimia kuten polkupyörää sekä laskea ruoka-annoksensa hiilijalanjäljen.

Tapahtuma oli osa Joensuun pyöräilyviikkoa ja #keväänparasviikko -tapahtumasarjaa. Lue lisää pyöräilyn edistämisestä joensuussa: icyclejns.fi

Ilmastokumppaneihin on liittynyt jo 20 paikallista toimijaa

Joensuun seudun ilmastokumppanuusverkosto kasvaa kovaa vauhtia - toukokuun 2017 puoleen väliin mennessä ilmastokumppaniksi on liittynyt jo 20 eri toimialaa edustavaa paikallista yritystä ja yhteisöä! Keskiviikkona 10.5.2017 ilmastokumppaneiksi liittyivät JK-Lämpö ja Nordpap. Ensimmäisenä tapahtumana ilmastokumppaniksi liittyi  Joensuu-Jukola 2017, joka allekirjoitti ilmastositoumuksen helmikuisena talvipäivänä:

Kestävän tuotekehittämisen teemaklinikka 20.4.17 Tiedepuistolla

Ilmastotori järjesti joensuulaisille yrittäjille ja yritysten edustajille teemaklinikan kestävästä tuotekehittämisestä yhdessä Apila Group Oy:n kanssa. Joensuun Tiedepuistolla järjestettyyn koulutukseen osallistui kirjava, yli 20 yrittäjästä, yrityksen edustajasta ja asiantuntijasta koostuva joukko.

Keskustelevaa ja aktivoiva tilaisuus rakentui kolmelle pääteemalle, joita siivittivät asiantuntijoiden alustuspuheenvuorot. Tuotteiden ja prosessien materiaaliviisaudesta kertoi Apila Group Oy:n toimitusjohtaja Mervi Matilainen. Johanna Niemistö Suomen ympäristökeskukselta toi esille yksinkertaistetun elinkaariarvioinnin hyötyjä ja sen mahdollisuuksia. Tuoreimpana näkökulmana oli yritysten positiivisia ratkaisuja korostava hiilikädenjälki, josta oli puhumassa Riina Antikainen Suomen ympäristökeskuksesta.

Osana koulutusta järjestettiin myös hiiliklinikka, jossa osallistujat pääsivät esittämään toimintaansa koskevia kysymyksiä ja ajatuksia pienryhmissä. Yhtenä esimerkkinä klinikan antimista oli kiertotalousajattelun pohjata syntynyt idea kolmen yrityksen yhteisestä materiaalin kierrätyksestä ja hyödyntämisestä.

Pk-yritysten ilmasto-ohjelmat on julkaistu - tarjolla kätevä tsekkauslista yrittäjän ympäristötekoihin

Ilmastotori on julkaissut pk-yrityksille suunnattuja ilmasto-ohjelmia, joista yrittäjä saa nopeita vinkkejä omiin ilmasto- ja ympäristötekoihin. Viimeisimpänä julkaisimme metsäalan ja kivi- ja kaivannaistuotannon ohjelmat. Ilmasto-ohjelma on yrittäjälle kätevä tsekkauslista, jolla voi tarkistaa ympäristötyön tilanteen ja kerätä ideoita uusiin tekoihin. Ohjelmat on tehty kyselymuotoon ja ohjelman täyttämiseen kuluu aikaa n. 15 minuuttia.

Ilmasto-ohjelmia on saatavilla hyvinvointialalle, teknologiateollisuuden yrityksille, ravintola-alalle, matkailualalle ja tapahtumanjärjestäjille, metsäalalle sekä kivi- ja kaivannaistuotannolle. Ohjelmat on työstetty Pohjois-Karjalan maakuntaohjelman painopistealoja mukaillen.

Ilmastotori Tietoiltamat-tapahtumassa 26.1.17 ja Kauppakamarin yrittäjäaamiaisella 31.1.2017

Ilmastotori jalkautui torstaina 26.1.17 klo 16-19 Joensuun pääkirjastolla järjestettäviin Tietoiltamiin. Tietoiltamissa Ilmastotorilla keskusteltiin Joensuun ilmastoteoista, jaettiin vähähiilisiä vinkkejä, järjestettiin vähähiilinen arvonta sekä pyöräiltiin sähköä tuottavalla pyörällä.

