Sanansaattaja Joensuun yliopistosta 9/2003, 18.12.2003

• Näkökulma, Teuvo Pohjolainen: Kaksi, kolme vai peräti neljä lukukautta?
• Oikeus kommunikointiin
• Kuka härjillä kyntää se härjistä puhuu

• Rehtori Vartiaisen muotokuva paljastettiin

• Yhtenäiseen peruskouluun
• Tykkyläinen, Colpaert ja Werner professoreiksi
• Toinen akateeminen koti Joensuussa
• Pohjoismaiset oikeustaloustieteilijät kokoontuivat ensimmäistä kertaa
• Pelon maantiedettä Joensuussa
• Vähäinen virkamies: Viisasten kivi keksitty
• Kielikolumni: Sijoja nimennöstä seurantoon
• HOPSilla apua opiskeluun
• Tuulta järvimatkailun purjeisiin
• Perinnettä pohdittiin edestä ja takaa
• Uusi teos musiikkikasvatuksesta
• Kolumni: Tangoon tarvitaan kaksi!

• Yhteistyötä kasvatuksen saralla Bosnia-Hertsegovinassa

• Moskovan entisessä Lumumba-yliopistossa

• Eläintarinat identiteettien rakentajina
  

• ENTÄ JOS? Kuvitelma uudenlaisen akateemisen todellisuuden synnystä
• Ympäristöpolitiikka metsässä?
• Kvanttimenetelmät ulos kaapista
• Kuoro kiertueella sotilassoittajien kanssa
• Väitöksiä
• Kommentti: Ignatius Loyola on salanimi
• Sukupolven- ja omistajavaihdoksia OSUVAsti
• Joensuun yliopiston rahoitus vuonna 2004 säilyy vakaana
• Tukisäätiö jakoi stipendejä
• Jari Taskiselle Väisälän palkinto
• Itsenäisyyspäivänä palkittuja
• Kampuksen kuulumisia

Näkökulma: Teuvo Pohjolainen
KAKSI, KOLME VAI PERÄTI NELJÄ LUKUKAUTTA

Hallitusohjelma ja opetusministeriön viestit ovat vauhdittaneet yliopistoissa muutenkin käytävää keskustelua siitä, miten opintojen kulkua voitaisiin tehostaa. Keinoja on monia, useimmat niistä eivät ole uusia. Kaikki kuitenkin myöntänevät että vanhojenkin keinojen käytössä on tehostamisen ja kehittämisen varaa.

Ihan uutta ei yliopistomaailmassa ole sekään keskustelu, jossa perätään opintojen järjestelyjen tehostamista. Monet tuntevat ongelmaksi sen, että opetustilat ovat ruuhkaisen täynnä viikon keskivaiheilla. Maanantaiaamuisin ja perjantaisin on selvästi väljempää. Opiskelijat tuntevat ongelman myös siten, että halutut kurssit järjestetään samaan aikaan. Voi olla, että joskus tällainen yksinkertainen syy myös pitkittää opintoja.

Myös se aika lukuvuodesta, jolloin annetaan opetusta, jää lyhyeksi. Toukokuussa ei luentoja ole enää kovin paljon tarjolla, syyskuun ensimmäinen viikko taitaa olla kesän tapaan lähes opetusvapaata aikaa. Varsin vähän on opetusta myös joulukuun alun ja loppiaisen välillä.

Edellä sanottu ei tietenkään tarkoita, etteikö opettajilla ja monilla opiskelijoilla olisi riittävästi tekemistä noinakin aikoina. Tutkimukselle on toki varattava riittävästi yhtenäistä aikaa ja monet opiskelijat käyttävät kesänsä työn tekoon. Monien professoreiden ja muidenkin opettajien ohjaustyö jatkuu keskeytymättä ympäri vuoden.

Voidaan kuitenkin kysyä, olisiko toisenlaisella lukuvuoden rytmittämisellä saatavissa etuja kaikille. Olisiko opettajille paremmin järjestettävissä tutkimusaikaa, olisiko opiskelijoilla parempi mahdollisuus suunnitella opintonsa ja harjoittelunsa, olisiko tilojen käyttöä mahdollista tasoittaa ja voisiko kampuksella olla kesälläkin elämää?

Joissakin yliopistoissa on jo käynnistetty kokeiluja lukuvuoden jakamisesta uudella tavalla. Åbo Akademissa on kokeiltu kolmen lukukauden mallia. Tampereen yliopistossa ja nyt myös Turun yliopistossa on tarkoitus kokeilla järjestelmää, jossa sekä syys- että kevätlukukausi jaetaan kahteen lukukauteen. Tällöin opetus voisi alkaa vuosittain nykyistä aikaisemmin ja jatkua pidempään.

Jokaisen opettajan ei tietenkään tarvitse opettaa, eikä kaikkia kursseja ole tarpeen järjestää jokaisena lukukautena. Opettaja voisi rauhoittaa jonkin lukukauden tutkimukselle. Opetuksen ”venyttämisellä” kolmeen tai neljään lukukauteen lisättäisiin opiskelijoiden mahdollisuutta valita itseään kiinnostavia kursseja ja luentoja, päällekkäisyydet vähenisivät ja tilojakin olisi paremmin saatavilla. Olisiko tämä yksi keino myös lyhentää opiskeluaikoja? Olisiko syytä keskustella tästä avoimesti ja monipuolisesti?

Toivotan kaikille yliopistoyhteisön jäsenille rauhaisaa joulun aikaa ja onnellista vuotta 2004!

Sisällysluetteloon

OIKEUS KOMMUNIKOINTIIN

Arvioiden mukaan vähintään 0,5 - 1 % väestöstämme kärsii eriasteisista kehityksellisistä ja hankituista kieli- ja kommunikaatiohäiriöistä. Osalla heistä häiriö on lievä, mutta aiheuttaa kuitenkin haittaa siinä määrin, ettei heidän puheensa riitä täyttämään kaikkia kommunikoinnin tehtäviä. Osalla häiriö on vakavampi, jolloin puhe voi olla hyvin niukkaa tai puuttua kokonaan.

Kieli- ja kommunikaatiohäiriöiden haittaa voidaan lieventää tai poistaa käyttämällä puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja. Näitä voidaan ryhmitellä eri tavalla. Suomessa tukevat ja korvaavat kommunikointikeinot jaetaan usein avusteisiin ja ei-avusteisiin keinoihin. Jako kuvastaa sitä, miten kommunikoija tuottaa ilmaisussaan käyttämänsä merkit.

Avusteiseen kommunikointiin kuuluvat kaikki sellaiset kommunikoinnin muodot, joissa kielellinen ilmaisu on fyysisesti olemassa käyttäjästä erillään. Kommunikoija siis valitsee merkin, jonka avulla kommunikoi. Merkit voivat olla esineitä, kuvia tai symboleja (blisskieli, kirjaimet, sanat, lauseet). Ei-avusteista kommunikointia on sellainen, jossa henkilö tuottaa kielelliset ilmaisut itse. Tähän ryhmään kuuluvat ele- ja viittomiskommunikointi sekä puhe ja sen oheisviestinä.

Kommunikoinnin harjoittelua

Fasilitointi (Facilitated Communication) ymmärretään Suomessa yleisesti yhdeksi puhetta korvaavaksi kommunikointikeinoksi. Käsitys on kuitenkin virheellinen, sillä fasilitointi ei ole sinällään keino tuottaa ilmaisua vaan pikemminkin tekniikka, jonka avulla harjoitellaan avusteisten kommunikointikeinojen käyttöä. Täsmällisempää onkin puhua tuetusta kommunikoinnin harjoittelutekniikasta.

Tekniikan avulla henkilö, jonka puheentuotto on häiriintynyttä tai sitä ei ole ollenkaan, harjoittelee kuvien, piktogrammien, kirjainten tai muiden avusteisten kommunikointikeinojen avulla kommunikointia aluksi tuettuna ja myöhemmin mahdollisimman itsenäisesti.

Avustavan henkilön tuki tarkoittaa tekniikan käytön alkuvaiheessa sitä, että avustaja vakauttaa kommunikoivan henkilön kättä kämmenen alta. Tukea pyritään vähentämään alusta asti asteittain siten, että esimerkiksi ranteen tukemisesta siirrytään ensin kyynärpään sitten olkapään tukemiseen ja lopulta merkit valitaan ilman tukea. Käytännössä avustaja vakauttaa kommunikoivan henkilön kättä vastustamalla hänen merkinvalintaliikettäään omalla kädellään. Avustaja ei siis missään tapauksessa ohjaa kommunikoijan kättä merkin valinnan aikana. Merkin valinnan jälkeen avustaja voi vetää kommunikoijan käden kauemmaksi kommunikointivälineestä kuten näppäimistöstä tai kirjaimista uuden valinnan helpottamiseksi.

Käytettävä kommunikointikeino valitaan kommunikoivan henkilön tarpeiden mukaan. Vaikkei tekniikan vaikutusmekanismeja vielä tarkalleen tiedetä, se näyttäisi kuntouttavan kommunikaatiohäiriöistä kärsivien apraksia-tyyppisiä neuromotorisia ongelmia. Tuettu kommunikointi on varsin hyvin tunnettu tekniikka eri puolilla maatamme ja sitä käyttävät eri ikäiset henkilöt kodeissa, kouluissa ja vammaisten asumis- ja päivätoimintayksiköissä.

Kansainvälinen tekniikka

Tuettu kommunikointi tunnetaan kansainvälisesti nimillä Facilitated Communication USA:ssa ja Facilitated Communication Training Australiassa. Menetelmän kehittäjä on australialainen DEAL-kommunikaatiokeskuksen johtaja Rosemary Crossley. Hän työskenteli 1970-luvulla kehitysvammaislaitoksessa, jossa hän kokeili tekniikkaa aluksi CP-vammaisen tytön kanssa, mutta totesi sen myöhemmin sopivan myös monille muille vammaisryhmille kuten autisteille ja kehitysvammaisille, joille puheentuottaminen oli vaikeaa tai mahdotonta. Crossleyn lisäksi tekniikka oivallettiin samoihin aikoihin yksittäisissä tapauksissa myös muualla maailmassa (USA, Tanska, Ruotsi).

Laajemmin kansainväliseen tietoisuuteen tekniikka tuli Yhdysvaltalaisen erityispedagogiikan professorin, Douglas Biklenin kiinnostuttua asiasta. Hän perusti Syracusen yliopiston yhteyteen Facilitated Communication -instituutin ja aloitti 1990-luvun alussa tutkimusprojektin, jonka avulla pyrittiin saamaan uutta tietoa tuetusta kommunikoinnista. Myös Suomeen menetelmä rantautui samoihin aikoihin. Autismi- ja Aspergerliitto järjesti 1990-luvulla useita valtakunnallisia koulutustilaisuuksia, joissa asiantuntijoina olivat mm. Elizabeth Houser, Rosemary Crossley ja Douglas Biklen ja allekirjoittanut.

Tutustuin itse tuettuun kommunikointiin vuosina 1989-1993 Biklenin johdolla Syracusen yliopistossa väitöskirjaani tehdessäni. Tein väitöskirjaa suomalaisesta erityisopetusjärjestelmästä, mutta olin samanaikaisesti mukana tuetun kommunikoinnin tutkimusryhmässä kolmen vuoden ajan ja osallistuin instituutin järjestämiin workshopeihin kouluttajana.

Taistelu tieteellisyydestä

Tuettu kommunikointi on herättänyt kiivasta keskustelua tutkijoiden keskuudessa jo vuodesta 1970 lähtien. Viimeisen kymmenen vuoden aikana aiheesta on kirjoitettu yli sata tieteellistä artikkelia. Tieteellinen keskustelu kulminoituu kysymykseen, kuka oikeastaan suorittaa merkin valinnan, kommunikoiva henkilö vai avustaja. Tutkimusevidenssiä siitä, ettei menetelmä ole tieteellisesti validi, löytyy runsaasti.

Lukuisissa koeasetelmilla toteutetuissa tutkimuksissa tulos on ollut se, ettei juuri kukaan tuetusti kommunikoiva henkilö ole pystynyt läpäisemään viestinvälitystehtävää kokeen aikana. Myös avustavan henkilön vaikutusta lopputulokseen on joskus pystytty osoittamaan. Vankasti koeasetelmalla tehtyihin tutkimukseen luottavat alan tutkijat ovatkin varsin yksimielisiä siitä, ettei tuetulla kommunikoinnilla ole mitään tieteellistä perustaa ja ettei se sen vuoksi ole validi ja suositeltava tekniikka käytettäväksi.

Tutkijat, jotka ovat tutkineet tuettua kommunikointia luonnollisissa olosuhteissa tai harjaannuttaneet kommunikoivia henkilöitä osallistumaan testitilanteisiin, ovat kuitenkin pystyneet näyttämään tekniikan olevan tehokas keino harjoitella kommunikaatio- ja vuorovaikutustaitoja. Jotkut yksilöt ovat onnistuneet myös perinteisillä koeasetelmilla tehdyissä tutkimuksissa suoriutumaan viestinvälittämiskokeesta. Parhaimmillaan tekniikan avulla harjoitelleet henkilöt ovat kyenneet ajan myötä itsenäiseen merkkien valintaan, esimerkiksi tuottamaan kirjoitettua tekstiä. Joissakin tapauksissa myös kommunikoivien henkilöiden kyky tuottaa ja hallita puhetta on parantunut merkittävästi. Yhteistä näissä tapauksissa on ollut se, että avustava henkilö tai henkilöt ovat toimineet määrätietoisesti ja tavoitteellisesti itsenäiseen kommunikointiin pyrkien.

Tutkimusta tarvitaan

Tutkimuskohteena tuettu kommunikointi on erittäin haasteellinen. Ongelmalliseksi tekniikan tutkimuksen tekee erityisesti se, ettemme tällä hetkellä tiedä juuri mitään sen vaikutusmekanismeista. Tällöin tutkimusasetelman suunnitteleminen on erittäin vaikeaa. Osa tämän tekniikan tutkijoista onkin päätynyt siihen johtopäätökseen, että ristiriita tuettua kommunikointia koskevissa tutkimuksissa aiheutuu siitä, että eri asetelmat soveltuvat eri tavalla tekniikan tutkimukseen ja että koeasetelmilla toteutetuissa tutkimuksissa tutkittavat epäonnistuvat yleensä siksi, etteivät koeasetelmat ota riittävästi huomioon tutkittavien erityispiirteitä joita voivat olla esimerkiksi toiminnanohjauksen ongelmat sekä muisti- ja havaintotoimintojen poikkeavuudet.

Tulevaisuudessa tekniikan vaikutusmekanismien ymmärtämiseksi tarvitaankin nykyistä monipuolisempaa ja poikkitieteellistä tutkimusta.

Miksi sitten tuetun kommunikoinnin tutkimusta tarvitaan? Tuetun kommunikoinnin tutkimus parhaimmillaan voi tuottaa uutta ja merkittävää tietoa vammaisten henkilöiden kielen ja kommunikoinnin kehityksestä. Tekniikan avulla itsenäisesti kirjoittajiksi aiemmin vaikeasti kehitysvammaisiksi luokitellut henkilöt ovat osoitus siitä, miten huonosti tällä hetkellä käytössä olevat diagnosointivälineet soveltuvat erityisesti vaikeasti vammaisten tutkimiseen.

Tärkeä lähtökohta jatkotutkimukselle on myös se, että tuettu kommunikointi on osoittautunut monelle käänteentekeväksi tekniikaksi, sillä sen avulla he ovat pystyneet ensimmäistä kertaa elämässään osallistumaan yhteisönsä toimintaan kykyjensä edellyttämällä tavalla. Heidän kohdallaan kysymys on viimekädessä oikeudesta kommunikaatioon. Erityispedagogisen tutkimuksen yhtenä tavoitteena on tutkia ja kehittää tuetun kommunikoinnin kaltaisia tekniikoita ja menetelmiä, joiden avulla tuo oikeus tulisi mahdolliseksi mahdollisimman monelle kommunikaatiohäiriöistä kärsivälle henkilölle.

