|
Näkökulma:
Teuvo Pohjolainen
OPETUKSEN JA OPPIMISEN LAADUN VARMISTAMINEN
Helsingin yliopistossa toteutettu opetuksen ja tutkintokoulutuksen
laadun arviointi ei tuottanut suuria yllätyksiä. Monet ongelmat,
joita arviointiraportissa tuotiin esille, ovat sellaisia, jotka ovat
tyypillisiä suurelle yliopistolle. Opiskelijat tuntevat usein
suuressa opiskelijajoukossa olevansa vain massaa, missä yksilöllisiä
tarpeita on vaikeaa saada esille saati niitä ratkaista.
Helsingin yliopistolle annetut suositukset alueista, joissa on kehittämisen
tarvetta, ovat kuitenkin sellaisia, että niitä on syytä
pohtia yleisemminkin yliopistolaitoksessa. Vaikka Joensuun yliopistossa
tunnetusti on hyvin opiskelijaystävällinen ja opetuksen
laatuun painottunut ilmapiiri, kehitettävää on silti
yhä.
Helsingin yliopistolle annetut kehittämissuositukset voidaan
kiteyttää neljään kohtaan: opetuksen ja sen laadunvarmistuksen
johtamiseen, opetussuunnitelmien suunnitteluun, opetushenkilöstön
kehittämiseen sekä opiskelijalähtöisyyden huomioon
ottamiseen.
Johtamisen ongelmana pidettiin mm. sitä, että laadun varmistuksessa
ei ole yhdistetty opetusprosessin koko systeemiä kehittämisen
kohteeksi: suunnittelua, opetusohjelmia, kursseja, opetustapahtumaa,
opetusmenetelmiä, oppimisympäristöä, opiskelijapalveluita
sekä hallintoa ja arviointia. Opintojaksojen suunnittelussa ongelmana
pidettiin fragmentoitumista siten, ettei aina ole mietitty tavoiteltua
oppimisen kokonaisuutta. Jatko-opiskelijoiden ohjausta pidettiin riittämättömänä.
Opettajien ammatilliseen itsensä kehittämiseen pitäisi
rohkaista ja luoda sille edellytykset sekä aktiivisuudesta tässä
työssä pitäisi palkita. Opiskelijoiden ääntä
pitäisi kuulla entistä paremmin suunnittelutyössä
ja henkilökohtaista, opintoja tukevaa palautetta pitäisi
lisätä.
Tuttuja asioita kaikki tyynni. Monilla laitoksilla ja tiedekunnissa
Joensuussa ovat nämä ja monet muutkin hyvään opetukseen
liittyvät kysymykset olleet huomion kohteena jo kauan. Siitä
huolimatta arvioinnissa korostetut asiat kannattaa nostaa esille,
sillä tutkintorakenteen uudistus avaa erinomaisen mahdollisuuden
kiinnittää systemaattisesti huomiota opetuksen laadun varmistamiseen.
Erityisesti nyt on syytä tehdä paljon puhuttu ydinainesanalyysi:
mitä kandidaatin tutkinnon suorittaneen pitää osata,
mitä tietoja ja taitoja tulee olla maisterilla ja mitä valmiuksia
haluamme antaa sivuaineopiskelijalle?
Joensuussa on Helsinkiä helpommin järjestettävissä
monet arviossa esille nostetut asiat, myös se, että suunnittelutyössä
otetaan huomioon naapurilaitokset ja tiedekunnat. Suunnittelulle on
nyt aikaa, kun uuteen tutkintorakenteeseen on tarkoitus siirtyä
vasta vuonna 2005. Silti valmistelu kannattaa käynnistää
jo tänä keväänä, sillä lopussa tahtoo
aina olla kiire.
Toivotan kaikille yliopistoyhteisön jäsenille
onnellista alkanutta vuotta!
Sisällysluetteloon
YLIOPISTOLLA MONTA ROOLIA OPPIVAN ALUEEN MOOTTORINA
Oppivan alueen käsitettä
voidaan tarkastella useista eri näkökulmista.
Yliopiston rooli riippuu pitkälti siitä tulokulmasta, jonka
tämä käsite eri merkityksissään avaa.