Ilmastotori ja Kohti öljyvapaata ja vähähiilistä Pohjois-Karjalaa -hankkeet pitivät yhteistyössä Pohjois-Karjalan kauppakamarin kanssa yrittäjäaamiaisen tiistaina 31.1.17 klo 8-10. Aamiaisella keskusteltiin siitä, miten yritys voi hyötyä vähähiilisyydestä, millaisia mahdollisuuksia energiatehokkuus tarjoaa yrittäjälle ja miten energiatehokkuuskysymyksiä voi yritystoiminnassa kehittää.

2016 TAPAHTUNUTTA

Vuoden 2016 loppuun mennessä ilmastokumppanuustoimintaan oli liittynyt jo yhteensä kuusitoista toimijaa

Joensuun seudun ilmastokumppaneiden määrä kasvoi hyvää tahtia vuoden 2016 aikana. Vuoden 2016 loppuun mennessä ilmastokumppaniksi oli liittynyt 16 eri joensuulaista toimijaa. Ilmastokumppanuusverkostossa toimii erikokoisia ja eri toimialoja edustavia yrityksiä. Lisäksi seudulla toimivat yhteisöt voivat liittyä mukaan toimintaan. Ilmastokumppanuustoiminta onkin tunnettu siitä, että se sopii kaikenlaisille seudullisille toimijoille, jotka haluavat toiminnassaan edistää vähähiilisyyttä.

Ilmastotori osallistui energiansäästöviikon tapahtumaan Joensuun tiedepuistolla

Ilmastotori osallistui energiansäästöviikon tapahtumaan Joensuun Tiedepuistolla 11.10.2016 klo 10-14.

Ohjelmassa oli mm. energiansäästövinkkejä ja vähähiilinen arvonta. Myös sähköä tuottava polkupyörä oli mukana ilostuttamassa kävijöitä. Kiitos kaikille osallistuneille!

Penttilänrannan kirsikkakujan toteutukseen tuli mukaan 23 yritystä ja yhteisöä

Ilmastotori haki kesällä yrityksiä ja yhteisöjä mukaan toteuttamaan hankkeen toista ilmastovastuuhanketta, jossa Joensuun Penttilänrantaan istutettiin kirsikkakuja. Yritykset ja yhteisöt saivat osallistua projektiin ostamalla kirsikkakujalta puun. Kaikki 24 puuta myytiin ja kirsikkakuja istutettiin 28.9.2016.

Kyseessä on niin sanottu syötävä puisto, josta saa vapaasti kerätä ja syödä puiden tuottamaa satoa.  Joensuun ilmasto-ohjelman pitkäaikaistavoitteena on rakentaa useita syötäviä puistoja eri puolille kaupunkia.

 

Ensimmäistä kertaa järjestetyllä jakamisen teemaviikolla tutustuttiin jakamistalouden mahdollisuuksiin

Jakamistalous edistää myös ilmastoystävällistä arkea. Tavaroiden, kyytien ja ylijäämäruoan jakaminen säästävät luonnonvaroja, kasvihuonekaasupäästöjä ja ruokahävikkiä. Jakamisen teemaviikolla 21.-25.9.2016 tutustuttiin jakamistalouden mahdollisuuksiin Joensuussa. Teemaviikolla keskusteltiin jakamistaloudesta, perehdyttiin yhteisöllisiin jakamisen sovelluksiin, tutustuttiin siirtymäliikekaupunkeihin, järjestettiin tavaranvaihtotori ja valmistettiin jaetuista ruoka-aineista yhteisöllisesti ruokaa. Osana teemaviikkoa järjestettiin lisäksi liikuntatapahtuma Kohtuusmaraton.

Jakamistalouden paneelikeskustelussa olivat mukana Jaakko Blomberg (Yhteismaa ry ja Osuuskunta Vegaaninen lippakioski) sekä Dalva Lamminmäki (Osuuskunta Sun Ahonlaita). Illan aikana tarjottiin myös pikakoulutusta Flinc-, Nappi Naapuri- ja OLIO -sovellusten käyttöön.

Teemaviikon järjestivät Ilmastotorilta eväitä vähähiilisyyteen -hanke, Kulttuurikahvila Laituri, Ekoimpulssi ja Kohtuusliike.

Aurinkovirtaa arkeen -kampanja tarjosi tietoja aurinkosähköjärjestelmien avaimet käteen -toimituksista

Kokosimme tietoa Joensuun seudulla tarjolla olevista aurinkosähköjärjestelmien avaimet käteen -toimituksista. Seitsemän aurinkosähköyrittäjää oli mukana kampanjassa. Kampanjatiedot olivat esillä maaliskuusta elokuuhun 2016.