Eija Kärnä-Lin
Erityispedagogiikan professori

KUKA HÄRJILLÄ KYNTÄÄ SE HÄRJISTÄ PUHUU

Aimo Hurskainen on tutkinut väitöskirjaansa varten lähes 5000 hallintopäätöstä perusteluineen neljässä kunnassa ja yhdessä kuntayhtymässä Pohjois-Karjalassa. Päätökset ovat vuodelta 1998, jolloin asianosaispäätösten delegoiminen virkamiespäätöksiksi oli kunnissa jo vakiintuneessa tilassa.

Väitöstutkimus kumpuaa osittain Hurskaisen omasta, yli 30 vuotta kestäneestä virkamiesurasta lääninhallituksessa, sairaanhoitopiirissä ja lääninoikeudessa.

- Lienee aika luonnollista, että olen lähtenyt tutkimuksessani siitä, mikä hallinnossa ja hallintolainkäytössä on jäänyt mieltäni askarruttamaan. Käytännön viisauden kääntäminen tieteelliseen formaattiin osoittautui kuitenkin tuskien taipaleeksi.

- Oikeustieteen kaltaisissa käytäntöön perustuvissa tieteissä teoria on hyvin kiistanalainen kysymys. Kun lopulta ei voi olla oikeaa tai väärää asiaa, vaan vain oikeana pidettävä asia, vielä vähemmän voi olla oikeata metodia. Toisten tutkimuksia lukiessani oli lohdullista huomata, että teoriat ja metodit vaihtelevat tutkijoittain ja koulukunnittain.

Perusteleminen ehkäisee mielivaltaa

Päätöksen perusteleminen on kansalaisen oikeusturvan peruspilareita. Perustelu on myös yksittäisen päätöksen olennainen osa. Aito, selvä ja riittävä perusteleminen rakentaa oikeusvaltiota ja ehkäisee tehokkaasti mielivaltaa. Hallintopäätöksen perustelemisen perusta on perustuslaki.
Hallintomenettelylaki puolestaan antaa hallinnolle perustelemisen tarkemman oikeusohjeen.

Perustelemisvelvollisuus syntyy, kun hallintoasiassa annetaan päätös, joka koskee jonkun etua, oikeutta tai velvollisuutta. Hallintomenettelylain mukaan perustelu voidaan kuitenkin jättää tekemättä tietyissä tapauksissa, joita on hyvin paljon.

Tutkimuksessaan Hurskainen selvittää miten hallintomenettelylain perustelemisvelvollisuutta oli noudatettu asianosaispäätöksiä tehtäessä.

- Minä olen lähtenyt tutkimuksessani kansalaisnäkökulmasta. Päätöshän annetaan kansalaiselle. Jos päätöstä tehdessään unohtaa, mitä päätös merkitsee kansalaiselle, niin silloin on kyllä harkinta jäänyt puolitiehen. Itse olen tehnyt suurimmat virheet virkamiehenä, viranhaltijana ja toimielimen jäsenenä, silloin kun kansalainen on unohtunut. Sekin on hyvä muistaa, että perustelemalla päätöksensä viranomainen turvaa myös itsensä.

Viranomaispäätösten perustelu ontuvaa

Hurskaisen havainnointien tulokset osoittavat, että monijäseninen kunnallinen päättäjä perustelee päätöksensä yleensä riittävästi. Tulos selittyy lähinnä esittelijäinstituutiolla. Esittelijän on esittelyllään vakuutettava päätöksen saajan lisäksi myös luottamushenkilöt päättäjinä.

Viranomaisten päätösten perustelu on sen sijaan hajanaista, järjestäytymätöntä ja niukkaa.

Poikkeamisen mahdollisuudet perustelemisvelvollisuudesta ovat niin suuret, että viranhaltijat jättävät useammin päätöksensä perustelematta kuin perustelevat ne. Menettely vaihtelee myös viranhaltijoittain

- Tutkimukseni havainnointiosa osoitti, että oikeus saada perusteltu päätös on heikohko kansalaisen oikeus. Yllätyin siitä, että viranhaltijat jättävät päätöksensä perustelematta niin suuressa määrin kuin tutkimukseni osoitti. Mielestäni lain sallimaa perustelemattomuutta on käytetty vähintäänkin sallittuun rajaan ja jonkin verran sen ylikin. Kun viranhaltijat tekevät määrällisesti enimmät asianosaispäätökset kunnissa, luonnehtii viranhaltijapäätösten yleiskuva vahvasti tutkimuskuntien päätöksentekoa.

Hurskainen muistuttaa, että vuoden 2004 alussa voimaan tuleva hallintolaki laajentaa jossain määrin perustelemisvelvollisuutta ja oikeutta saada perusteltu päätös. Esimerkiksi muut kuin monijäsenisen toimielimen suorittamat kunnalliset virkavaalit ja virkaan- ja toimeenotot on myös viranomaispäätöksinä perusteltava. -um

Sisällysluetteloon

REHTORI VARTIAISEN MUOTOKUVA PALJASTETTIIN

Rehtori Perttu Vartiaisen muotokuva paljastettiin hallituksen kokoushuoneessa tiistaina 2.12.2003. Muotokuvan on maalannut taidemaalari Jyrki Puhakka. Muotokuvan paljastustilaisuudessa Joensuun yliopiston hallintojohtaja Petri Lintunen totesi muun muassa, että nyt ja jatkossa Joensuu yliopisto siirtyy rehtorien muotokuvissa maalauksiin. Näin yliopisto on tukemassa muotokuvamaalauksen perinnettä, joka pysyy olemassa ja kehittyy ainoastaan muotokuvia maalauttamalla.

”Joensuun yliopisto arvostaa vaativaa rehtorin tehtävää, johon nimitetyllä on suuri vastuu ja vaatimukset niin yliopiston sisältä kuin ulkopuoleltakin. Rehtori osoittaa suunnan ja ohjaa yliopistoa usein hyvinkin epävarmoissa olosuhteissa. Hänen pitää osata valmentaa ja opastaa yliopiston henkilöstöä toimimaan edes suurin piirtein yliopiston strategian suuntaisesti, joka ei asiantuntijaorganisaatiossa ole millään tavalla helppo tehtävä. Rehtori Vartiaisen ansioita tai kyvykkyyttä tähän vastuuseen ei ole tässä tarpeen korostaa tai tuoda esille muuten kuin toteamalla, että Joensuun yliopisto voi hyvin ja on erinomaisessa kunnossa. Yliopisto vastaa valtakunnallisesti ja myös kansainvälisesti korkeimmasta tutkimuksesta ja opetuksesta sekä Itä-Suomen alueellisesta kehittämisestä, kuten siltä odotetaan ja edellytetään.”

Lintunen esitti yliopiston kiitokset kaikille muotokuvahankkeeseen osallistuneille.

Rehtori Perttu Vartiainen totesi vastauspuheessaan: “Kun päätös muotokuvasta syntyi ja hanke alkoi realisoitua, päällimmäisenä tunteena minussa oli tietynlainen vaikeus kohdata oma kuvani. Kuluneiden kuukausien jälkeen tällaiset tunteet ovat kuitenkin pyyhkiytyneet pois. Tästä voin kiittää yksinomaan taidemaalari Jyrki Puhakkaa. Hän ei ole tehnyt niinkään kuvaa yliopiston rehtorista eräänlaisena roolihahmona, vaan minusta itsestäni ihmisenä. Jotenkin mystisellä tavalla Jyrki on onnistunut pääsemään kiinni minun sisimpääni. Kyse ei ole tietenkään mystiikasta, vaan ainutlaatuisesta taidosta - ei vain teknisestä sellaisesta, vaan kyvystä kohdata maalattava ihmisenä.”

Muotokuvahankkeen käynnistivät yhdessä yliopiston kanssa Joensuun kaupunki, Pohjois-Karjalan kauppakamari sekä Joensuun yliopiston tukisäätiö, jotka myös tukivat hanketta lahjoituksillaan.

Muut lahjoittajat aakkosjärjestyksessä ovat:
- Abloy Oy
- Broman Group Oy
- Itä-Savon yliopistosäätiö
- Joensuun Osuuspankki
- Joensuun Tiedepuisto
- Josek
- KM-yhtymä
- Perlos Oyj
- Opiskelija-asunnot Joensuun Elli
- Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä
- Pohjois-Karjalan liitto
- Pohjois-Karjalan Osuuskauppa
- Savonlinnan kaupunki
- Senaatti-kiinteistöt
- Tikka Communications Oy
- useat rehtorikollegat, joista paikalla oli Kuopion yliopiston rehtori Matti Uusitupa.

Sisällysluetteloon

YHTENÄISEEN PERUSKOULUUN

Peruskoulun opetussuunnitelman perusteita on valmisteltu monen sadan koulun verkostolla parin vuoden ajan. Työhön on osallistunut myös normaalikoulujen ja opettajankoulutuslaitosten edustajia. Uudet opetussuunnitelmat otetaan käyttöön vaiheittain vuosiluokilla 1–9 useissa kunnissa elokuun alussa 2004. Opetushallituksen pääjohtaja Kirsi Lindroos kertoo että opetussuunnitelmia on valmisteltu noin 30 ryhmässä. Opetushallituksen johto hyväksyy perusteet kokouksessaan tammikuussa.

Uudessa opetussuunnitelmassa haetaan yhtenäistä perusopetusta ensimmäisestä luokasta yhdeksänteen. Kunnissa joudutaan miettimään uudella tavalla yhteistyökysymyksiä eri opettajaryhmien kesken ja pohtimaan miten luokanopettajan osaamista voi hyödyntää vanhempien oppilaiden (vuosiluokat 7–9) opetuksessa ja miten aineenopettajan tiedot ja taidot soveltuvat pienempien oppilaiden (vuosiluokat 5–6) opetukseen. Kunnalle ja koululle jää myös ratkaistavaksi, millä tavalla tuntimääriä sijoitetaan eri luokkatasoille nivelkohtien mahdollistamissa väleissä. Opetussuunnitelman perusteissa annetaan nivelkohtiin myös hyvän osaamisen kriteerit opastamaan opettajia oppilasarvioinnissa nykyistä opetussuunnitelmaa paremmin.

- Olemme Opetushallituksessa aika tavalla miettineet, miten opetussuunnitelman perusteista saataisiin sellainen, että se antaa paikallista liikkumisvaraa koulutasolle ja sallii oman asiantuntijuuden käytön. Viimeisimmässä luonnoksessa, jota parhaillaan valmistellaan lausuntojen perusteella, yritämme toteuttaa tasapainoa. Pyrimme siihen ettei opetussuunnitelma ole normin lailla liian sitova, vaikka sen tulee olla tavoitteiltaan nykyistä selkeämmin määritelty. Tavoitteiden selkeyttä toivottiin myös palautteissa.

Oppilashuolto keskiössä

Oppilashuolto ja kodin ja koulun välinen yhteistyö ovat vahvasti esillä uudessa opetussuunnitelmassa.

- Olemme halunneet korostaa oppilaan tuntemuksen merkitystä ja sitä, että mahdolliset ongelmat tulisivat esille silloin, kun ne vielä ovat pieniä ja hallittavissa. Opetussuunnitelman perusteisiin kirjataan selkeästi, mitä paikallisella tasolla pitää ottaa huomioon oppilashuollossa, mikä on oppilashuollon tehtävä ja miten oppilashuoltoa hoidetaan muiden ammattiryhmien kanssa. Lainsäädäntö muuttuu elokuun alussa myös niin, että oppilaan oppilashuollolliset tarpeet on otettava huomioon opetuksen suunnittelussa. Myös siitä pitää huolehtia, että opetus edistää oppilaan tervettä ja turvallista kasvua.

Pääjohtaja Lindroos sanoo, että jo nyt osassa kuntia on riittävästi oppilashuollon henkilöstöä. Näille kunnille opetussuunnitelman velvoitteet eivät ole ongelma, mutta jos kunnan koululaitoksen oppilashuollossa ei ole riittävästi henkilöstöä, niin nyt viimeistään henkilöstön mitoitus on saatettava kuntoon.

- Teimme yhdessä Stakesin ja läänien kanssa arvion oppilashuollon tilasta. Siinä nähtiin, että joissakin kunnissa oppilashuolto on vielä hyvin heiveröisissä kantimissa ja henkilöstöä on palkattu vähän. Näissä kunnissa täytyy nyt miettiä, miten oppilashuolto hoidetaan.

Erityisopetuksen vahva asema

Erityisopetuksessa olevien oppilaiden määrä on lisääntynyt reippaasti viime vuosina. Pääjohtaja Lindroos arvelee, että syy saattaa piillä siinä, että diagnostiikka on parantunut ja korjattavat asiat löytyvät entistä useammin.

- Erityisopetuksen asema on jo nyt vahva. Sen muotoja täytyy kuitenkin kehittää integroinnin mallia edelleen tavoitellen. Kunhan opetussuunnitelmatyöt saadaan tehtyä, on tarkoitus, että ryhdymme laatimaan opetusministeriön johdolla erityisopetuksen strategiaa. Minusta on hyvä, että katsotaan erityisen tuen tarve ja mietitään joukolla mitä on tehtävissä. Pidän kiinnostavina niitä malleja, joissa paikalliset koulut ovat järjestäytyneet resurssikeskusten verkostoksi siten, että yksittäinen koulu keskittyy kehittämään jotakin erityisopetuksen aluetta. Tietoa, opettajia ja muita asiantuntijoita vaihdetaan ja luodaan näin seutukunnalle mahdollisimman laaja osaamisen kirjo erityisopetuksen tarpeisiin.

Huolena toisen asteen ammatillinen koulutus

Valtioneuvoston joulukuun alussa vahvistaman koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman lähtökohtana on varmistaa koulutuksen perusturvan toteutuminen.

- Opetushallituksessa olemme olleet huolissamme toisen asteen ammatillisen koulutuksen aloituspaikkojen kohtalosta. Ne näyttäisivät tietyssä mielessä jäävän aikuiskoulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen varjoon. Olemme olleet myös sitä mieltä, että ammattiin pitäisi kouluttaa toisen asteen iässä ja että myös ne 7 %, jotka eivät pääse suoraan toisen asteen koulutuspaikoille pitäisi vetää nykyistä kattavammin mukaan koulutukseen. Pidämme tietysti välttämättömänä myös aikuiskoulutuksen määrällisten resurssien turvaamista.

Koululaisten iltapäivähoito on mallillaan. Kunnat saavat päättää, miten ja missä laajuudessa ne hoitavat pienten koululaisten iltapäivähoidon. Rahat ovat tulossa niille kunnille, jotka sitä haluavat lähteä toteuttamaan.

- Henkilökohtaisesti olen iloinen siitä, että olemme saaneet iltapäivähoidon kuntoon. Olemme olleet OECD:n arvioinneissa kansa, joka ei ole piitannut siitä, mitä lapsille koulupäivän jälkeen tapahtuu. Meitä syyteltiin jopa lasten heitteillejätöstä.

Haasteita riittää tulevaisuuteenkin

Pääjohtaja Lindroosin mukaan Opetushallituksessa suurimpana haasteena on koettu tulevien vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman valmistelussa opetuksen tasa-arvoisuuden säilyttäminen ihmisten liikkuessa paikasta toiseen. Myös tyttöjen ja poikien erilaiset tavat oppia ja opiskella pitäisi pystyä ottamaan huomioon opetuksessa: tärkeätä on myös löytää keinot oppilaiden vetämiseksi mukaan koulun kehittämiseen. -um

Sisällysluetteloon

TYKKYLÄINEN, COLPAERT JA WERNER PROFESSOREIKSI

Joensuun yliopiston hallitus päätti 11.12.2003 kolmesta professorinimityksestä.

Yhteiskuntatieteiden maaseutututkimuksen professoriksi ajalle 1.1.2004 - 31.12.2008 nimitettiin dosentti, filosofian tohtori Markku Tykkyläinen. Hän on toiminut viimeksi Joensuun yliopistossa yhteiskuntamaantieteen mvs. professorina ja sitä ennen muun muassa Suomen Akatemian vanhempana tutkijana.

Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan maantieteen, erityisesti luonnonmaantieteen professoriksi 1.1.2004 alkaen nimitettiin filosofian tohtori Alfred Colpaert. Hän on toiminut viimeksi Oulun yliopistossa muun muassa yliassistenttina, vanhempana tutkijana ja maantieteen, erityisesti ympäristö- ja luonnonvaratutkimuksen metodiikan dosenttina.

Kieliteknologian professorin osa-aikaiseen (80 %) määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalle 1.1.2004 - 31.12.2005 nimitettiin filosofian tohtori Stefan Werner. Hän on toiminut Joensuun yliopistossa vuodesta 1986 mm. yliassistenttina ja tutkijana sekä vuodesta 2001 kieliteknologian professorin määräaikaisessa virkasuhteessa. Werner on myös Turun yliopiston kieliteknologian dosentti.

Sisällysluetteloon

TOINEN AKATEEMINEN KOTI JOENSUUSSA

Israelilaisessa Weizmanin tiedeinstituutissa on toiminut noin 35 vuotta tiedeopetuksen osasto, jossa kehitetään kursseja korkeakouluopiskelijoille ja perehdytetään korkeakouluopettajia tiedeopetuksen saloihin. Vakituisten tutkijoiden lisäksi laitoksessa opiskelee parikymmentä jatko-opiskelijaa. Kaikki, tutkijat ja opiskelijat, ovat kokeneita opettajia.

Professori Mordechai (Moti) Ben-Ari on työskennellyt instituutin tiedeopetuksen kehittäjänä vuodesta 1995.

- Pidän työstäni tavattomasti. Työskentelin pitkään teollisuudessa tietokoneohjelmien suunnittelijana, mutta parhaimmillani olen kuitenkin opettajana ja oppikirjojen kirjoittajana. Nyt saan tehdä sitä työnäni.

Ben-Ari suoritti maisterin tutkintonsa Tel Avivin yliopistossa pääaineenaan matematiikka vuonna 1977. Jo tässä ensimmäisessä tutkinnossaan hän erikoistui tietojenkäsittelyyn. Suuntautuminen on ollut vahva aikaisemminkin, sillä hän kertoo laatineensa ensimmäisen tietokoneohjelmansa jo vuonna 1966. Sen aihetta hän ei enää muista.

Tunnustuspalkinto erinomaisesta työstä

Ben-Arin ansiot opettajana ja tietokoneopetuksen kehittäjänä tunnetaan myös kansainvälisesti, sillä ensi maaliskuussa Norfolkissa Yhdysvalloissa pidettävässä tietokonealan konferenssissa hän vastaanottaa tunnustuspalkinnon erinomaisista ansioistaan tietokoneopetuksen kehittäjänä. Palkinto luovutetaan hänelle ACM:n (Association for Computing Machinery) konferenssissa, johon kokoontuu parisen tuhatta alan asiantuntijaa ja tutkijaa. Tunnustuspalkinnon myöntäjä on ACM:n alajaosto SIGCSE (Special Interest Group on Computer Science Education).

Joensuu on tullut tutuksi

Vuonna 1998 professori Ben-Ari ja professori Erkki Sutinen totesivat erään konferenssin yhteydessä yhteiset tutkimusintrenssinsä. Siitä lähtien tutkimusyhteistyö on jatkunut tiiviinä. Professori Sutisen mukaan Moti Ben-Ari on osallistunut tiiviisti laitoksen Jeliot-animointiympäristön suunnitteluun ja on vaikuttanut myös sen kansainväliseen käyttöön.

Vuonna 2002 Ben-Ari oli tietojenkäsittelytieteen laitoksella vierailevana professorina. Samana vuonna hänet nimitettiin Joensuun yliopiston dosentiksi. Hän opetti ja ohjasi heinäkuusta joulukuuhun erityisesti IMPIT-ohjelmaan osallistuvien opiskelijoiden harjoitustöitä ja graduja. Sen jälkeen Ben Ari on käynyt Suomessa useita kertoja.

- Joensuun yliopistosta on tullut toinen akateeminen kotini. Voin vaihtaa mielipiteitä opiskelijoitteni kanssa sähköpostitse, mutta tutkielmista on voitava keskustella myös kasvotusten. Tällä kertaa viivyn täällä viikon. Ohjauksessani on kaksi venäläistä, yksi ranskalainen ja espanjalainen sekä suomalaisia. Opiskelijoiden tutkimusaiheet käsittelevät ohjelman visualisointia ja kahden ohjelman yhtäaikaista toimintaa.

Vahva side Suomeen

Professori Ben-Ari on opiskellut itsekseen suomen kieltä edistyksellisesti. Hän on lukenut muun muassa laitoksen virtuaaliapprossa käyttämän Arto Wiklan Java-oppikirjan. Myös sadut ovat hänen suosikkejaan. Ben-Arista myös loman voi hyvin viettää Suomessa, sillä Internet-sivuillaan hän esittelee mieluisimpana lomapaikkanaan Herranniemen Pielisen rannalla Vuonislahdessa. Suomi ja suomalaisuus ovat nyt läsnä myös hänen henkilökohtaisessa elämässään.
- Jokin aika sen jälkeen, kun olin tavannut professori Sutisen, kohtalo kuljetti tielleni Israelissa siellä pitkään eläneen suomalaisen naisen. Hän on nyt puolisoni. -um

Sisällysluetteloon

POHJOISMAISET OIKEUSTALOUSTIETEILIJÄT KOKOONTUIVAT ENSIMMÄISTÄ KERTAA

Joensuun yliopiston taloustieteiden laitoksen käytävällä päätettiin perustaa tämän vuoden alkupuolella yhdistys pohjoismaisille oikeustaloustieteilijöille. Scandinavian Association of Law and Economicsin ensimmäinen kokous järjestettiin Helsingissä SAS Radisson Royal Hotelissa 28.–29.11.2003. Kokous organisoitiin yhdessä Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen kanssa.

Kiinnostus yhdistystä ja sen toimintaa kohtaan osoittautui heti alussa paljon Pohjoismaita laajemmaksi: kokoukseen tarjottiin papereita yhteensä 25 maasta ja hyväksyttyjä papereita ja esiintyjiä tuli loppujen lopuksi 16 maasta aina Etelä-Amerikkaa myöten.

Kokouksen avasivat oikeustaloustieteen professori Kalle Määttä, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen pääjohtaja Reino Hjerppe ja Sampo Groupin lakiasiainjohtaja Ilona Ervasti-Vaintola. Tämän jälkeen yleisön eteen astui professori Ugo Mattei. Ugo työskentelee professorina Berkeleyssä ja Torinossa. Hänet tunnetaan ns. vertailevan oikeustaloustieteen pioneerina.

Korkean tason edustus

Esitelmät käsittelivät oikeusjärjestelmää laidasta laitaan rikos- ja kilpailuasioiden kautta työmarkkinakysymyksiin. Samoin lähestymistavat vaihtelivat perinteisistä juristeille tyypillisistä tulkintakysymyksistä empiirisiin lainsäädännön vaikutusanalyyseihin.

Paikalla oli läsnä paitsi yliopisto-opettajia ja jatko-opiskelijoita myös ex-ministereitä, elinkeinoelämän edustajia, virkamiehiä ja olipa joukossa erään keskuspankin johtokunnan jäsenkin. Esitelmöimässä olivat myös European Association of Law and Economicsin perustaja professori Göran Skogh ja nykyinen presidentti professori Gerrit De Geest.

Kokouksen rahoittaja oli Sampo Group pääjohtaja Björn Wahlroosin päätöksellä. Tämän päätöksen taustalla oli osaltaan se, että Wahlroos oli ensimmäinen suomalainen ekonomisti, joka on kirjoittanut oikeustaloustieteestä jo 1980-luvun alussa.

Seuraava yhdistyksen tapaaminen on Tartossa elokuun ensimmäisenä viikonvaihteena 2004. Aihepiiri keskittyy tällöin kilpailuasioihin. Onhan kilpailuoikeuden modernisaatiopaketti tulossa voimaan 1.5.2004 kautta EU:n.

Tervetuloa sinne samoin kuin sitä seuraavaan, touko-kesäkuun vaihteessa 2005 Islannissa järjestettävään kokoukseen! Eikä unohtaa sovi myöskään Finnish Association of Law and Economicsin rikostaloustieteeseen ja tietoturvakysymyksiin keskittyvää kokousta noin vuoden kuluttua.

Kalle Määttä
Oikeustaloustieteen professori

Sisällysluetteloon

PELON MAANTIEDETTÄ JOENSUUSSA

Jussi Semin maantieteen pro gradu Koskaan en liiku yksin – tutkimus joensuulaisten nuorten kaupunkipeloista palkittiin kunniamaininnalla Nuorisotutkimusseuran järjestämässä gradukilpailussa. Järjestyksessään toiseen kilpailuun osallistui 30 pro gradu -työtä. Osallistumisen ehtona oli, että gradu oli hyväksytty vähintään arvosanalla magna cum laude approbatur.

Jussi Semi käsittelee tutkielmassaan joensuulaisten nuorten kaupunkipelkoja heidän omassa kotikaupungissaan. Tutkimusaineistonaan hänellä oli 39 nuorta, joista 30 vastasi avoimiin kysymyksiin kirjallisesti ja 9 antoi vastauksensa haastattelutilanteessa.

Pelot vaihtelevat sukupuolen mukaan

Semin tutkimuksessa tytöt näyttäytyvät pelokkaampina kuin pojat. Tyttöjen pelko näkyi erityisesti kaupunkitilassa liikkumisessa. He kertoivat pelkäävänsä yksin liikkumista tai seisoskelua kaupunkikeskustassa erityisesti perjantai- ja lauantai-iltaisin. Pelkoa ja turvattomuuden tunnetta tytöissä herättivät erityisesti humalaiset miehet, joita pidettiin arvaamattomina. Yksikään tutkimukseen osallistuneista tytöistä ei ollut kuitenkaan joutunut väkivallan kohteeksi.

Jotkut tytöistä olivat tosin joutuneet kuulemaan humalaisten miesten seksuaalisia ehdotuksia. Pelko näyttäytyi yksin seisomisen välttelynä ja ryhmässä liikkumisen “pakkona”.

Pojilla kaupunkipelot liittyivät kaupunkitilassa olemiseen ja tyyliin. Varsinkin poikkeavasti pukeutuvien ja käyttäytyvien poikien oli useiden nuorten mielestä syytä olla varuillaan Joensuussa. Väkivaltaa välttääkseen pojat hakivat “keskiarvoisuutta” ja pyrkivät erottumaan joukosta mahdollisimman vähän. Enää väkivaltaisia nuoria ei tunnista ulkoisten merkkien perusteella, vaan kuka tahansa toinen voi käydä päälle.

Uhkaavien tilanteiden syntymistä pyritään ehkäisemään joukossa liikkumisen, varuillaanolon, liikkumisen rajoittamisen sekä katsekontaktien ja seisoskelun välttelyllä.

Pelkoja syntyy eri tavoin

Nuorten keskuudessa liikkuu monenlaisia huhuja, joitten kautta luodaan mielikuvia ja saadaan pelkoja aikaan. Media luo pelkoja uutisoinneillaan. Myös vanhemmat tuottavat sekä tyttöjen että poikien mielenmaisemaa.

Jussi Semi kertoo, että erityisesti tyttöjä varoiteltiin liikkumasta yksin pimeässä kaupunkitilassa.

- Jos tytöille opetetaan, että öinen Joensuu on vaarallinen paikka, eikä sinne ole syytä mennä ainakaan yksinään, alkavat he useimmiten ajatella tällä tavoin.
Poikiin kohdistuvat varoitukset olivat huomattavasti yleisluontoisempia ja vähemmän liikkumiseen sekä käyttäytymiseen keskittyviä. Heitä varoiteltiin pääasiassa huumeista, humalaisista ihmisistä ja alkoholista.

Pelon paikkoja sekä keskustassa että lähiöissä

Pelko muokkasi liikkumista ja olemista kaupunkitilassa. Pelon paikkoja Joensuun kaupunginosista olivat erityisesti Rantakylä, Niinivaara ja keskusta. Rantakylän ja Niinivaaran pelottavuuteen vaikuttivat erilaiset uutisoinnit ja urbaanit huhupuheet. Kovinkaan moni tutkimukseen osallistuneista nuorista ei ollut liikkunut mainitsemissaan kaupunginosissa.

Keskuskuja kauppatorin läheisyydessä oli monien tyttöjen mielestä pelottava paikka viikonloppuiltaisin. Toinen pelottava paikka keskustassa oli Tori- ja Kauppakadun yhdistävä reitti korttelissa 24. Tähän nuorten Kusikujaksi kutsumaan väylään yhdistettiin huumeet ja alkoholi.

Nuorten kuuleminen tavaksi kaupunkisuunnittelussa

Jussi Semin mielestä nuoria tulisi kuunnella ja heille tulisi antaa valtaa osallistua kaupunkisuunnitteluun

- Kaupunkisuunnittelulla sinällään ei pystyä vaikuttamaan ihmisten turvallisuuden tunteeseen, mutta viihtyvyyttä mielipiteiden huomioimisella voidaan lisätä.
Semi jatkaa tutkimustaan pelon maailmassa. Nyt hän tutkii eri ikäisten katuturvattomuuden tunteita ja niitten vaikutusta ihmisten arkeen ja elämän kulkuun. -um

Sisällysluetteloon

Vähäinen virkamies
VIISASTEN KIVI KEKSITTY

Tätä kirjoitettaessa aamu-uutisissa kerrottiin, että opetusministeriön työryhmä on vihdoin keksinyt viisasten kiven. Yliopistojen opiskeluaikojen pidentyminen pannaan kuriin rajoittamalla opiskeluaikaa ja suoritettavien opintojen määriä. Se jos mikä sopii mainiosti akateemiseen vapauteen ja hivelee supernopeasti valmistuneiden, kuten pääministerin, ja vielä valmistumista vaillekin olevien poliitikkojen mieltä.

Tulevaisuudessa opiskelija joutunee sitten maksamaan ylimääräisistä opinnoista ennen todistuksen käteen saamista. Työryhmä ei liene pohtinut, mikä on sopiva hinta ylimääräisille opintoviikoille, mutta kun markkinavoimissa elellään, markkinahintahan siitä pitää periä kaikkine hallinto- ja tilakustannuksineen. Jos maksu ei kilahda yliopiston kassaan viimeistään kaksi vuotta ihanneajan kulumisesta, opiskelija erotetaan ja kaikki hänen suorituksensa mitätöidään. Matemaattis-luonnontieteellisestä ei sitten enää voi valmistua kolmen aineen opettajaksi ilmaisin, kun opinnot eivät sovi minimitutkintoon. Loistava keksintö, jolla pannaan kuriin jatkuvasti nousevat kustannukset ja kyykkyyn kaikki opiskelijapolitiikassa aikaansa tuhraavat muka-opiskelijat.

Johdonmukaista tietysti on, että sama järjestelmä ulotetaan myös muihin oppilaitoksiin. Ei lukiossa saa opiskella ylimääräisiä kursseja muuta kuin maksusta. Oppilaan pitää ala-asteelle tullessaan tehdä sitova HOPS, jossa hän ilmoittaa, mitä aikoo opiskella peruskoulussa, lukiossa, ammatillisessa koulutuksessa, ammattikorkeakoulussa ja/tai yliopistossa. HOPSista poikkeaminen on jyrkästi kiellettyä ja johtaa sakkoihin, parhaassa tapauksessa yhteiskuntapalveluun.

Ylijohtaja Arvo Jäppisen mukaan 22 % läsnäoleviksi kirjoittautuneista yliopisto-opiskelijoista ei suorita yhtään ainoaa opintoviikkoa. Vähäinen Virkamies ei tiedä, koskeeko luku sellaisia, jotka eivät yhden lukuvuoden aikana suorita mitään, vaiko sellaisia, jotka eivät ikinä suorita mitään. Oli miten oli, tällaiset mätämunat pitää saada karsituiksi opiskelijoiden joukosta. Sellaisiahan ovat ainakin väitöskirjaansa tekevät, joiden ei kuulukaan suorittaa mitään muutamaan vuoteen.
Saako opiskelija sitten mitään vastineeksi nopeutetulle valmistumisaikataululle, ei ole tiedossa. Mutta kyllä opiskelijat säikähtävät sen verran, että kerrasta lopettavat opiskeluaikaisen työssäkäynnin, joka tunnetusti hidastaa opiskelua. Kyllähän ministeriön herrat osaavat sellaisen rätingin laittaa, joka todistaa, että opintorahalla tulee toimeen ilman lisäansioitakin.