Olen tunnistavani ainakin kolme hieman erilaista tulokulmaa oppiva
alue -teemaan. Täydennyskoulutuskeskuksen käynnistämän
alue- ja yhteisökehittämisen opintokokonaisuuden varsinainen
käsiteyhteys on Oppiva alue merkityksessä community education
/ community development. Tässä poikkitieteellisessä
lähestymistavassa yhdistyvät aikuiskoulutuksen ja
paikallisperusteisen aluekehittämisen traditiot. Ainakin jossain
määrin - kansalaisten, yrittäjäpersoonien ja paikallisyhteisöjen
kaltaisten toimijoiden merkitystä korostaessaan - sitä voi
pitää vastatraditiona sille aluekehittämisen valtatraditiolle,
jossa toimijat ovat erilaisia organisaatioita: viranomaisia, suuria
yrityksiä tai vaikkapa yliopistoja hallinnon edustamina instituutioina.
Hieman väljemmässä merkityksessä käsitettä
käytetään metaforan kaltaisesti viittaamaan erilaisiin
kansalaislähtöisiin projekteihin kuten Oppiva Ylä-Karjala.
Joskus oppivan alueen käsite taas liitetään ensisijaisesti
jonkin alueen oppilaitoksiin tai hieman eri merkityksessä osaamisen
instituutioihin ja ennen muuta niiden väliseen yhteistyöhön
ja kumppanuuksiin. Tällaisissa hankkeissa keskiössä
ovat eri oppilaitosten rehtorit, teknologiakeskusten johtajat jne.
ja muiden alueellisen innovaatiojärjestelmän kannalta keskeisten
organisaatioiden vetäjät.
Aluetutkijana oppivan alueen käsite on minulle itselleni tullut
tutuksi alunperin melko erilaisesta näkökulmasta eli uudemman
talousmaantieteen ja institutionaalisen taloustieteen keskusteluista.
Oma näkökulmani lähtee ensisijaisesti siitä, mutta
siihen yhtyy myös kaksi edellistä näkökulmaa.
Tuotannon uusien kerrostumien maantieteellinen tutkimus on virinnyt
ensisijaisesti Kaliforniassa. Tämä on ymmärrettävissä
myös reaalimaantiedettä vasten, symboloihan uutta tietoteollista
kasvua usein juuri Kalifornian Piilaakso. Joskus 1980-luvulla keskeiseksi
uuden lähestymistavan lähtökohdaksi nousi purkautumassa
olevan ns. fordististisen teollisen massatuotantoyhteiskunnan
ja uuden joustavan tuotantomuodon tai verkostotalouden erottelu. Uuden
talousmaantieteen innoittamaa empiiristä tutkimusta hallitsi
aluksi ajatus ns. uusista tuotannollisista alueista. Niiden nähdään
olevan, ei massateollisuuden, vaan joustavan tuotannon keskittymiä,
joille luonteenomaista on mm. tutkimustiedon hyödyntäminen
tuotannossa, asiakaskohtaistetut tuotteet ja tuotteiden nopea uusiutuminen.
Euroopassa esimerkkialueena on ollut mm. ns. Kolmas Italia eli perinteisen
teollisen ‘pohjoisen’ ja alikehittyneen ‘etelän’
väliin jäävä Koillis- tai Keski-Italia.
Oleellista on uudenlainen tuotannon alueellistuminen ei massatuotannon
alueille, vaan alueille joiden tunnuspiirteenä on uuden tiedon
luominen ja innovatiivisuus. Globaali talous on myös paikallistunut
talous.
Oppivilla alueilla menestyy myös matala teknologia
Pohjimmiltaan kyse ei ole kuitenkaan pelkästä tuotantomuodon
muutoksesta kuten esim. korkean teknologian tai verkostotalouden
käsitteet antavat olettaa. Uudemman keskustelun lähtökohtana
on ollut ‘oppiminen’, joka haastaa myös monille uusien
tuotannollisten alueiden tutkijoille tyypillisen lineaarisen innovaatiomallin
mukaisen tavan jäsentää innovaatioiden ja teknologisen
muutoksen merkitystä aluekehityksessä. Lineaarinen mallihan
on korostanut yksinomaisesti ns. korkean teknologian ja erityisten
teknologiakeskusten merkitystä aluekehityksen moottoreina, kun
taas oppivan talouden ajatus korostaa kehityksen institutionaalisia
ehtoja ja ‘hiljaisen tiedon’ merkitystä. Oppiva talous
ei synny pelkillä fyysisillä rakenteilla ja talouden panoksilla,
vaan tärkeää on paikallisyhteisössä tapahtuva
sosiaalinen ja kulttuurinen muutos ja juurtuminen poisoppiminen mukaan
lukien Tämä kehitys voi realisoitua myös matalan teknologian
aloilla kuten Tanskan huonekaluteollisuudessa.