 

 

 

Ilmastolounaat Joensuussa -kampanja toteutettiin hävikkiviikolla 29.8.-2.9.2016

Viisi joensuulaista ravintolaa tarttui Ilmastolounaat Joensuussa -kampanjaan, jonka aikana kukin ravintola tarjoili päivän ajan ilmastoystävällisempiä lounasvaihtoehtoja. Kampanja toteutettiin Hävikkiviikolla 29.8.–2.9.2016. Lounaat olivat kasvis- ja kalapainotteisia ja suosivat kauden kasviksia.

Ilmastolounas-kampanjassa ravintola tarjosi lounaalla yhden päivän ajan ilmastoystävällistä lounasta. Ilmastolounaan kriteerit ovat: 1) lounaslistalla ei ole kyseisenä päivänä ole lainkaan lihaa tarjolla, 2) suositaan kauden kasviksia ja 3) ruokahävikkiä minimoidaan. Hävikkiviikon teemaan liittyen tavoitteena oli myös vähentää ruokahävikkiä. Nämä ravintolat tarttuivat Ilmastolounaat Joensuussa -kampanjan haasteeseen:

Hävikkiviikolla 2016 AITO-ateriakasseja testimyynnissä

Ruokahävikkiä vähentäviä ja ympäristöystävällisempiä reseptejä esitteleviä AITO-ateriakasseja oli testimyynnissä viidessä joensuulaisessa K-ruokakaupassa hävikkiviikolla 2016. AITO-ateriakassit sisältävät reseptit ja raaka-aineet ruoka-annosten valmistamiseen. Kasseissa on täsmällinen määrä aineksia joko kahden tai neljän hengen aterian valmistamiseen. Kassit helpottavat ympäristöystävällisempää ruoanlaittoa, ennaltaehkäisevät ruokahävikkiä ja ateriat on pyritty luomaan mahdollisimman ympäristöystävällisiksi.

Ilmastokumppanuusverkosto kasvaa

Vuoden 2016 alkupuolella ilmastositoumuksen allekirjoittivat Kotivo Oy, Joensuun Tiedepuisto Oy, Joensuun seudun evankelisluterilainen seurakuntayhtymä ja Katja Hyttinen Tmi. Jokainen sitoumuksen allekirjoittanut toimija liittyy samalla Joensuun seudun ilmastokumppanuusverkostoon. Lue lisää sitoumuksista täällä. Ilmastokumppanuudesta pääset nopeasti jyvälle lukemalla tuoreen esitteen, katso lisää täältä.

Vähähiilinen huhtikuu -kokeilun kotitaloudet pienensivät materiaali- ja hiilijalanjälkiään - tulokset luettavissa

Vähähiilinen huhtikuu -kokeilu osoitti, että kotitaloudet voivat pienentää materiaali- ja hiilijalanjälkiään helposti ja nopeasti. Kuukauden aikana jalanjäljet pienenivät erityisesti ruoan ja arkiliikenteen osalta. Kotitalouksien testaamista vähähiilisen arjen tuotteista ja palveluista ihastusta herättivät erityisesti sähköavusteinen polkupyörä, sähköauto sekä AITO-ateriakassi.

Kokeilun tulokset ja kotitalouksien kokemukset ovat luettavissa Vähähiilisen huhtikuun blogista. Tutustu kokemuksiin, jalanjälkiin ja kokeilun loppuraporttiin täällä.

Vähähiilinen arki Joensuussa 2030 -seminaarissa vilkasta keskustelua

Vähähiilinen arki Joensuussa 2030 -työpajaseminaarissa visioimme tulevaisuuden vähähiilistä ja resurssiviisasta Joensuuta.

Joensuulla on tavoitteena olla hiilineutraali vuonna 2025 ja 2030-luvulla joensuulaisen hiili- ja materiaalijalanjälkien tulee olla kestävällä tasolla. Ryhmätyöskentelyyn saatiin eväitä vähähiilisen huhtikuun kokemuksista, D-mat Oy:n laskemista materiaali- ja hiilijalanjälkien tuloksista sekä tutkija Jani Lukkarisen tulevaisuuteen tähtäävästä luennosta "Kulutuksesta kiertotalouteen 2030-luvun Joensuussa".

Työpajaseminaari toimi samalla vähähiilinen huhtikuu -kokeilun päätösseminaarina ja työpajan antia hyödynnetään kokeilun tuloksissa.