Näissä mukavissa tunnelmissa Vähäinen Virkamies toivottaa kaikille ja varsinkin tuleville opiskelijoille mukavaa ja rentouttavaa joulua. Joululoman aikana ehtii hyvinkin valmistautua tammikuun ensimmäiseen tenttiin.

Sisällysluetteloon

Kielikolumni: Irja Alho
SIJOJA NIMENNÖSTÄ SEURANTOON

Suomen kielellehän on tyypillistä, että sanat saavat monia päätteitä, ne taipuvat. Jokin sana voi esimerkiksi ainakin teoriassa esiintyä viidessätoista sijamuodossa. On mahdollista esittää vaikkapa sanan joulu kaikkien muotojen taivutuskaava: joulu, joulun, joulua, jouluna, jouluksi, joulussa..., joulutta, jouluin, jouluineen. Viimeiset muodot tosin ovat aika kummallisia, eivät tunnu oikein järkeviltä. Olennaista sijajärjestelmässä onkin, että sijat eivät ole tasa-arvoisia. Jokin muoto ei kerta kaikkiaan ole luonteva jostain sanasta, ja toisaalta jotkin sijamuodot ovat käytössä yleisempiä kuin toiset. Seuraavassa kerron muutaman asian sijojen suhteellisesta esiintymisestä.

Esimerkkien joulu, joulun ja joulua havainnollistamat muodot kattavat noin kaksi kolmasosaa sijojen esiintymistä. Jotkut saattavat muistaa vielä näiden muotojen suomenkieliset nimet nimentö, omanto ja osanto, jotka vihjaavat muodon merkityksestä. Näiden muotojen yleisyydelle on syynsä. Lauseessa yleensä mainitaan, nimetään, jokin olio tai asia, josta sitten jotain sanotaan. Usein taas se, mitä siitä sanotaan, sisältää osantosanan: Joulu on ihanaa aikaa, Tämä on hyvää silliä, Joulupukki syö silliä, Rakastan joulua. Siinä mitä sanotaan, voi olla myös omantomuotoinen sana: Joulupukki syö sillin. Nyt on helppo huomata, että suomenkielinen sijan nimi ei ole kovin osuva: omanto ei välttämättä ilmaise omistamista eikä osanto osaa. Erityisesti omanto esiintyy monissa tehtävissä: joulupukin reki, Näin joulupukin, joulupukin vuoksi. Näitä sijoja kyllä nimitetäänkin latinan kielen mukaisesti nominatiivi, genetiivi ja partitiivi.

Muiden sijojen esiintymät muodostavat sitten noin kolmanneksen sijaesiintymisistä. Sisäpaikallissijat (saunassa, saunaan, saunasta) ovat ryhmänä yleisempiä kuin ulkopaikallissijat (tontulla, tontulle, tontulta). Ainakin yksi syy tähän on se, että sisätulennolle, illatiiville, ja sisäeronnolle, elatiiville, on kehittynyt konkreettisen paikan ilmaisemisen rinnalle abstraktimpaa käyttöä, esim. Kyllästyin jouluun, Pidän joulusta. Kummankin sarjan sisällä olennot inessiivi ja adessiivi (saunassa, tontulla) ovat yleisempiä kuin tulennot illatiivi ja allatiivi (saunaan, tontulle), jotka taas ovat yleisempiä kuin eronnot elatiivi ja ablatiivi (saunasta, tontulta).

Muodot jouluna ja jouluksi ovat esimerkkejä essiivistä ja translatiivista. Niiden käyttö on erikoistunut ajan, paikan ja tilan ilmaisemiseen. Niiden esiintymistaajuus on suunnilleen allatiivin ja ablatiivin tasolla. Kaikkein vähiten käytettyjä ovat keinonto, instruktiivi (kynttilöin), vajanto, abessiivi (lahjoitta) ja seuranto, instruktiivi (lahjoineen). Näistäkin sijoista kuitenkin kahdella ensimmäisellä on varsin luonteva käyttö verbimuodoissa kuten juosten tai puhumatta.

Suomen kielioppeihin ei ole varsinaisesti sisältynyt sijojen keskinäisestä työnjaosta lähtevää järjestelmän esittelyä. Sijat on pikemminkin lueteltu tasa-arvoisina. Uudessa, noin vuoden kuluttua ilmestyvässä deskriptiivisessä kieliopissa tällainenkin luku on mukana. Loppujen lopuksi tuntuu varsin luonnolliselta, että kielen kuvauksessa yritetään valaista myös sijojen toimintaa järjestelmänä.

Sisällysluetteloon

HOPSilla APUA OPISKELUUN

Sanasta HOPS hämeenlinnalaisille opiskelijoille tulee todennäköisesti ensimmäisenä mieleen Hämeenlinnan seudun opiskelija-asuntosäätiö. Vaikka asuminen onkin tärkeä osa opiskelua, tässä artikkelissa puhutaan Joensuun yliopiston opiskelijoihin vaikuttavasta HOPSista eli henkilökohtaisesta opintosuunnitelmasta, joka voi auttaa opiskelijaa jäsentämään opintojaan.

Mikä HOPS?

HOPSilla tarkoitetaan opiskelijan tekemää suunnitelmaa siitä, miten, milloin ja missä järjestyksessä hän suorittaa opintonsa. Tarkoituksena HOPSissa on myös auttaa opiskelijaa tunnistamaan ja hyväksymään erilaisia oppimistarpeita ja mahdollisuuksia, jotka liittyvät itse oppimiseen, ammatilliseen kehittymiseen sekä elämänhallintaan. Hyvän henkilökohtaisen opintosuunnitelman laatimiseen opiskelija tarvitsee apua, jota hänen pitäisi saada laitokseltaan. Ohjauksen tavoitteena on tukea opiskelijaa tekemään sivuainevalintoja sekä HOPSin, joka on toteuttamiskelpoinen ja jossa opiskelija voi ottaa myös itse vastuuta opinnoistaan.

Yleensä HOPS tehdään ensimmäisenä opiskeluvuonna, jolloin sen on hyvä olla lähinnä joustava suunnitelma, joka auttaa opiskelijaa ymmärtämään opintojensa rakenteen ja selventää opiskelijan tavoitteita ja odotuksia opintojen alussa. Parempi ajankohta HOPSin teolle voisikin olla vasta toisen vuoden alussa, kun opiskelijalla on paremmin selvillä se, mitä hän haluaa opiskella. HOPSin ideana on, että suunnitelmaan palataan vähintään kerran vuodessa, jolloin sitä voi tarkentaa ja täydentää. Ylipäätään henkilökohtainen opintosuunnitelma saa ja sen pitää olla joustava.

Ohjat käsiin

Henkilökohtainen opintosuunnitelma hyödyttää opiskelijaa usein eri tavoin. Ennen kaikkea opintojen suunnitteleminen auttaa opiskelijaa hahmottamaan, mistä kaikesta hänen opintonsa muodostuvat. HOPS hahmottaa opiskelijalle koulutukseen käytettävää aikaa ja selkiyttää oman opiskelun lähtökohtia ja päämääriä. Se myös sitouttaa opiskelijan paremmin opiskeluun ja varmistaa niiden merkityksen hänelle. Henkilökohtaisen opintosuunnitelman avulla opiskelija voi esimerkiksi ajoittaa opintoihinsa kuuluvan työharjoittelun tai erikoistumisjaksot.

Hyödyn ohella HOPSin laatiminen voi tuottaa ongelmia opiskelijalle. Ongelmiin liittyy usein se, ettei opiskelija ole saanut riittävää ohjausta HOPSin teossa. Ohjauksen puuttuminen palvelee lähinnä niitä opiskelijoita, jotka selviävät ilman HOPSia. HOPSiin liitetään helposti myös liikaa odotuksia siitä, että se ratkaisisi kaikki opiskeluun liittyvät ongelmat. Henkilökohtainen opintosuunnitelma ei ole myöskään hyödyllinen, jos sen merkitystä oppimissuunnittelun välineenä ei ole ymmärretty. Silloin sekä opiskelijan että laitoksen asenteissa HOPSia pidetään vain lisäharjoituksena ja jonakin pakollisena suorituksena. Tämä johtaa usein siihen, että opiskelija kirjoittaa HOPSiin vain itselleen tiedossa olevia asioita. HOPSia ei ole hyvä tehdä liian yleisluontoisesti ja nopeasti jonkin valmiin mallin mukaan, koska silloin se ei vastaa opiskelijan omia suunnitelmia, eikä se ohjaa opiskelijaa opinnoissaan.

Monilla keinoilla

Henkilökohtainen opintosuunnitelman tekovälineet voivat olla hyvin erilaisia. Sen tekemisen apuna voi olla käsitekarttoja, osaamisanalyyseja, oppimispäiväkirjoja sekä oppimisportfolioita. HOPS voi olla myös opintojen aikataulutuksen väline, johon opiskelija on suunnitellut, milloin hän opiskelee mitäkin. HOPSia laadittaessa on myös hyvä pohtia omia lähtökohtia, opiskelumotivaatiota sekä elämäntilannetta ja tavoitteita. Apuna HOPSin teossa voi käyttää myös erilaisia verkkomateriaaleja, kuten Opetushallituksen Verkko-hopsia ja Helsingin avoimen yliopiston Johtolankaa.

Joensuun yliopiston Opetusteknologiakeskus on ollut tekemässä virtuaalista eHopo-hanketta. Joensuun yliopistossa suunnitteilla olevassa Joyoodissa on myös HOPS-työkalu.

Niin kuin asuminen hämeenlinnalaisille opiskelijoille on tärkeää, on HOPS tärkeä ja hyödyllinen myös muille opiskelijoille. Asumiseen opiskelija-asunnossa liittyy sekä mahdollisuuksia että ongelmia ja se on yhteispeliä muiden kanssa. Nämä kuvaukset sopivat hyvin myös HOPSiin.

Painotuoreen Pf-lehden syysnumeron teemana on Portfolio ja HOPS -opetuksen ja oppimisen kehittäminen. Lehden syysnumero on lähetetty yliopistoihin, joissa Pf-yhteyshenkilöt jakavat sitä opetushenkilöstölle. Lehteä saa tilata sähköpostitse osoitteesta asiakaspalvelu@ktl.jyu.fi viiden euron hintaan.

Helsingin avoimen yliopiston Johtolanka: www.avoin.helsinki.fi/materiaalit/hops/etusivu.htm
Joensuun yliopiston Opetusteknogiakeskus: http://ovi.joensuu.fi
Opetushallituksen Verkko-hops: www.edu.fi/oppimateriaalit/verkkohops/

Juha-Pekka Kallioniemi

Sisällysluetteloon

TUULTA JÄRVIMATKAILUN PURJEISIIN

Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskuksessa käynnistyi tammikuussa 2001 Vesistömatkailuprojekti. Projektisuunnitelma laadittiin osana Matkailualan verkostoyliopiston toimintaa, jossa kestävällä (järvi)matkailulla on ollut keskeinen rooli 1990-luvun puolivälistä alkaen. Lopullisen sysäyksen projektin suunnittelulle antoi brittiläinen professori Anthony Seaton, joka Savonlinnassa 1998 pitämässään seminaarialustuksessa totesi: ”Järvet eivät ole vain vesialtaita vaan merkitysten altaita”.

On totta, että sisävesistöillä on keskeinen rooli maamme matkailuhistoriassa. Valitettavasti tuhansien järvien maamme keskeisestä matkailullisesta voimavarasta on aikojen saatossa tullut itsestäänselvyys sen sijaan, että sisävesistöjä olisi täysimittaisesti hyödynnetty vastaiskuna Lapin matkailukeskittymille.
Vesistömatkailuprojektin tavoitteena oli vastata tähän haasteeseen katsomalla vesistöjämme pintaa syvemmälle. Itä-Suomen lääninhallituksen rahoittamassa ESR-hankkeessa tutkimustoiminta nivottiin käytännön kehittämistoimintaan mm. erilaisten koulutustilaisuuksien ja tapaustutkimusten kautta.

Projekti aloitettiin kahden tutkijan voimin. Hankkeen alussa projektipäällikkönä toiminut Hannu Ryhänen tutki järviresurssia paikallisen matkailun kehittämisessä ja markkinointitutkija Anja Tuohino tarkasteli Järvi-Suomen matkailullista imagoa erityisesti ulkomaalaisen matkailijan näkökulmasta.

Myöhemmin projektin tutkijakaarti täydentyi Mika Lehtolaisella ja Marko Tantulla, jotka perehtyivät vesistömatkailun investointeihin ja infrastruktuuriin. Edellinen tarkasteli erityisesti matkailukeskittymiä ja reittejä, jälkimmäinen tutki veneilijöiden ja mökinvuokraajien liikkumista ja ajankäyttöä.

Markkinoinnin tutkimuskokonaisuus sai puolestaan vahvistuksen Kati Pitkäsestä. Lisäksi projektissa työskentelivät Sanna Ketonen, joka työsti ensimmäisenä vuonna eurooppalaista järvitietokantaa, ja Katariina Kämppi (os. Vänttinen), joka osallistui soutumatkailututkimukseen. Hannu Ryhänen siirtyi vuonna 2002 tutkijaksi Matkailualan verkostoyliopiston hallinnoimaan ja MMM:n rahoittamaan Oppivat kohteet maaseutumatkailussa -hankkeeseen, jossa tarkastellaan paikallisten pienyritysverkostojen oppimisprosesseja ja siihen liittyvää tietojohtamista. Allekirjoittanut toimi projektissa koulutussuunnittelijana ja vastasi myös hankkeen tiedotus- ja julkaisutoiminnasta.

Käy järven henkäys talvisäässä

Vesistömatkailuprojekti avasi uusia näkökulmia järvimatkailuun ja tuotti samalla uutta tutkimustietoa matkailuelinkeinon tuotekehitys- ja markkinointikäyttöön. Esimerkkinä uusista avauksista on soutumatkailu, jonka tiimoilta järjestettiin päivän mittainen seminaari.

Soutu on suomalaiselle niin arkipäiväinen asia, että sitä ei ensisijaisesti – vai pitäisikö sanoa ensivedolla – tule välttämättä ajatelleeksi tuotteena. Kuitenkin siteeraten Jyväskylän yliopiston professoria Janne Vilkunaa ”soudussa erikoista on se, että siinä ei ole mitään erikoista”.

Soutumatkailututkimus osoittaa, että soudusta on mahdollista tehdä matkailutuote, joka erinomaisella tavalla erottaa Järvi-Suomen maailman muista vesistömatkailuaktiviteeteista.

Yksi järviin liitetty peruspäähänpinttymä on se, että järvimatkailu on kesämatkailua. Talvisen järven taikaa -seminaari osoitti, että talvinen jääkansi on eksoottinen aktiviteettien aarreaitta jopa suomalaisellekin matkailijalle, ulkomaalaisista puhumattakaan. Vai oletko joskus kokeillut esimerkiksi potkukelkkailua tai talvinuottausta?

Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että järviin on puhallettava henkeä hyödyntämällä järvialueiden rikasta historiaa ja kulttuuriperintöä. Ongelmana on usein se, että omaa järvialuetta ei joko tunneta tai sen tarjoamille mahdollisuuksille ollaan sokeita, vaikka mielenkiintoisen geohistoriallisen taustan omaava vesistölabyrinttimme on täynnä urbaania nykymatkailijaa kiinnostavia tarinoita ja aktiviteetteja, joita ei ole tarjolla missään muussa maailmankolkassa.
Järvimaisema on muutakin kuin häikäiseviä auringonlaskuja. Sen monikerroksisuutta pitää vain oppia lukemaan!