Huipputeknologiasta yksin ei ole tiede- ja aluepolitiikan normiksi
Innovaatiojärjestelmää on tapana lähestyä
kahdesta näkökulmasta joko lineaarisesti tai vuorovaikutteisesti.
Jaolla on ratkaiseva merkitys myös yliopiston kannalta sikäli,
että lineaarisessa mallissa yliopistojen rooli on hyvin selkeä
eli se korostuu innovaatioketjun alkupäässä. Innovaatioketju
kulkee ns. perustutkimuksesta korkean teknologian firmoihin
välittäjinään erilaiset soveltavan tutkimuksen
ja teknologian siirron keskukset. Tiedepolitiikan painopiste asettuu
tällöin vahvasti nouseviin teknologiaintensiivisiin aloihin.
Näillä aloilla edistyminen edellyttää väistämättä
satsausta yhä suurempiin huippuyksiköihin. Myös sen
tiedekäsitys on kapeasti teknis-luonnontieteellinen: science
ja erityisesti insinööritieteet ja biolääketiede.
Lineaarinen malli voi sopia tietyille aloille ja tiettyihin tilanteisiin.
Siinä innovaatiotoiminta mieltyy yksinkertaisten tunnuslukujen
- kuten tutkimus- ja kehittämismenojen osuus alueen bruttokansantuotteesta
- kautta. Huomattava on, että tämän vahvan teknologiavetoisen
kasvuvaiheen kokemukset perustuvat Suomessa aivan lähihistoriaan
eikä niistä voi ennustaa yksiselitteisesti tulevaa yhteiskunta-
ja aluekehitystä.
Vuorovaikutteisessa mallissa taas oleellisia ovat myös sosio-kulttuuriset
innovaatiot ja innovaatioiden tuotteistaminen ja markkinointi. Tästä
laajemmasta näkökulmasta tiedonmuodostus hahmottuu
paljon kompleksisempana vuorovaikutus- ja oppimisprosessina. Huippuosaaminen
voi liittyä tällöin yhtä hyvin teknisiin kuin
humanistisiinkin tieteisiin, ehkä myös niiden välisiä
rajoja rikkoen. Nousevilla huipputeknologian aloilla on uudessa yhteiskunnassa
keskeinen rooli, mutta niitä ei voi ottaa koko tiede- , saati
aluepolitiikan normeiksi. Huippuosaamisen rinnalla sosiaalinen pääoma,
luottamus ja luovuus ovat oppivien alueiden tunnuspiirteinä.
Odotetaanko yliopistoilta liikaa
Lopuksi voi kysyä, miten tämä näkökulmani
oppivaan alueeseen liittyy sitten esitykseni alussa esittämiin
kahteen ensimmäiseen käsitehorisonttiin. Ensinnäkin
alue- ja yhteisökehittämisen näkökulma avaa ilman
muuta tärkeän, teknologiavetoiseen käsitykseen nähden
ehkä vähän aliarvostetunkin, näkökulman yliopiston
rooliin aluekehittäjänä. Toisaalta toinen oppilaitos-
ja organisaatiokeskeinen näkökulma instituutioiden välistä
yhteistyötä korostaessaan on ilman muuta tärkeä
osa oppivan alueen kehitystä, mutta samalla voi kysyä, korostaako
se liikaa juuri näiden instituutioiden ja muodollisen oppimisen
itseisarvoa. Yliopiston olemukseen kuuluu kriittisyys. Siksi meillä
on haastava tehtävä olla myös itsekriittisiä.
Itseäni vaivaa joskus se, että yliopistot ja muut oppilaitokset
nähdä jopa liian suuressa roolissa uuden aluekehityksen
vetureina. Vahvimmin tämä näkyy ehkä alueilla,
joilta puuttuu ns. Oma yliopisto.
Rehtori Perttu Vartiaisen avauspuheenvuoro Aluekehittämisen
seminaarissa 23.1.2003
Sisällysluetteloon
UUSI
TTUTKINTORAKENNE AVAA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA
Uusi tutkintorakenne otetaan
käyttöön 1.8.2005 alkaen. Viime vuoden marraskuussa
järjestetyssä tutkintorakenneseminaarissa pohdittiin kaksiportaiseen
tutkintorakenteeseen siirtymisen haasteita ja uhkia. Työläydestään
huolimatta tutkintorakenneuudistus nähtiin mahdollisuutena kehittää
joensuulaista yliopisto-opetusta. Opetussuunnitelmatyö on käynnistymässä.