       

                                                        

 

Sähköä tuottava polkupyörä Kesäntekijäisissä

Ilmastotori oli mukana Kesäntekijäisissä perjantaina 13.5.16 klo 10-17 Joensuun kauppatorilla. Väkeä oli mukavasti liikkeellä, ja Ilmastotorilla riitti asiaa muun muassa ilmastokumppanuudesta, vähähiilisen arjen kokeiluista ja vähähiilisistä lupauksista. Sähköä tuottava polkupyörä oli myös suosittu! Polkupyörällä sai polkea valoa LED- ja halogeenilamppuihin, musiikkia stereoihin sekä virtaa puhelimeen.

Aurinkoenergiailta 17.3.2016 keräsi 70 kuulijaa Joensuussa

Ilmastotori oli mukana järjestämässä aurinko-energiailtaa torstaina 17.3.2016. Aurinkoenergia kiinnostaa joensuulaisia, sillä tähänkin tilaisuuteen oli saapunut paikalle n. 70 aiheesta kiinnostunutta kuntalaista.

Tilaisuudessa kuultiin asiaa aurinkosähköstä ja -lämmöstä, Joensuun karttapalveluun julkaistavista aurinkoenergiakartoista sekä älykkäästä lämmityksen optimointi-järjestelmä Kotivosta. Tilaisuudessa olivat mukana Mirotex, GreenEnergy Finland, PolarSol, Sun Energia, Kotivo ja Ilmastotori-hanke.

Earth Hour -viikon teemakurssit olivat yleisömenestys

Ilmastotori muistutti maailmanlaajuisesta Earth Hour 2016 -ilmastokampanjasta järjestämällä yhteistyössä Joensuun seudun kansalaisopiston kanssa Earth Hour-viikolla kolme ympäristöteemaista kurssia.

Tiistaina 15.3. Pohjois-Karjalan Marttojen Maarit Sallinen-Uusoksa tutustutti  laatikkoviljelyn saloihin. Kurssi oli niin suuri yleisömenestys, että seuraavalla viikolla päädyttiin järjestämään toinen samanlainen. Keskiviikkona 16.3. siirryttiin vaate- ja tekstiiliteeman pariin, kun Kaisa Hirvikoski kertoi torstaina 17.3. järjestetyllä Tunnista laadukas vaate -kurssilla mm. miten omasta vaatekaapista tehdään mahdollisimman pitkäikäinen ja millaiset tekstiilit ovat laadukkaita.

Yrittäjiä ja kotitalouksia haettiin mukaan vähähiiliseen huhtikuun toteutukseen

Ilmastotori haki alkuvuodesta 2016 joensuulaisia kotitalouksia VÄHÄHIILINEN HUHTIKUU 2016 -kokeiluun. Kotitalouksien lisäksi haimme myös tuotteita ja palveluita testattavaksi osana kokeilua. Lue lisää vähähiilisestä huhtikuusta täällä.


                                                                             


2015 TAPAHTUNUTTA

Vuonna 2015 viisi toimijaa allekirjoitti ilmastositoumuksen ja liittyi Joensuun seudun ilmastokumppanuuteen

Vuonna 2015 ilmastoitoumuksen allekirjoitti viisi eri toimijaa: John Deere Forestry, Abloy, Pohjois-Karjalan Martat ry, GreenStar Hotel sekä Artpark Joensuu/Aurinkocafé. Nämä toimijat liittyivät samalla Joensuun seudun ilmastokumppanuusverkostoon.

Joensuun seudun ilmastokumppanuusverkoston kehittäminen käynnistettiin keväällä 2015. Ilmastokumppaniksi voi liittyä allekirjoittamalla ilmastositoumuksen, johon nimetään muutamia nykytilan parantamiseen tähtääviä ilmastotavoitteita ja -toimenpiteitä. Ilmastokumppanit osoittavat tekevänsä suunnitelmallista ilmastotyötä. Ilmastokumppanuuteen kuuluvat toimijat saavat käyttöönsä "Teemme ilmastotyötä" -logon. Lue lisää sitoumuskohdista täällä.

Marttojen ilmastositoumuksen allekirjoittaminen 1.12.2015. Kuvassa Pohjois-Karjalan Marttojen toiminnanjohtaja Katja Kolehmainen sekä Joensuun kaupungin ympäristönsuojelupäällikkö Jari Leinonen Ilmastotorin edustajana.

Arjen ilmastoniksit kätevästi yhdessä paketissa

Ilmastotori kokosi arjen ilmastovinkkejä yhteen pakettiin yhteistyössä Pohjois-Karjalan Marttojen kanssa. Hyödyllisiä asumisen, ruoan, liikkumisen ja muun kuluttamisen ilmastoniksejä voit lukea ilmastotieto-osiossamme. Esitykseen saatat törmätä myös ilmastotorin teematilaisuuksissa!