Merta edemmäs kalaan

Lähelle ei usein näe, ennen kuin on käynyt kaukana. Siinä syy, miksi Vesistömatkailuprojekti järjesti kaksi opintomatkaa eurooppalaisille järvialueille Saksan Mecklenburg-Vorpommerniin ja Ruotsin suurten järvien, Vänernin ja Vätternin, alueelle. Opintomatkojen tarkoituksena oli ottaa oppia näiden järvimatkailukohteiden parhaista käytännöistä, mutta mikä tärkeintä, avata silmiä näkemään Suomen vesistöjen vahvuudet.

Kansainvälistä ulottuvuutta hankkeeseen toivat myös kaksi siinä työskennellyttä ulkomaista matkailun huippututkijaa. Kansainvälisen matkailuakatemian presidentti ja Minnesotan yliopiston professori William C. Gartner ja uusiseelantilainen Otagon yliopiston professori Michael Hall tekivät kiperiä kysymyksiä ja mielenkiintoisia havaintoja asuessaan kolme viikkoa Saimaan rannalla ohjaten hankkeen tutkimustoimintaa.

Hankkeen tutkimustoiminta huipentui viime kesänä pidettyyn kansainväliseen järvimatkailukonferenssiin, joka oli lajissaan ensimmäinen. Järvimatkailu-käsitettä ruodittiin kahden päivän ajan eri tieteenalojen näkökulmista ja päälle päätteeksi kansainväliset vierailijat tutustutettiin suomalaiseen järviluontoon ja -kulttuuriin Linnasaaren kansallispuistossa ja sitä ympäröivässä Saimaan Sydän -yritysverkostossa, joka oli yksi hankkeen tapaustutkimuskohteista Kolovedellä toimivan Norppateam ry:n ja Puula-Kyyveden järvialueen ohella.

Eväitä elämyksiin

Vesistömatkailuprojektin soututyyliin kuului alusta alkaen tiivis vuoropuhelu matkailuelinkeinossa toimivien ja muiden asiantuntijoiden kanssa. Koska hankkeessa yritettiin katsoa järvimatkailua laajasti eri näkökulmista, oli selvää, että hankehenkilökunnalla ei ollut osaamista kaikkeen.

Projektin keskeisenä tehtävänä olikin koota eri alojen asiantuntijoita, tutkijoita, virkamiehiä, hankevetäjiä ja yrittäjiä, teemaseminaareihin ja järvimatkailupiireihin kuulemaan ja ennen kaikkea keskustelemaan lukuisista vesistömatkailun teemoista esihistoriallisista kalliomaalauksista melontamatkailuun, järvigastronomiasta talviteiden historiaan.

Vesistömatkailuprojektin ensisijaisena tehtävänä oli lisätä tutkimuksen kautta tietoa ja osaamista järvimatkailun kehittämiseksi. Pakkasimme ikään kuin aineksia souturetken eväskoriin, josta matkailuyrittäjät, markkinoinnin ammattilaiset ja muut alan toimijat voivat valita itselleen ja ennen kaikkea asiakkailleen sopivimmat ja höystää niitä edelleen omannäköisikseen, unohtumattomiksi elämysleiviksi.

Vaikka Vesistömatkailuprojekti päättyy vuoden 2003 lopussa, eväskori säilyy ja täydentyy koko ajan. Sen antimiin voi tutustua mm. projektin kotisivuilla www.matkailu.org/jarvimatkailu, joita päivitetään jatkossakin sekä lukuisten projektissa tuotettujen tutkimusraporttien kautta.

Tuija Härkönen
Koulutussuunnittelija

Sisällysluetteloon

PERINNETTÄ POHDITTIIN EDESTÄ JA TAKAA

Suomalaiset perinteentutkijat kokoontuivat Joensuun yliopistoon pohtimaan perinteen olemusta kaksipäiväiseen Perinteen välissä -seminaariin 21.–22.11. 2003. Seminaari oli omistettu Helsingin yliopiston suomalaisen ja vertailevan kansanrunoudentutkimuksen edesmenneen professori emerita Leea Virtasen (1935 - 2002) elämäntyön ja siitä virikkeitä saaneen nykytutkimuksen tarkastelulle.

Seminaarin ensimmäinen aamupäivä luotasi aspekteja Leea Virtasen elämäntyöstä. Professori Seppo Knuuttila (JoY) kartoitti avauspuheenvuorossaan perinteentutkimuksen (folkloristiikan) erilaisia perinnekäsityksiä ja totesi, kuinka Leea Virtanen sijoittui lähinnä siihen tutkimustraditioon, jossa korostettiin monien suullisen perinteenlajien kuolemista ja häviämistä. Toisaalta Virtanen oli myös tarkkasilmäinen uusien perinneilmiöiden löytäjä ja havainnoija: hän toimi ikään kuin vanhan ja uuden perinteen välissä. Outi Lehtipuro (JoY) taas pohti Leea Virtasen arvoitusta viitaten niihin kansanrunouden ja folkloren tutkimuksen oppihistoriallisiin tilanteisiin, joissa neuvoteltiin siitä, mikä on tutkimusalalla keskeistä ja tärkeää. Leea Virtanen joutui useamman kerran uransa aikana tavallaan kääntymään toisaalle ja etsimään uusia tutkimusalueita. Hän introdusoikin folkloristiikkaan monia uusia tutkimusalueita, kuten lastenperinteen tutkimuksen, telepaattisten kokemusten ja nykytarinoiden tutkimuksen.

Leea Virtasta yhtenä naisnäkökulmaisen folkloristisen tutkimuksen kehittäjänä tarkasteli Senni Timonen (HY), jonka esitelmän luki Sinikka Vakimo Timosen sairastumisen vuoksi. Timosen mukaan Virtanen osoitti jo varhain kiinnostuksensa gender-problematiikkaan, joskin tämä näkyi hänen teksteissään usein vain pieninä väläyksinä tai ajatuksen ituina – varsinaisen eksplisiittisen gender-näkökulman mukaantulo ajoittui myöhemmälle ajalle folkloristiikan tutkimushistoriaan. Ensimmäisen session lopuksi Elina Makkonen (JoY) pohti Leea Virtasen harjoittaman lastenperinteen tutkimuksen ja tämän tutkimussuunnan taustalla vaikuttaneen lapsikäsityksen sijoittumista ns. uuden lapsitutkimuksen viitekehykseen. Puheenvuoroja seurasi vilkas keskustelu, josta kävi hyvin ilmi, kuinka monitulkintainen Leea Virtanen tutkijana oli ja kuinka tulkinnat riippuvat pitkälti siitä, mistä näkökulmasta ja positiosta tulkitsija kysymystä tarkasteli.

Toisessa sessiossa siirryttiin Leea Virtasen yhdelle tutkimussaralle, eli tarkastelemaan yliluonnollisuuden, uskomusten ja taikuuden tutkimuksen problematiikkaa. Kaarina Koski (HY) pohti monipuolisia esimerkkejä esitellen arkisia uskomuksiamme sekä niiden tutkimusongelmia ja Pasi Klemettinen (SKS, JoY) uuspakanallisten liikkeiden piirteitä nykyaikana. Taikaperinteen sekä muuttuvasta että tiettyjä piirteitä säilyttävästä luonteesta puhui Touko Issakainen (TY), kun taas Pasi Enges (TY) tarkasteli tutkijan sitoutumista tutkimaansa uskonnolliseen kulttuuriin sekä tutkijan itsereflekoinnin merkityksiä tällaisessa tutkimuksessa.

Lauantaiaamuna aloitettiin lasten ja nuorten perinteen tutkimuksen aiheilla – tämän tutkimuskentän esiinmarssin myötä Leea Virtanen nousi varmaankin tunnetuimmaksi suomalaiseksi perinteentutkijaksi ns. tavallisen yleisön keskuudessa. Mm. hänen kokoamansa Ujo piimä -koululaishuumorin kokoelma (1976) oli aikoinaan ensimmäinen. Sen jälkeen vastaavia kokoelmia on julkaistu useampiakin vuodessa.

Alussa esitelmöi Reeli Karimäki (HY), joka on tallentanut lasten leikkikuvauksia ja videoinut lasten leikkitilanteita. Saimmekin nähdä hauskan videon kuinka presidentti tulee kylään -leikistä. Erkki Matikainen (JoY, P-K:n museo) käsitteli nykynuoria kummitusjuttujen kertojina ja keksijöinä, Helena Saarikoski (HY) taas analysoi kansanrunostosta poimimaansa vanhaa tanssikuvausta nuorisokulttuurin kuvastajana. Session lopuksi Anna Anttila (HY, Stakes) esitteli tärkeää tutkimushankettaan nykyajan seksimarkkinoinnin vaikutuksesta lastenkulttuuriin.

Perinteen välissä -seminaarin päättivät Jöns Carlson (JoY) oppihistoriallisiakin tulkintoja sisältävällään puheellaan Leea Virtasen tyyli ja sisältö sekä Mari
Hatakka (HY) tarkastelullaan henkilökohtaisesta kerronnasta ja parisuhdeproblematiikasta elämäkerroissa.

Seminaarin loppukeskustelussa todettiin, kuinka seminaari oli onnistunut valottamaan sekä Leea Virtasen tutkijaprofiilia varsin monesta, hedelmällisestä tarkastelukulmasta että kartoittamaan tiettyjen hänelle läheisten tutkimussuuntien nykytilaa. Seminaarin loputtua sen osallistujat kävivät laskemassa seppeleen Leea Virtasen haudalle Joensuun hautausmaalla.

Sinikka Vakimo
tutkijatohtori

Sisällysluetteloon

UUSI TEOS MUSIIKKIKASVATUKSESTA

Joensuun yliopiston lehtorit Antti Juvonen ja Mikko Anttila ovat julkaisseet musiikkikasvatusta käsittelevän kirjasarjansa toisen osan Näkökulmia musiikkikasvatuksen koulutukseen Suomessa ja Virossa - Kohti kolmannen vuosituhannen musiikkikasvatusta.

Viime vuonna julkaistussa ensimmäisessä osassa luotiin musiikkikasvatuksen teoreettinen lähtökohta. Toisessa osassa tarkastellaan käytännön koulutusta empiirisen tutkimuksen keinoin. Musiikkikasvattajien koulutuksen nykytilaa, vahvuusalueita, ongelmia ja tarpeita lähestytään oppilaitosten, opiskelijoiden ja riippumattomien tutkijoiden näkökulmista.

Musiikkikasvattajien koulutukseen heijastuvat Suomen ja Viron historialliset ja kulttuuriset erot. Ne myös osoittavat sitä monimuotoisuutta, jolla musiikkikasvatusta on mahdollista mielekkäästi toteuttaa. Kahden maan neljän eri koulutuspisteen tarkastelu avaa lukijalle mahdollisuuden kurkistaa tulevien musiikinopetuksen ammattilaisten ajatusmaailmaan, käsityksiin, odotuksiin, pelkoihin ja toiveisiin.

Laitosten näkökulmaa syventävät professorien ja tutkijoiden artikkelit, jotka luovat myös taustaa kirjan toimittajien toteuttamalle empiiriselle osalle. Teos voi tarjota uusia virikkeitä ja näkökulmia sekä musiikinopettajien kouluttajille että musiikkikasvatuksen parissa työskenteleville. Kirja soveltuu oppikirjaksi ja käsikirjaksi tutkijoille, luokanopettajaopiskelijoille tai musiikkikasvatuksen pääaineopiskelijoille.

Kirjan toimittajat työskentelevät Joensuun yliopiston soveltavan kasvatustieteen laitoksen taito- ja taideaineiden asiantuntijayksikössä. He keskittyvät tutkimustyön ja tutkielmaohjauksen lisäksi musiikinopetukseen ja musiikin didaktisten sovelluksien kehittämiseen.

Kirjan hinta on 32,40 euroa.

Tilaukset: minna.turunen@joensuu.fi tai http://granum.uta.fi

Sisällysluetteloon

Kolumni: Kalle Määttä
TANGOON TARVITAAN KAKSI!

“Yhteistyössä on roimaa, alkumiehen voimaa” tuntuu olevan usein ajatus, kun pienissä yksiköissä yritetään viedä asioita eteenpäin. Mikään ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että – tiimeistä tuttu ajatus – 2 + 2 = 5 voidaan toteuttaa yhteistyöllä. Tällöin voi olla kysymys yksinkertaisesti mittakaavaeduista eli suuremmilla yksiköillä keskimääräiset kustannukset saadaan alenemaan. Helsingissä onkin vastikään yhdistetty taloustieteelliset yksiköt ja näin tavoiteltaneen juuri tällaisia etuja. Saa nähdä saavutetaanko. Joskus perusteluna ovat yhteistyöllä saavutettavat koordinointiedut eli kustannuksia tavallaan voidaan leikata sillä, että tiedetään paremmin, mitä kukin yksikkö tahollaan uurastaa, ja ponnistelut voidaan suunnata paremmin yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Vahva perustelu yhteistyölle on sekin, että usein yhden yksikön resurssit eivät riitä tiettyjen toimintojen käynnistämiseen, joten voimavarat on pantava yhteen, jotta tiettyihin investointeihin voidaan ylipäänsä ryhtyä. Tavallaan päinvastainen perustelu yhteistyölle on ns. duplikaatio-ongelman välttäminen: on turha tehdä yksiä ja samoja asioita useammassa yksikössä, kun riittää, että ne tehdään yhdessä yksikössä. Ja niin edelleen.

Perusteluita yhteistyölle on siis mitä moninaisimpia. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa pitäisinkin mainittuja perusteluja painavina kehitettäessä täydennyskoulutusta. Tällä hetkellä tämän luonteista koulutusta tarjoavia yksiköitä on jos jonkinlaisia, ja ainoastaan vihkiytymällä alan lainsäädäntöön ja käytäntöön voi saada kuvan siitä, mistä tällä palvelusektorilla on kysymys. Jos sittenkään.

Mutta yhteistyö ei ole itseisarvo. Yksinkertaisesti joskus voi käydä niin, että 2 + 2 = 3, jolloin siis yhteistyöllä hukataan eikä suinkaan tuoteta resursseja. Tässä suhteessa elämä on opettanut varmaan monille sen, että yhteistyön on oltava molemmille hyödyllistä, jotta se voisi olla kestävällä pohjalla. Näin ihanteellisesti asiat eivät kuitenkaan aina ole. Joitakin ongelmaryhmiä yhteistyön kannalta on mainittavissa.
Perässävedettävät ovat yleispassiivisia henkilöitä, jotka ryhtyvät yhteistyöhön lähinnä, jos joku erehtyy heitä siihen pyytämään. Tottakai he ovat kiinnostuneita saamaan lisää voimavaroja tällä tavoin, mutta he eivät ole kuitenkaan tuottamassa muille yhteistyön osapuolille sanalla sanoen mitään. Tämä taas johtuu yleensä – ja ikävä kyllä – siitä, ettei heillä ole mitään annettavaakaan.

Sitoutumattomien kohdalla ongelmaksi nousee erityisesti se, ettei organisaatio kokonaisuudessaan ole mukana hankkeessa, vaan yhteistyö rakentuu vain yhden tai muutaman henkilön intressin varaan eikä heidän taustaorganisaationsa siis millään tavoin sitoudu yhteistyöhön. Ja näin ollen myös yhteistyöstä muodostuu yksipuolista, jossa yksi antaa ja toinen saa. Ja siihen se jää, ja saa jäädäkin.

Egoistit ovat perässävedettäviin nähden täysin erilainen ryhmä siinä mielessä, että heillä kyllä voi riittää aktiviteettia. Ongelma on aktiviteetin suuntaaminen. Kaikki keskittyy itsekkäiden lyhytnäköisten päämäärien saavuttamiseen. Nämä henkilöt eivät ole koskaan oppineet sitä, että kuuntelemalla oppii paremmin kuin puhumalla. Tällaisten henkilöiden kanssa työskennellessä koko kakku jää yhdelle osapuolelle. Yhteistyö voi luonnistua yhden pelikierroksen, mutta toiselle pelikierrokselle ei kukaan egoistin tunteva enää lähde mukaan.

Ylipapit ovat tiedeyhteisön neljäs ongelmaryhmä. He piehtaroivat dogmaattisuudessaan niin vahvasti, että sellaista ei kukaan jaksa sulattaa edes ensimmäisen pelikierroksen loppuun saakka.