Tiedekunnissa suunnittelutyötä tehdään omilla
tahoilla, mutta uudistukseen liittyviä kysymyksiä kannattaa
pohtia myös yhteisvoimin. Kysymyksiä on herännyt mm.
opetussuunnitelmatyön aikatauluttamisesta ja rytmittämisestä
laitosten välillä. Laitos- ja tiedekuntakohtaiset uudistukset
ovat kytköksissä myös naapurilaitoksella annettavaan
opetukseen. Vaikka uudistusten rytmittäminen laitosten välillä
aiheuttaa ylimääräistä päänvaivaa, uudistuksiin
kannattaa pyrkiä portaittain jo ennen syyslukukautta 2005.
Seuraavassa tutkintorakenneseminaarissa maaliskuussa pohditaan opetussuunnitelmatyön
kokonaissuunnittelua ja kehittämisen keskeisiä kysymyksiä,
joita ovat mm. opetusmenetelmällinen kehittäminen, ohjauksen
koordinointi sekä arviointi- ja palautejärjestelmän
suunnittelu.
Tavoitteena opetusmenetelmällinen kokonaisuus
Lehtori Tuula Hirvonen kirjoitti Acatiimi -lehdessä(10/02): ”Yliopistojen
yhdeksi haasteeksi muodostuu, kuinka hyödyntää opettajakunnan
suuri kiinnostus pedagogisiin opintoihin ja kuinka parhaiten järjestää
koulutus, joka antaisi opettajankelpoisuuden.”
Joensuun yliopiston ylioppilaskunnan opetuksen kehittämistä
koskevan lausunnon perusteella opiskelijoita näyttää
ihmetyttävän se, että ”harva opettaja yliopistolla
hyödyntää kaikkia niitä menetelmiä, joita
yliopisto laitteineen ja tiloineen mahdollistaa. Yleisin käytäntö
on edelleen perinteinen luento, vaikkei se kaikille opiskelijoille
olekaan paras tapa sisäistää tietoa”. Luentomuotoinen
opetus on edelleen yksi hyvä opetusmenetelmä, mutta sekin
vaatii valmistautumista ja suunnitelmallisuutta, kuten sisältöjen
jäsentämistä luentorungoiksi tai luentomonisteiksi
tai vaikkapa opetettavaa ainesta havainnollistavien kalvojen tekemistä.
Ilman jäsentelyä ja runkoa opetus on pirstaleista ja eteneminen
epäloogista. Miten käy oppimisen?Joensuun yliopistossa kiinnitetään
erityinen huomio opetushenkilökunnan pedagogiseen koulutustarpeeseen.
Opettajien koulutustarve kartoitetaan kuluvan kevään aikana
ja yliopistopedagoginen koulutus aloitetaan syksyllä 2003. Kantavana
periaatteena on koulutuksen nivominen käytännön työhön
ja tarpeisiin.
Huhtikuun alussa järjestetään yhteistyössä
Suomen virtuaaliyliopiston ja Joensuun yliopiston opetusteknologiakeskuksen
kanssa koulutuspäivät ”Miksi verkko-opetusta?”
Uusien (ja vanhojen) opettajien perehdyttämiskoulutus aloitetaan
syyslukukauden 2003 alussa. Koulutus sidotaan opettajien päivittäiseen
opetustyöhön ja tavoitteena on suunnitella jokin oma opetus-
tai koulutustapahtuma seuraavaksi lukuvuodeksi. Uutta henkilöstökoulutusta
suunnitellaan yhteistyössä kirjaston kanssa. Myös täydennyskoulutuskeskuksessa
on alkanut 20 ov:n aikuiskouluttajakurssin suunnittelu.
Tutkintorakenneuudistuksen haasteet opintojen ohjaukselle
Tutkintorakenneuudistuksen perusteluissa yliopisto-opintojen ja ohjauksen
ongelmiksi on nähty mm opintojen pitkittyminen, viivästyminen
ja keskeyttäminen. Keskeisiä kehittämiskohteita näiden
ongelmien poistamiseksi ovat henkilökohtainen opintojen suunnittelu
(HOPS) ja opintojen etenemisen suunnitelmallinen seuranta.
Opetusteknologiakeskuksessa käynnissä olevan OVI - Ohjausta
Virtuaalisesti -hankkeessa kehitetään verkkopohjaista yliopisto-opiskelun
ohjaus- ja arviointiympäristöä (http://ovi.joensuu.fi/hanke/).