Vähähiilisen liikenteen tulevaisuusnäkymistä keskusteltiin Tulevaisuuden liikenne -seminaarissa 19.11.2015

Tulevaisuuden liikenne -seminaarissa 19.11.15 käsiteltiin vähähiilisen liikenteen tulevaisuusnäkymiä. Paikalla seminaarissa oli noin 60 kuulijaa.

Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen avasi tilaisuuden, jonka jälkeen VTT:n tutkimusprofessori Nils-Olof Nylund kertoi tulevaisuuden älykkäästä vähähiilisestä liikenteestä sekä TransSmart-kärkiohjelmasta, jonka tavoitteena on nostaa liikennejärjestelmä kokonaisuudessaan kestävän kehityksen tielle. Tampereen kaupungin ympäristöjohtaja Kaisu Anttonen esitteli Tampereen raitiotiehankkeen. Asiantuntija Laura Poskiparta Sito Oy:ltä toi keskusteluun käytännönläheistä tietoa sähköautoista, jonka jälkeen käyttömestari Jari Pajarinen jakoi yleisölle Joensuun Veden kokemuksia sähköautoista.

Lopuksi keskustelupaneeli käsitteli tulevaisuuden liikenteen mahdollisuuksia ja haasteita, jonka alustuksina kuultiin kolmen kaupungin näkökulmaa. Juha Kauppinen Miksei Oy:ltä esitteli Mikkelin Multifuel-konseptia, projektipäällikkö ja energia-asioiden koordinaattori Tapio Kettunen toi keskusteluun liikenteen biopolttoaineiden tuotanto- ja käyttömahdollisuuksia Kuopiossa sekä Savilahti-projektia, ja kaupungininsinööri Ari Varonen kertoi, miten kävely ja pyöräily loikkaavat Joensuussa uudelle tasolle.

Keskustelupaneeli herätteli yleisössä kysymyksiä muun muassa sitä, miten autokantaa saadaan muunnettua vähähiilisemmäksi liikenteen päästövähennystavoitteiden puitteissa ja miten kimppakyytisovellusten käyttöä voisi lisätä.

 

Nenäpäivänä 6.11.2015 poljettiin rahaa maailman lapsille

Ilmastotori oli mukana Nenäpäivän tapahtumassa Isossa Myyssä perjantaina 6.11.2015. Mukana oli myös hankkeen sähköä tuottava kuntopyörä, jolla ihmiset saivat polkea rahaa Nenäpäiväkassaan. Sponsorina toimi Pohjois-Karjalan Sähkö Oy, ja varsinaisesta polkemistempauksesta oli vastuussa Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus. Lisäksi ihmiset saivat lähettää "Ilmastoterveisiä Joensuusta" -kortteja päättäjille, jotka Ilmastotori toimittaa eteenpäin kansanedustajille ja Joensuun kaupunginvaltuustoon.

Energiatreffeillä 7.10.15 oli monipuolinen ohjelmakattaus

Ilmastotori osallistui valtakunnalliseen energiansäästöviikkoon järjestämällä Energia-treffit 7.10.2015.

Mukana olivat Pohjois-Karjalan Martat t-paitojen tuunauspisteellään, Metsäkeskus jakamassa vinkkejä puhtaan puun poltosta, Puhas Oy antamassa jäteneuvontaa, energia-asiantuntija Janne Käpylehto pitämässä kahta aurinkolaturityöpajaa sekä Karelia AMK:n ympäristöteknologian opiskelijat yrityksille suunnatulla työpajallaan, jossa käsiteltiin tuotteiden elinkaarianalyysejä sekä ympäristökatselmuksia. Ilmastotori toi tapahtumaan energiansäästövinkkejä ja sähköä tuottavan polkupyörän.

Aurinkolaturipajat olivat suosittuja. Niissä perehdyttiin aurinkoenergian toiminta-periaatteisiin hauskojen esimerkkien avulla ja osallistujat pääsivät rakentamaan omat aurinkolaturinsa, joilla voi ladata puhelimen sekä muita USB-sähköä käyttäviä laitteita.

Kaupallisiin, valmiisiin ratkaisuihin verrattuna laitteessa on hyvin tehokas (10 wattia) aurinkopaneeli, joten laitteiden lataus onnistuu heikommallakin auringonpaisteella.