Mainitut piirteet on aiheellista tiedostaa, kun mietitään, miksi yhteistyö tiettyjen organisaatioiden välillä ei luonnistu. Pakkoavioliitot eivät ole järkeviä ja niinpä niistä on maassamme jo ajat sitten luovuttukin. Ja toki sanotun ohella on pantava merkille, ettei suinkaan kaikkia yliopistomme tarjoamia tieteenaloja voida luontevalla tavalla naittaa toisiinsa synergiaetuja saavuttavalla tavalla. Joskus on kysymys sisällöllisistä syistä, joskus asenteellisista kysymyksistä. Voidaanko yhteistyöltä odottaa paljoa, jos esimerkiksi toinen yksikkö suuntaa mielenkiintonsa kansainväliselle taholle ja tasolle, mutta toinen enintään Tohmajärvelle saakka, vaikka sisällöllisesti alat leikkaisivatkin kiinnostavalla tavalla toisiaan?

Sisällysluetteloon

YHTEISTYÖTÄ KASVATUKSEN SARALLA BOSNIA-HETREGOVINASSA

Suomen ulkoasiainministeriö, Joensuun yliopisto ja Jyväskylän yliopisto käynnistivät 1.12.2003 yhteisen Bosnia-Hertsegovinan opetussektorin tukihankkeen asemapaikkoinaan Sarajevo ja Tuzla. Hanke vahvistaa Bosnia-Hertsegovinan kasvatusreformia kehittämällä koulutuspoliittista osaamista sekä uudistamalla koulutus- ja kouluhallinnointia. Erityisenä tavoitteena on rakentaa inklusiivista koulua, joka tarjoaa kaikille oppilaille tasavertaiset mahdollisuudet opiskella omassa lähikoulussaan etnisestä tai uskonnollisesta taustasta riippumatta.

Kolmivuotinen hanke on osa Suomen ulkoministeriön rahoittamaa Balkanin uudelleenrakentamisohjelmaa. Kyseessä on koko opetushallinnon läpäisevä eli ministeriöistä kouluihin ulottuva hanke, jota toteuttavat Joensuun ja Jyväskylän yliopistot yhteistyössä Oslon yliopiston erityiskasvatuksen laitoksen kanssa. Hankkeen budjetti on kaksi miljoonaa euroa.

Bosnia-Hertsegovinassa hanketta koordinoi professori Kari Ruoho Joensuun yliopistosta asemapaikkanaan Sarajevo. Koulutustehtävissä Tuzlassa toimii kasvatustieteiden maisteri Pirkko Ohvo ja kotikoordinaattorina Jyväskylän yliopistossa työskentelee lehtori Matti Kuorelahti. Hankkeeseen valitaan myös kaksi paikallista asiantuntijaa Mostariin ja Banja Lukaan.

Yhteistyökumppaneina toimivat Sarajevon yliopiston etäopetuskeskus, Tuzlan pedagoginen keskus sekä Sarajevon, Tuzlan, Mostarin ja Banja Lukan yliopistot. Myös Bosnia-Hertsegovinan opettajankoulutusyksiköt ja niiden partnerikoulut ovat mukana yhteistyössä. Kansainvälisistä järjestöistä yhteistyötä tehdään mm. YK:n kehitysjärjestö UNDP:n, UNICEFin, turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö OSCE:n sekä Maailmanpankin kanssa.

Koulutuspolitiikan ja koulutuksen hallinnon alalla hankkeen osana järjestetään sarja korkean tason seminaareja ministereille, varaministereille ja ministereiden avustajille. Lisäksi järjestetään koko maan kattava koulutus suunnittelijoille ja hallintovirkamiehille. Hankkeeseen kuuluu myös koulunjohtajien täydennyskoulutusjärjestelmän kehittäminen ja koulutuksen aloittaminen.

Sisällysluetteloon

MOSKOVAN ENTISESSÄ LUMUMBA-YLIOPISTOSSA

Vierailin Kansojen ystävyyden yliopistossa Moskovassa marraskuun puolivälissä. Minut oli kutsuttu luennoimaan koulutussosiologiasta ja sen opetuksesta Venäjän yliopistojen sosiologian opettajille. Järjestäjänä oli yliopiston humanistisessa ja yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa Venäjän tiedeakatemian sosiologian instituutin tukemana toimiva täydennyskoulutuskeskus.

Palasin torstai-iltana 20.11. ehtiäkseni kustokseksi Erja Mooren väitökseen. Järkytykseni oli suuri, kun maanantaina 24.11. tuli tieto tulipalosta yliopiston opiskelija-asuntolassa. Palossa menehtyi ainakin 37 opiskelijaa ja yli 190 loukkaantui.

Onnettomuusuutiset kertoivat yliopiston olevan Patrick Lumumba -yliopiston ja sen rakennusten olevan huonossa kunnossa. Minä taas opin vierailuni aikana, että Lumumban nimi on poistettu yliopiston nimestä neuvostokauden päätyttyä. Rakennukset eivät suomalaisen mittapuun mukaan ole hyväkuntoisia, mutta yliopiston edustajat olivat tyytyväisiä siihen, että rakentaminen ja kunnostus edistyivät kaiken aikaa. He katsoivat, että ansio kuuluu Venäjän nykyiselle opetusministerille, joka on tämän yliopiston professori.

Täydennyskoulutuskeskuksella oli käytössään uudet tietokoneet ja kopiokoneet. Niiden hankinnan oli mahdollistanut Maailmanpankin laina. Yliopiston muissa opetustiloissa liitutaulu edusti opetusteknologiaa. Ymmärsin opettajien tilanteen niin, että professorit saavat yleensä palkkansa ja tulevat sillä toimeenkin, mutta muu yliopistojen opettajakunta opettaa ikään kuin harrastuksekseen. Toimeentulo on etsittävä muusta lähteestä.

Koska en ole venäjäntaitoinen, oli käytettävissäni simultaanitulkkaus englannista venäjään. Lisäksi opiskelijat toimivat oppainani myös vapaa-aikana, mistä olen kiitollinen. Sitä surullisemmalta turma tuntui, vaikka oppaani eivät siinä olleetkaan. He kertoivat kyllä lahjoittaneensa vaatteita ja taloustarvikkeita palossa omaisuutensa menettäneille.

Venäjällä tuulee

Sain myös havaita, kuinka tuulinen paikka Venäjä voi olla yliopistojen rehtoreille. Vierailuni aikana tuli tieto Moskovan valtion yliopiston rehtorin erosta. Hänellä oli läheinen suhde öljy-yhtiö Jukosiin ja sen johtajaan Mihail Hodorkovskiin.

Opetusministeri vaati rehtoria eroamaan ja ilmoitti, että ellei tämä eroa, yliopisto liitetään osaksi jotakin toista yliopistoa. Todennäköisesti Venäjän suurimman yliopiston rehtori erosi. Kansojen ystävyyden yliopiston rehtori puolestaan otti vastuun opiskelija-asuntolan tulipalosta ja erosi viikko paluuni jälkeen.
Sattumoisin Venäjän pääministeri vieraili samaan aikaan Suomessa. Sitä koskevassa uutisessa Moscow Timesissa (UP) todettiin, että Suomi on maa, jonka ulkopolitiikan Neuvostoliitto määritteli menneinä vuosikymmeninä.

Opetus, seminaari ja keskustelut olivat myönteinen kokemus. Itse asiassa otin venäläisten kollegoiden kutsun vastaan siksi, että keväällä Serbiaan, Belgradiin tekemäni vierailu oli ollut samalla tavoin myönteinen kokemus.

Ilmeisesti harvinaisen ulkomaisen vierailijan luentoa saapuivat kummassakin yliopistossa kuulemaan ne, jotka olivat siitä todella kiinnostuneita. Ryhmä muodostui noin 30:sta eri puolilta Venäjää tulleesta ja silmiinpistävän nuoresta sosiologista.

Luentoni aiheina olivat klassinen yhteiskuntateoria ja moderni koulutussosiologia, koulutus ja sosiaalinen eriarvoisuus sekä elinikäinen oppiminen. Osanottajat kysyivät ja keskustelivat erityisesti koulutuspoliittisista kysymyksistä. Etukäteenkin tiesin, että heitä askarruttaa erojen ja eriarvoisuuden kasvu. Isäntiini kuulunut professori David Konstantinovski kirjoitti aiheesta toimittamaani kasvatussosiologian käsikirjaan. Mutta kyllä minulta kysyttiin myös, mitä ajattelen Karl Marxin tuotannosta.

Vierailin myös epävirallisesti tiedeakatemian sosiologian instituutissa. Siellä työskentelee noin 300 tutkijaa, joten se eroaa hieman kooltaan viiden opettajan varassa sinnittelevästä laitoksestamme.

Seminaaritilaisuudessa nuoret jatko-opiskelijat kertoivat opinnäytetutkimustensa aiheista instituutin johtoryhmän jäsenille. Kollegani vakuuttivat, että he ovat erittäin tyytyväisiä uusien jatko-opiskelijoiden tasoon.

Ari Antikainen
Kasvatussosiologian professori

Sisällysluetteloon

ELÄINTARINAT IDENTITEETTIEN RAKENTAJINA

Eläintarinoita Disneyn Bambista, Rudyard Kiplingin Viidakkokirjasta Jack Londonin romaaneihin, television savannileijonadokumentteihin ja vaikkapa Paul Austerin Timbuktu-koiraromaaniin on usein pidetty lapsille tarkoitettuina opettavaisina teksteinä, joissa eläinhahmot toimivat ihmisten allegorioina. Kulttuurintutkimuksellisesti tarkasteltuna asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen.

Muiden tekstien tavoin eläintekstit rakentavat käsityksiä muun muassa luokasta, sukupuolesta ja kansakunnasta. Esimerkiksi eläindokumenttien on todettu tuovan esiin perhekeskeisyydelle ja patriarkaalisille arvoille pohjautuvia tulkintoja eläinten sosiaalisten suhteiden jäsentymisestä. Samaten elokuvien hirviöeläimiä King Kongista Jennifer Lopezia uhkaavaan jättianakondaan voidaan lukea erilaisten länsimaista elämäntapaa uhkaavien seikkojen merkkeinä.
Juuri ilmestyneessä teoksessani Postcolonial Animal Tale from Kipling to Coetzee (New Delhi: Atlantic Publishers, 2003) olen esittänyt jälkikoloniaalisen kulttuuri- ja kirjallisuusteorian pohjalta, että monet eläintekstit käsittelevät erityisesti rotuun ja kansalliseen identiteettiin liittyviä kysymyksiä.

Kolonialismia kotipuutarhassa

Lastenkirjallisuuden klassikon Beatrix Potterin Petteri Kaniini -tarinoita voi lukea kertomuksena englantilaisuudesta ja sen rakentumisesta. Niissä Petterin englantilainen herrasmiesidentiteetti saa ilmauksensa hänen dandymäisessä pukeutumisessaan ja korostuu pupupojan seikkailuhakuisessa luonteessa.
Sukupuolitetussa tarinassa Petterin sisaret poimivat kiltisti marjoja, kun taas Petteri ja hänen Penna-serkkunsa tekevät tutkimusmatkan viidakonkaltaiseen puutarhaan. Tätä uhkaavaa Toiseuden tilaa asuttavat ruskeat alkuasukkaat, joiden kieltä kaniinit eivät ymmärrä, villit kissansukuiset pedot sekä vieraan lajin jättimäiset edustajat, lihaa himoitsevat ihmiset.

Luonnollisesti englantilainen seikkailija tuo seikkailuista palatessaan mukanaan tuliaisia siirtomaatavarakauppaa pitävälle äidilleen, joka kauppaa liikkeessään muille kaniineille tupakkaa ja mausteita, siirtomaiden tuotteita.

Kolonialismin kontekstissa luettuna Potterin edvardiaaniset puutarhat osoittavat seikkailufantasian sijoittuvan siirtomaiden asemasta lukijoille läheiseen tilaan, metsään ja vihannestarhaan, mutta muistuttavat kolonialismin roolista kansallista kokemusta ylläpitävänä tekijänä.

Elsa goes native

Vaikka 1900-luvun alkupuolen eläintekstit Potterin, Kiplingin ja Ernest Thompson Setonin tavoin usein korostavat länsimaisen subjektin valta-asemaa ajoittain rinnastaen eläimet muihin kolonisaation objekteihin, tämä positio horjuu monissa eläinteksteissä, joissa eläimen rooliksi tulee vakiintuneiden hierarkioiden horjuttaminen.

Esimerkiksi Joy Adamsonin Keniaan sijoittuva 1960-luvun bestseller Elsa: Vapaana syntynyt osoittaa vahvasta kolonialismikytköksestään huolimatta, että afrikkalaisuuden hallitseminen tulee ongelmalliseksi myöhäiskolonialismin subjektille. Tämä näyttäytyy teoksessa erityisen hyvin Elsan saavuttaessa sukukypsyyden. Tällöin ”Elsa goes native” ja siirtyy länsimaisen perheen jäsenestä osaksi viettien, halujen ja kontrolloimattoman seksuaalisuuden hallitsemaa Afrikkaa.

Vaikka Adamsonin teos on sulkenut pois kaiken poliittisen mainitsemalla mm. Mau Mau -liikkeen vain kerran, se pyrkii ylläpitämään kulttuurisia ja yhteiskunnallisia rajoja hyväksytyn ja ei-hyväksytyn välillä sijoittaen Elsan lopullisesti heidän, Toisten, tilaan.

Kritiikin koirat

Vahvimmin muutos eläinten kulttuurisessa esittämisessä on havaittavissa postmodernissa nykykirjallisuudessa, jossa niiden roolit ovat varsin vaihtelevia.
Tämän vuoden kirjallisuuden Nobel-palkitun eteläafrikkalaisen J.M. Coetzeen Häpeäpaalu-romaani on täynnä eläimiä sekä metaforina että hahmoina. Koiratarhassa viimeistä piikkiään odottavien hiljaisten koirien kärsimys rinnastuu maan poliittiseen tilanteeseen. Sekä koirien että mustien ainainen läsnäolo muistuttaa kertojaa (ja lukijaa) maan valkoisen vähemmistön identiteetin rakentumisesta suhteessa mustaan Toiseen.

Osin fiktionaalissa esseissään (The Lives of Animals) Coetzee on kiinnittänyt huomiota eläinten oikeuksiin, mutta Coetzeelle tämä ongelma nivoutuu yleisempään eettisyyden ja Toiseuden kohtaamisen problematiikkaan.

Amerikkalaisen Paul Austerin veijarimaisen Timbuktu-romaanin päähenkilönä on amerikkalaisuutta ja amerikkalaisia identiteettejä jäljittävä koira, joka osoittaa niiden liukuvuuden ja muuttuvuuden. Omaa kieltään puhuva Mr Bones asettuu suuremmitta ongelmitta milloin mitäkin etnisyyttä edustavaan perheeseen kritisoiden marginaalisesta asemastaan hierarkisoivia ja essentialisoivia identiteettikäsityksiä.

Eläinkertomusten kautta pystymme siis hahmottamaan omia, muuttuvia identiteettejämme erilaisissa kulttuurisissa tilanteissa sekä ymmärtämään identiteettien historiallista luonnetta.

Dosentti Jopi Nyman
Vieraiden kielten laitos

Jopi Nyman. Postcolonial Animal Tale from Kipling to Coetzee. New Delhi: Atlantic Publishers and Distributors, 2003. ISBN 81-269-0298-1.

Sisällysluetteloon

ENTÄJOS?
Kuvitelma uudenlaisen akateemisen todellisuuden synnystä

Yliopistojen ympärillä puhutaan monenlaisista uudistuksista. Monesti ajatellaan, että puhe ja käytäntö ovat kaksi erillistä aluetta ja että ”pelkkä puhe” ei maailmaa luo. Entä jos kuviteltaisiin, että puhe olisi diskurssia, jolla olisi ”voimaa” muuttaa myös maailmaa? Silloin voisi tapahtua vaikka näin:

Ensimmäinen vaihe

Suomen hallitus ja talouselämän vaikuttajat asettaisivat ongelman: suomalaisten tuottavassa työssä käyttämä aika olisi liian lyhyt. Työmarkkinoille tultaisiin liian vanhoina ja niiltä poistuttaisiin liian nuorina. Tämän ongelman poistaminen määritettäisiin hallituksen keskeisimmäksi tehtäväksi.