    

 

 

Ilmastoasiat kiinnostivat Farmarissa ja Ilosaarirockissa

Heinäkuussa 2015 Ilmastotori oli mukana Farmari 2015 -maatalousnäyttelyssä. Keksustelimme kävijöiden kanssa uusiutuvasta energiasta ja ilmastokysymysten huomioimisesta arkielämässä. Ilmastoasiat kiinnostivat! Kiitos myös kaikille, jotka vastasivat ilmastokysymyksiä käsittelevään kyselyymme!

Ilmastotorin henkilöstö jalkautui 17.7.2015 Joensuun kauppatorille ja Ilosaarirockiin 18.-19.7.2015 sähköä tuottavien polkupyörien ja ompelukoneen kanssa. Pyörää polkemalla kävijät saivat ladata virtaa puhelimiinsa, tai keittää itselleen kupillisen kahvia polkemalla sähköä kahvinkeittimeen. Lisäyllätyksenä pisteellämme oli aurinkosähköjuna, joka kulki pienoisradallaan 10-wattisen aurinkopaneelin voimin. Lihasvoimalla tuotettu sähkö herätti mukavasti keskustelua pisteellämme ja havainnollisti vaihtoehtoisten energiantuotantotapojen mahdollisuuksia.

Ensimmäinen ilmastovastuuhanke toteutettiin: Edulliset Ilmastotori-bussit kyyditsivät Farmariin ja Ilosaarirockiin

Kahteen Joensuussa heinäkuussa 2015 järjestettyyn suurtapahtumaan, Farmariin ja Ilosaarirockiin, pääsi  edullisesti Ilmastotori-bussilla eri puolilta Pohjois-Karjalaa.  Bussikuljetukset järjestettiin Valtimon, Kesälahden ja Ilomantsin suunnilta. Farmarissa menopaluu -hinta oli vain 5 euroa reitistä ja lähtöasemasta riippumatta, ja Ilosaarirockissa yhden suunnan hinta oli 5 euroa. Edulliset bussilippuhinnat mahdollistivat Abloy Oy sekä GreenStar Hotels Oy Ilosaarirockin osalta, ja Fortumin Joensuun voimalaitos sekä Stora Enson Enocell Farmarin osalta.

Kuljetukset olivat osa Ilmastotorin vetämiä ilmastovastuuhankkeita, joiden tarkoituksena on osallistaa yrityksiä vähähiilisiin käytäntöihin ja niiden tukemiseen, ja siten synnyttää paikallistason ilmastotyötä. Tämän ilmastovastuuhankkeen ideana oli, että mahdollisimman moni yksityisautoilija valitsisi tällä kertaa bussin edullisten lippuhintojen houkuttelemana. Lue lisää ilmastovastuuhankkeistamme täältä.

Aurinkopaneeleiden pilottiyhteishankinta kesällä 2015

Aurinkopaneeleiden pilottiyhteistilaukseen haettiin kevään 2015 aikana osallistujia, ja tilaukseen ilmoittautui noin 30 kotitaloutta. Ilmoittautuneiden määrä ylitti odotuksemme, ja koska Ilmastotori haluaa tarjota apua mahdollisimman monelle ilmoittautuneelle, prosessi muuttui suunnitellusta viiden kotitalouden pilottitilauksesta.

Yhteistilaukseen ilmoittautuneet pääsivät arvioimaan tilaustarpeitaan ja aurinkosähköjärjestelmien edellytyksiä yhteistyössä asiantuntijan kanssa kesäkuussa 2015, jonka jälkeen tehtiin alueen yrityksille hintatiedustelu aurinkopaneeleista mukana olevat kotitaloudet esimerkkikohteina. Lue lisää aurinkopaneelien yhteistilauksesta Kampanjat-sivultamme.

Uusiutuvaa energiaa arjessa -seminaari oli yleisömenestys

Ilmastotorin aloitusseminaari, joka järjestettiin tiistaina 5.5.2015 aiheella "Uusiutuvaa energiaa arjessa", oli yleisömenestys! Paikalla oli yli 80 aurinkosähköstä ja muusta ohjelmasta kiinnostunutta ja yleisö esitti runsaasti hyviä kysymyksiä. Ilmastotorin henkilöstö kiittää ja kumartaa kaikkia paikalla olleita, esiintyjiä ja yleisöä.

Päivitetty 14.12.2017

YHTEYSTIEDOT

Tiina Vikman
Hankekoordinaattori
Puh. 050 463 3418
tiina.vikman (at) jns.fi