Ongelma kuljetettaisiin työelämään, hyvinvointipalveluihin, koulutukseen. Akateemisen koulutuksen kohdalle asetettaisiin komitea miettimään tavoitteen toteuttamisen keinoja. Raportti sisältäisi vaikkapa seuraavia ehdotuksia: opiskelijoiden opinto-oikeus rajattaisiin tiettyyn vuosimäärään, tutkinnon laajuus tiettyyn pistemäärään ja rajojen ylitykset olisivat maksullisia. Valinnoissa suosittaisiin saman vuoden ylioppilaita. Yliopistoon päässeet sitoutuisivat henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan, jonka noudattamista valvottaisiin. Tutkinnot uudistettaisiin, oppiaineet tekisivät tehokkaaseen täsmäopetukseen tähtäävän ydinainesanalyysin.

Yliopisto edistäisi työssäolovuosien lisääntymistä.

Toinen vaihe

Esityksistä alkaisivat neuvottelut ja keskustelut. Argumentit jakautuisivat aluksi kahtia.

Ensimmäinen ryhmä kyseenalaistaisi ehdotukset ja ehkä myös itse ongelman yrittäen korvata sitä jollain toisella. Väitettäisiin, että yksilöiden elämänkulun moninaisuus, persoonallinen kypsyminen ja valinnat, jotka olisivat tärkeä osa kasvamista akateemiseksi kansalaiseksi, vaikeutuisivat.
Kiistatta jo aiemmin hyviksi koettuina päämäärinä pidettäisiin kuitenkin ehdotusten perustaa, tuloksellisen opiskelun lisääntymistä ja sen tuomaa laadun parantumista.

Toinen ryhmä näkisi esitykset heti kaikkineen hyvinä: ne tukkisivat järjestelmän aukkoja, ehkäisisivät opiskeluoikeuksien väärinkäytöksiä, lisäisivät hyvää kilpailua ja tuottaisivat järjestystä.

Kolmas vaihe

Edellisen vaiheen argumentit alkaisivat lähentyä toisiaan ja toimenpiteet alettaisiin nähdä välttämättömiksi. Tavat ymmärtää yliopistoa olisivat muuntumassa: rajoitukset, maksut ja palkinnot alkaisivat kuulostaa luonnollisilta.

Järjestettäisiin innostavia seminaareja muutosten edistyksellisyydestä. Tehtäisiin ydinainesanalyyseja, itsearviointeja, laskelmia, kaavioita, tilastollisia selvityksiä, hahmotuksia vastuunjaoiksi ja toimintatavoiksi.

Jotkut vielä salaa mielessään kapinoisivat, mutta ymmärtäisivät vaieta muutosvastarintaisiksi leimaamisen pelossa.

Neljäs vaihe

Tähän asti kaikki olisi ollut uusien sanojen käytön harjoittelua. Sitten annettaisiin laki, asetus, toimintaohjeet ja johtosäännöt. Toiminta alkaisi.
Alussa olisi joitakin tulkintaongelmia ja laadittaisiin uusia ohjeita. Kohta kaikki tuntuisi normaalilta. Ymmärrettäisiin, että silloin “ennen” tehtiin asiat umpimähkäisesti ja suunnittelemattomasti, tulokset olivat ennakoimattomia, arviointi mahdotonta ja päämäärät sekavia.

“Nyt” maailma olisi järkiperäistynyt ja tuloksellinen toiminta sitoutuisi arvioitaviin tavoitteisiin. Käytännöksi olisi tullut opettaa täsmällisiä ytimiä iltaisin, viikonloppuisin, maanantaiaamuisin ja touko-kesäkuun vaihteessa.

Opiskelijoiden henkilökohtaisiin opintosuunnitelmiin ohjautuisi ennalta sovittuja suoritteita sovittuina aikoina. Opettajakunta kirjaisi tietokantoihin artikkeleitaan, kongressiesitelmiään, asiantuntijatehtäviään, uusia alueellista kehittämistä palvelevia hankkeitaan. Elämä ja tulevaisuus olisivat hallittavissa.

Hyvät opettajat kilpailisivat henkilökohtaisista palkanlisistä, opiskelijat lisäopintotuesta ja opintolainojen korkojen anteeksiannosta. Väärintoimineet saisivat rahalla maksaa sääntöjen rikkomisesta.

Viides vaihe

Uudesta toiminnasta olisi tullut normaalia, entinen näyttäisi pimeältä ja hahmottomalta. Puhe olisi luonut todellisuutta?

Leena Koski
Sosiologian professori

Sisällysluetteloon

YMPÄRISTÖPOLITIIKKA METSÄSSÄ?

Joensuun yliopisto. Karjalan tutkimuslaitoksen julkaisuja 141. Yliopistopaino. Joensuu 2003. 189 sivua.

Greenpeacen aktiivit joutuivat syksyllä 2003 Lapissa mielenosoituksen kohteeksi. Muutamia vuosia aiemmin hyrynsalmelaiset iskivät Greenpeacen tukikohtaan ja vaativat järjestöä poistumaan Kainuun metsistä. Pääkallolippu Ilomantsin kunnantalon seinällä vaati elämisen mahdollisuuksia ilomantsilaisille ympäristöhallinnon ajamaa Natura-ohjelmaa vastaan. Ympäristöjärjestöjä ja -hallintoa vastaan käytiin niiden omilla aseilla. Luonnon taloudellisen hyödyntämisen kannattajat olivat organisoituneet ja ottaneet käyttöön ympäristöjärjestön keinovalikoimat. Mielenilmaukset eivät olleet pelkästään änkyröintiä. Ne olivat yrityksiä saada sanasijaa ympäristöpoliittisessa päätöksenteossa, joka on osa yhteiskunnallista vallankäyttöä.

Tietoa kansalaisille

Paikallisia ja heidän toimiaan on yleensä kuvattu konservatiivisiksi, mutta jos asiaa tarkastellaan paikallisten ihmisten näkökulmasta, on kuva toinen. Muualta annetut määräykset, joita on lähdetty vastustamaan ovat olleet huononnuksia. Miksi kannatettaisiin ulkopuolta tuotuja ohjelmia ja määräyksiä, joista hyödyn sai epämääräinen Euroopan unioni, tulevat sukupolvet tai vielä moniselitteisempi ympäröivä luonto. Miksi tuettaisiin kansainvälistä biodiversiteettipolitiikkaa, jos se merkitsisi oman taloudellisen ja sosiaalisen aseman heikennystä. Miksi korvauksetta alistuttaisiin maanomistusoikeuden kaventamiseen? Maanomistajien ja paikallisten luonnonkäyttäjien kannalta ulkopuoliset määräykset merkitsivät luonnonkäytön rajoittamista. Kyse oli henkilökohtaiseen elämään, omaan luonnonkäyttöön kohdistuvasta uhasta. Kun paikalliset asukkaat vastustivat uutta ympäristöpolitiikkaa, kysymys ei ollut suojelun vastaisuudesta sinänsä, vaan siitä, että suojelu samalla merkitsi heikennyksiä maaseudun asukkaiden asemaan.

Tavallinen kansalainen, joka joutuu suojeluohjelmista tavalla tai toisella maksamaan, luovuttamaan omaisuuttaan tai oikeuksiaan, kaipaa ennen kaikkea tietoa siitä, miksi luonnon monimuotoisuus on turvattava, mikä on luonnonsuojelun perusta.

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus

Protestointi ja voimakas omanarvon tunto eivät vie paikallisia yhteiseen neuvottelupöytään ympäristöhallinnon kanssa. Metsänomistajat eivät saa tavoitteitaan esille, jos he taistelevat jääräpäisesti ympäristöarvoja ja ne hyväksynyttä yleistä mielipidettä vastaan. Paikallisten on hyväksyttävä luontoarvot osaksi yhteisiä etuja. Saavuttaakseen paikallisen hyväksynnän ympäristöhallinnon on puolestaan ryhdyttävä ajamaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden politiikkaa. Ympäristökysymyksiä ei Suomessa voida ratkaista ilman yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Taloudellinen hyvinvointi luo edellytykset ymmärtää luonnonsuojelun tarpeellisuus. Suojelua ei voida toteuttaa irrallaan sosiaalisista käytännöistä. Ympäristöhallinnon ajama monimuotoisuuden edistäminen tarvitsee rinnalleen paikallisten ihmisten oikeuksien parantamisen. Luonnonsuojelun ohelle on nostettava vaatimus sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta.

Ismo Björn
Erikoistutkija

Sisällysluetteloon

KVANTTIMENETELMÄT ULOS KAAPISTA

Kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien dekadenssi tila kasvatusalan koulutuksessa ja tutkimuksessa on huolestuttanut menetelmiin vihkiytyneitä opettajia, opinnäytetöiden ohjaajia ja tutkijoita jo pitkään. Huoli ei rajoitu ainoastaan kasvatustieteilijöihin, sillä murehtijoiden joukkoon on julkisesti liittynyt mm. Jyväskylän yliopiston rehtori Aino Sallinen. Tieteessä tapahtuu -lehden 5/2003 pääkirjoituksessaan ”Tutkimusedellytyksiä tulee kohentaa järjestelmällisesti” rehtori Sallinen toteaa, että menetelmien hallinnassa on tieteenalojen välillä huomattava kirjo, eikä metodiosaamista pidetä kaikilla aloilla kansainvälisesti arvioiden riittävänä. Syvällisen ymmärryksen aikaansaamiseksi rehtori Sallinen vaatii menetelmäopinnoille riittävää aikaa ja resursseja.

Joensuulaiset kasvatustieteilijät tarttuivat omalta osaltaan härkää sarvista ja järjestivät Helsingissä kasvatustieteen päiville 20. - 21.11.2003 teemaryhmän ”Kvantitatiivisten menetelmien tila ja tulevaisuus”. Teemaryhmän puheenjohtajana toimi professori Päivi Atjonen Joensuun yliopiston kasvatustieteen laitokselta ja kutsuttuina alustajina esiintyivät mm. yliassistentti Juhani Rautopuro ja professori Pertti Väisänen Joensuun yliopiston soveltavan kasvatustieteen laitokselta.
Kasvatustieteen päiviä varten kerättiin tietoa kvantitatiivisten ja tilastollisten menetelmien opetuksesta kaikilta suomenkielisiltä kasvatustieteen yksiköiltä. Tulokset osoittivat, että huoleen on todella aihetta. Kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien kurssien määrä ja laajuus on monella laitoksella minimissään, asenneilmapiiri opiskelijoiden ja opettajakunnan keskuudessa on torjuva - voidaan puhua jopa kvantitatiivisten menetelmien ideologisesta ja uskontokuntaisesta vastustamisesta – ja menetelmien soveltamisen taito horjuu kaikilla tasoilla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijoiden opinnäytetöissä näitä menetelmiä ei juurikaan käytetä, ja jos käytetään, niin ongelmia ja virheitä on todella paljon. Erityisen suuri ongelma on se, että sama ilmiö ulottuu väitöskirjoihin asti. Kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien teemaryhmässä myös alustanut pääsuunnittelija Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitokselta Jyväskylästä oli nimennyt esityksensä aiheellisesti ”kadonneiden perustaitojen etsimiseksi”. Kasvatustieteissä on jo yksi tutkijasukupolvi sangen tehokkaasti vierotettu kvantitatiivisista menetelmistä.

Kasvatustieteen päivien teemaryhmän päätteeksi järjestetyssä keskustelutilaisuudessa päättivät kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien tilasta ja tulevaisuudesta kiinnostuneet kasvatustieteilijät verkottua ja pyrkiä institutionalisoitumaan hakemalla ryhmälle Suomen Kasvatustieteellisen Seuran nk. SIG-statuksen (special interest group). Verkottumisen tarkoituksena on pohtia tulevaa opetussuunnitelmauudistusta ja laatia eräänlainen kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien ydinainesanalyysi. Ydinainesanalyysia päästiin Helsingissä jo hieman aloittelemaan, ja kansallinen keskustelu jatkuu verkkoympäristössä. Keskustelun yhteydessä ilmeni, että kasvatustiede ei ole yksin ongelmineen – mm. sosiaalitutkimus painii samojen ongelmien parissa -, joten verkoston laajeneminen muidenkin tieteenalojen suuntaan on näköpiirissä.

Päivi Atjonen, Juhani Rautopuro, Pertti Väisänen

Suomen kasvatustieteellisen seuran järjestämät Kasvatustieteen päivät pidettiin marraskuun lopussa Helsingissä. Seuran esimiehenä toimii 2004 - 2005 professori Marja-Liisa Julkunen ja sihteerinä yliassistentti Sari Havu-Nuutinen Joensuun yliopistosta. Seuraavat kasvatustieteen päivät järjestetään Joensuussa 25. - 26.11.2004.

Sisällysluetteloon

KUORO KIERTUEELLA SOTILASSOITTAJIEN KANSSA

Joensuun yliopiston kuoro teki joulukonserttikiertueen Karjalan sotilassoittokunnan kanssa. Joensuussa, Outokummussa ja Ilomantsissa järjestettyjen konserttien solistina lauloi Timo Turunen. Kaikki konsertit olivat loppuunmyytyjä.

- Tämä oli antoisa yhteistyö. Krzysztof Dobosiewicz teki kuorolle ja orkesterille haasteelliset sovitukset, mikä laittoi opiskelijat koville tenttikiireiden keskellä, kertoo kuoron johtaja, lehtori Helena Hulmi.

Yliopiston kuoro päätti kautensa kauneimpiin joululauluihin Noljakan kirkossa ja vetäytyi joululomalle keräämään voimia kevättä varten, jolloin teemana on popmusiikki.

Sisällysluetteloon

VÄITÖKSIÄ

FM Sanna Asikaisen kasvatustieteen väitöskirja Prosessidraaman kehittäminen museossa tarkastettiin 17.12. Vastaväittäjänä toimi professori Anna-Lena Östern (Åbo Akademi) ja kustoksena professori Marja-Liisa Julkunen.

M.Sc. Konstantins Jefimovsin fysiikan alaan kuuluva väitöskirja Fabrication of surface relief diffractive optical elements and their applications tarkastettiin 16.12. Vastaväittäjänä toimi Ph.D. Ernst-Bernhard Kley (Friedrich-Schiller University) ja kustoksena professori Timo Jääskeläinen.

HTL Aimo Hurskaisen oikeustieteen alaan kuuluva väitöskirja Hallintopäätöksen perustelemisesta tarkastettiin 15.12. Vastaväittäjänä toimi HTT Veijo Tarukannel (Hämeenlinnan hallinto-oikeus) ja kustoksena professori Teuvo Pohjolainen.

FL Jukka-Pekka Jalkasen fysikaalisen kemian alaan kuuluva väitöskirja Quantum chemical potential energy surfaces for small hydrocarbons tarkastettiin 15.12. Vastaväittäjänä toimi professori Lauri Halonen (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Tapani Pakkanen.

PsL Paavo Kerkkäsen psykologian alaan kuuluva väitöskirja Huumorintaju ja terveys itäsuomalaisten poliisien työssä 1995 – 1998 tarkastettiin 13.12. Vastaväittäjänä toimi professori Markku Ojanen (Tampereen yliopisto) ja kustoksena professori Hannu Räty.

FM Päivi Kiiskisen biologian alaan kuuluva väitöskirja Smolting of hatchery-reared Saimaa landlocked salmon (Salmo salar m. Sebago Girard): causes and consequences tarkastettiin 13.12. Vastaväittäjänä toimi FT Juhani Pirhonen (Jyväskylän yliopisto) ja kustoksena professori Matti Vornanen.

FM Philippe Faytin biologian alaan kuuluva väitöskirja Population ecology of the Three-toed Woodpecker under varying food supplies tarkastettiin 12.12. Vastaväittäjänä toimi professori Rauno Alatalo (Jyväskylän yliopisto) ja kustoksena professori Jorma Tahvanainen.

YTL Jarmo Houtsosen sosiologian alaan kuuluva väitöskirja Sopimus talouden instituutiona tarkastettiin 12.12. Vastaväittäjänä toimi professori Raimo Blom (Tampereen yliopisto) ja kustoksena professori M’hammed Sabour.

FM Juha Lemmetyisen biologian alaan kuuluva väitöskirja The birch genes BpMADS1 and BpMADS6 and their use in the modification of flowering tarkastettiin 11.12. Vastaväittäjänä toimi professori Teemu Teeri (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Markku Keinänen.

FM Inka Välipakan perinteentutkimuksen alaan kuuluva väitöskirja Tanssien sanat. Representoiva koreografia, eletty keho ja naistanssi tarkastettiin 5.12. Vastaväittäjänä toimi FT Aino Sarje (Jyväskylän yliopisto) ja kustoksena professori Seppo Knuuttila.

FL Marko Mäkisen kemian alaan kuuluva väitöskirja Conformational properties, intramolecular H-bonds and supramolecular complex formation of tetraethyl resorcarene: an ab initio and ESI-FTICR mass spectrometric study tarkastettiin 5.12. Vastaväittäjänä toimi professori Tapio Kotiaho (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Pirjo Vainiotalo.

FL Airi Markkasen perinteentutkimuksen alaan kuuluva väitöskirja Luonnollisesti. Etnografinen tutkimus romaninaisten elämänkulusta tarkastettiin 29.11. Vastaväittäjänä toimi FT Laura Aro (Jyväskylän yliopisto) ja kustoksena professori Seppo Knuuttila.

KM Minna Haringin kasvatustieteen alaan kuuluva väitöskirja Esi- ja alkuopettajien pedagogisen ajattelun kohtaaminen 28.11. Vastaväittäjänä toimi professori Pertti Kansanen (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Marja-Liisa Julkunen.

FL Atte Komosen metsäympäristön hoidon ja suojelun alaan kuuluva väitöskirja Insects in wood-decaying fungi. Ecology, diversity and response to forest management tarkastettiin 28.11. Vastaväittäjänä toimi dosentti Mikko Mönkkönen (Oulun yliopisto) ja kustoksena professori Jari Kouki.

FM Jari Palviaisen fysiikan alaan kuuluva väitöskirja On the optical metrology of wood ultrastructure tarkastettiin 28.11. Vastaväittäjänä toimi dosentti Jouni Tornberg (VTT Elektroniikka) ja kustoksena professori Kai-Erik Peiponen.

YTL Erja Mooren sosiologian alaan kuuluva väitöskirja Pitkä opintie. Aikuisiällä suoritettu yliopistotutkinto ja koulutuksellisen elämänkulun muutos tarkastettiin 21.11. Vastaväittäjänä toimi professori Asko Suikkanen (Lapin yliopisto) ja kustoksena professori Ari Antikainen.

Väitöstiedotteet

Sisällysluetteloon

Kommentti Sanansaattaja nro 8 / 2011.2003 lehteen
IGNATIUS LOYOLA ON SALANIMI

Nimimerkki um kirjoitti Sanansaattajan no 8 artikkelissa Teologit pedagogiikan uudistajina myös Ignatius Loyolasta. Vaikka herra onkin kuuluisa henkilö salanimellään, niin artikkelissa, jossa muutkin henkilöt oli mainittu oikeilla nimillään, voisi olla aihetta mainita salanimen lisäksi henkilön oikea nimi Inigo Lopez de Recalde (*1491, †1556). Salanimensä hän otti perustaessaan katolisen kirkon kuuluisaa taistelujärjestöä, jesuiittain veljeskuntaa, jonka kenraalina tämä Tulinen Loyola toimi.

Heikki Ignatius

Sisällysluetteloon

SUKUPOLVEN- JA OMISTAJANVAIHDOKSIA OSUVAsti

Täydennyskoulutuskeskuksen hallinnoima ja lokakuun lopussa päättynyt OSUVA-projekti osui ajallisesti oikealle hetkelle. Maakunnassa oli aikaisempien esiselvitysten myötä selkeä tarve auttaa paikallisia pk-yrityksiä omistajanvaihdokseen liittyvissä asioissa ja siksi toiminta käynnistyi ripeästi.

ESR-rahoitteisessa kaksivuotisessa projektissa oli mukana yli 80 yritystä, valtaosa (n. 70 %) pieniä, yhdestä neljään henkilöä työllistäviä. Koska monet yrityksistä olivat jo käyneet läpi muutokseen liittyvän henkisen prosessin, saatiin projektin aikana toteutettua peräti 25 sukupolvenvaihdosta ja 12 yrityskauppaa. Projektin tavoitteet ylitettiin selvästi.

Kauppapaikalle

Projektin toiminnasta jäi perinnöksi laaja asiantuntijajoukko. Lähiaikoina avattava sivusto www.vetajavaihtuu.com sekä Yrityspörssi-toiminta palvelevat niitä yrityksiä, joilla ei ole jatkajaa tiedossa. Yrityspörssi-palvelu siirtyi marraskuun alussa yhdessä projektipäällikkö Tapani Hirvosen kanssa osaksi paikallisen kehitysyhtiön, JOSEK Oy:n toimintaa. Kyseessä on siis maakunnallinen yritysten kauppapaikka. Palveluun voi käydä tutustumassa osoitteessa www.josek.fi. Uutena toimintamuotona Yrityspörssin sivuilla on nyt täytettävät lomakkeet, joilla voi ilmoittaa myytävästä yrityksestä tai ilmoittautua yrityksen ostajaksi.

OSUVA-projekti oli pilotti koko Suomessa ja sen vuoksi se saikin runsaasti valtakunnallista näkyvyyttä. Projektin toimintamallia on myös käytetty hyväksi monien myöhempien hankkeiden kehitystyössä. Eräs tekijä OSUVAn onnistumiseen oli projektipäällikön tukena toiminut johtoryhmä. Ryhmä kokoontui kahden vuoden aikana lähes 30 kertaa ja sen merkitys koko toiminnalle oli erittäin suuri. Ryhmässä olivat mukana puheenjohtajana Pohjois-Karjalan yrittäjien toimitusjohtaja Jouni Mönkkönen ja jäseninä Kauppakamarin toimitusjohtaja Esa Komulainen, Finnveran aluejohtaja Juho Björn ja johtaja Esko Paakkola täydennyskoulutuskeskuksesta.

Tukea päätöksiin

Suunnittelija Arja Kinnunen täydennyskoulutuskeskuksesta teki syksyllä 2003 haastattelututkimuksen 16 projektissa mukana olleessa yrityksessä. Selvityksen selkeä viesti oli, että vaikka omistajanvaihdos jokaisessa yrityksessä tulee vääjäämättömästi eteen jossakin vaiheessa, yrittäjät, sekä luopujat että jatkajat, kaipaavat hyvissä ajoin ennen h-hetkeä keskusteluapua ja mukanakulkijaa. Muuten asiaa vain siirretään ja siirretään eikä eteenpäin päästä.

Suurin yksittäinen ongelma jo nyt on jatkajan löytäminen ja tilanne vain korostuu tulevaisuudessa. Yrittäjyydestä kiinnostuneiden kannalta asia on tietysti hyvä, yrityskaupassa vallitsevat ostajan markkinat. Mutta myös he tarvitsevat päätöksensä tueksi apua ja neuvontaa ja sen vuoksi Yrityspörssin kaltainen ei-kaupallinen ostaja–myyjä-markkinapaikka on erittäin tärkeä. Toisaalta maakunnan taso on liian pieni alue yrityskauppojen syntymiseen, joten toiminnan laajentamisesta valtakunnalliseksi on keskusteltu paljon. Tämäntyyppistä toimintaa on jo mm. Tanskassa.

Sisällysluetteloon

JOENSUUN YLIOPISTON RAHOITUS VUONNA 2004 SÄILYY VAKAANA

Joensuun yliopisto on saanut valmiiksi vuotta 2004 koskevat sisäiset tulosneuvottelunsa. Niissä sovitun mukaisesti tiedekuntien ja niiden laitosten ns. vapaa perusrahoitus (22,8 miljoonaa euroa) kasvaa edellisvuodesta keskimäärin 4,3 %. Perusrahoituksen lisäys on nettomääräistä, ja siitä on puhdistettu pois palkankorotusten vaikutukset. Myös tiedekuntien kokonaisrahoitus (33,1 miljoonaa euroa) nousee 4,4 %.

Vastaavasti yliopiston erillislaitosten (mm. kirjasto, täydennyskoulutuskeskus, kielikeskus, Karjalan tutkimuslaitos ym.) rahoitus (7,7 miljoonaa euroa) nousee edellisvuodesta 5,9 %. Rahoituksen kasvuun vaikuttavat muun muassa avoimen yliopiston "korvamerkityn" rahoituksen lisäys, tasokorotus kielikeskukselle uusien koulutusohjelmien perusteella ja Savonlinnan laitosten kirjaston toimintojen siirto yliopiston pääkirjaston yhteyteen.

Yliopiston budjettirahoitus vuonna 2004 on hallituksen talousarvioesityksen mukaan 54 834 000 euroa, mikä on noin 3,3 miljoonaa euroa enemmän kuin tänä vuonna. Edellä mainittujen erien lisäksi budjettirahoitus kohdistuu tiettyihin yhteisiin menoihin kuten tilakustannuksiin.

Lisäksi yliopisto saa ulkopuolista rahoitusta arviolta noin 20 miljoonaa euroa muun muassa EU:lta, Suomen Akatemialta ja muilta rahoittajilta. Tällöin harjoittelukoulut mukaan luettuna budjetin loppusumma nousee noin 85 miljoonaan euroon.

Samassa yhteydessä rehtori hyväksyi yliopiston strategisen henkilöstösuunnitelman vuosille 2004 - 2009. Sen mukaisesti yliopistossa laitetaan hakuun noin 50 virkaa helmikuussa 2004.

Sisällysluetteloon

TUKISÄÄTIÖ JAKOI STIPENDEJÄ

Joensuun yliopiston tukisäätiö jakoi tänään kannustusstipendejä valmistuneille maistereille. Stipendin sai 25 keskimääräistä nopeammin ja keskimääräistä paremmin arvosanoin valmistunutta. Erityisesti painotettiin aloja, joilla tutkintotavoitteiden saavuttaminen on vaikeaa.

Kannustusstipendin suuruus on 850 euroa. Yhteensä jaettiin 21 250 euroa. Tohtoreille jaetaan kannustusstipendejä seuraavan kerran keväällä 2004.

Stipendien saajat pääaineineen:

Ala-Fossi Antti, metsä- ja puuteknologia
Flankkumäki Leena, luokanopettaja
Gwis Marta, yhteiskuntamaantiede
Heinonen Tero, metsäsuunnittelu ja -ekonomia
Häkkinen Johanna, venäjän kieli
(kääntäminen ja tulkkaus)
Jakonen Minna, fysikaalinen kemia
Jokinen Aleksi, kirjallisuus
Junkkonen Reijo, metsä- ja puuteknologia
Karvonen Irina, kirkkohistoria
Kettunen Heikki, matematiikka
Kontkanen Tanja, luokanopettaja
Lindstedt Mervi, venäjän kieli
Minkkinen Oili, luokanopettaja
Myllys Riikka, Suomen historia
Mäkitalo Laura, ruotsin kieli
Nupponen Anne-Maria, suomen kieli
Pursiainen Anu, ruotsin kieli
Ratinen Teemu, käytännöllinen teologia
Savola Tuuli, biologia
Sotkasiira Tiina, yhteiskuntapolitiikka
Syväluoma Marika, kasvatustiede
Särkinen Tuija, suomen kieli
Tossavainen Noora, fysiikka
Törölä Minna, luokanopettaja
Valtonen Anu, biologia

Sisällysluetteloon

JARI TASKISELLE VÄISÄLÄN PALKINTO

Matematiikan professori Jari Taskinen on saanut Suomalaisen Tiedeakatemian Väisälän palkinnon. Taskisen laajaa huomiota herättäneet tutkimukset ovat käsitelleet 1950-luvulta avoimeksi jääneitä Frechet-avaruuksia koskevia ongelmia. Palkinnon suuruus on 15.000 euroa.

Sisällysluetteloon

ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ PALKITTUJA

Tasavallan presidentti on itsenäisyyspäivänä myöntänyt Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkin professori Anneli Niikolle, Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkin kansainvälisten asiain päällikkö Outi Savonlahdelle ja Suomen Leijonan ansioristin rakennusmestari Unto Pennaselle.

KAMPUKSEN KUULUMISIA

Lakimiesliiton puheenjohtaja Heikki Halila, toiminnanjohtaja Heikki Tilander ja tiedotuspäällikkö Ulla-Maija Rajakangas vierailivat Joensuun yliopistossa marraskuussa. Tapaamisessa keskusteltiin Joensuun yliopiston oikeustieteellisen koulutuksen sisällöstä.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä vieraili 26.11. Joensuussa. Yliopistolla keskusteltiin peruspalveluministerin kanssa sosiaalityön koulutustarpeesta ja -tilanteesta. Itä-Suomessa on suuri puute pätevistä sosiaalityöntekijöistä. Keskusteluissa oli esillä myös valtion toimintojen hajasijoittaminen ja Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen toiminta Joensuussa.

Pietarin hengellisen akatemian ja seminaarin professori ja rehtori, arkkipiispa Konstantin vieraili yliopistolla 2.12. Neuvotteluissa sovittiin Pietarin hengellinen akatemian ja Joensuun yliopiston välisen opiskelijavaihdon alkamisesta ensi tammikuussa, jolloin Pietarin hengellinen akatemia liittyy CIMOn FIRST-vaihto-ohjelman (Finnish-Russian Student Exchange Programme) koordinoimaan Cross Border Networks -hankkeeseen. Ensimmäisen vaihto-opiskelijan toivotaan saapuvan Joensuuhun ensi tammikuussa. Arkkipiispa piti tärkeänä naapurimaiden vuorovaikutusta ja toivoi sen tulevaisuudessa voivan tapahtua suomen kielellä.

Opiskelijat jakoivat porkkanoita Carelia-talon aulassa. Opetusmininisteriö julkisti 9.12.2003 työryhmän selvityksen opintoaikojen lyhentämisestä yliopistoissa ja selvitysmiehen raportin opintotuen kehittämisestä. Opiskelijat tempaisivat samana päivänä Suomen ylioppilaskuntien liiton johdolla ympäri maata jakaen porkkanoita, joita OPM:llä ei heidän mielestään ollut tarjota.

Pielisjoen linnassa järjestettiin marraskuun viimeisenä lauantaina keskustelutilaisuus Mitä Pielisjoen linna merkitsee Joensuulle? Tilaisuuden johdannoksi kuultiin yliassistentti Pasi Tuunaisen alustus rakennuksen historiallisista vaiheista, arkkitehti Ilkka Kärnän alustus arkkitehtuurista ja remontoinnista 1990-luvun alussa sekä tutkija Jukka Oksan alustus rakennuksesta työpaikkana. Aluekehityspäällikkö Eira Varis jakoi tilaisuudessa puheenvuoroja. Pielisjoen linna siirtyy kaupungin omistukseen vuonna 2006. Linnan todettiin olevan yksi Joensuun käyntikorteista. Sen tuleva käyttö askarrutti tilaisuuden osanottajia. Sen toivottiin säilyvän arvoisessaan käytössä, käyttöä kuitenkaan yksilöimättä.

Selvitysmies, professori Tapani Pakkanen ja suunnittelija Ida Mielityinen luovuttivat opiskelijavalintojen kehittämistä koskevan raporttinsa rehtori Perttu Vartiaiselle 1.12. Joensuun yliopistossa opiskelijavalintoja kehitetään siten, että muutokset eivät vaaranna yliopiston mahdollisuuksia rekrytoida hyviä, motivoituneita opiskelijoita. Valintajärjestelmällä pyritään oikeudenmukaisuuteen, kaikenlaisen syrjinnän välttämiseen ja opiskelijan nopeaan sijoittumiseen lopulliseen opiskelupaikkaan.

Sisällysluetteloon