Hankkeessa kehitetään myös sivuston yhteyteen eHopo-työkalua,
joka auttaa opiskelijaa opintojen suunnittelussa, seurannassa, toteuttamisessa
ja arvioinnissa. Lisäksi Joensuun yliopistossa otetaan käyttöön
rinnan uuden tutkintojärjestelmän kanssa ”Oodi-opiskelun
ja opetuksen tuen tietojärjestelmää”. Sen ydinosa
muodostuu opiskelija-, opetus- ja opintotietojärjestelmistä.
(www.oodi.fi)
Soveltavan kasvatustieteen laitoksella on suunnitteilla ohjauksen
uusien menetelmien pilotointi syksyllä 2003. Tavoitteena on selvittää
mm. eHopo -työkalun soveltuvuus HOPS:n tekemiseen ja OODI -tietojärjestelmän
mahdollisuudet opintojen etenemisen seurannassa. OVI -sivustoa ohjauksen
ja erityisesti opiskelutaitojen kehittämisen välineenä
kannattaa edelleen kehittää esim. osaksi opettajatuutorointia.
Lisäksi monet laitokset ovat mukana aluillaan olevassa valtakunnallisessa
Walmiiksi Wiidessä Wuodessa -ohjauksen kehittämishankkeessa,
jonka tavoitteena on koko opintopolun kattavan ohjausjärjestelmän
kehittäminen. Hanke on jatkoa meneillään olevalle OpOKe
-hankkeelle.
Arviointi- ja palautejärjestelmän kehittäminen
Ainejärjestöille tehdyn kyselyn perusteella näyttää
siltä, että myös laitoskohtaisissa palautejärjestelmissä
on kehittämistä. Ainejärjestöt toivoivat entistä
tiiviimpää laitosyhteistyötä opetuksen kehittämiseksi.
Luontevaa olisi, että ainejärjestöt olisivat mukana
pohtimassa opetussuunnitelmien kehittämistä ja toimeenpanoa
sekä uudistusten arviointia.
Opettajan vastuulla on arvioida oman opetuksensa onnistumista ja kehittää
sitä saamansa palautteen pohjalta. Vastuu oppimisesta ja ylipäätään
opetuksen ja siihen liittyvän ohjauksen onnistumisesta on myös
opiskelijalla. Väärinkäsitysten välttämiseksi
laitoksilla olisi hyvä opastaa ja tukea aloittelevia opettajia.
Myös opetuksesta saadun palautteen käsittely yhdessä
laitoksen johtajan kanssa voisi lisätä uusien opettajien
ymmärrystä opetusratkaisujen merkityksestä oppimiselle
ja tukea heidän pedagogista kehittymistään.
Pitkällä tähtäimellä Joensuun yliopistossa
olisi vakiinnutettava opetuksen ja opiskelun arviointi- ja palautejärjestelmä
osaksi laitosten ja koko yliopiston toimintaa. Opetuksen kehittämisen
itsearvioinnin pitäisi olla osa laitosten toimintakulttuuria.
Laitokset voisivat raportoida kehittämisen käytännön
toimenpiteistä, ongelmista ja kehittämissuunnitelmista hanke-esityksineen
toimintakertomuksissaan. Opetuksen ja opiskelun laaturyhmä voisi
puolestaan arvioida laitosten kehittämistyötä ja käyttää
raportointia hyväkseen yliopisto-opetuksen kehittämisessä
ja strategisessa suunnittelussa, kuten henkilöstökoulutuksen
suunnittelussa sekäi kehittämistyöstä palkitsemisessa.
Mikä tärkeintä?
Kaksiportaiseen tutkintorakenteeseen siirryttäessä yliopistojen
on arvioitava oppisisältöjen olennaisuus tekemällä
ydinainesanalyysi. ”Ytimet” eivät saisi olla päällekkäisiä
vertailtaessa opintojaksoja keskenään, mutta kokonaisuuden
kannalta oleellisia ytimiäkään ei saisi analyysin myötä
heittää pois. Jos opettajat eivät keskustele opetuksensa
ytimistä toistensa kanssa vaarana voi olla, että eri opintojaksoissa
on päällekkäisyyksiä ja toisaalta oppimisen kannalta
valitettavia aukkokohtia. Opetussuunnitelmatyön haastavuus piilee
yhteistyön ja yhteissuunnittelun välttämättömyydessä.
Asia on tärkeä, mutta pelkän - ehkä mekanistisenkin
- opetuksen ytimen määrittelyn lisäksi on muistettava,
että opintojen kuormittavuuteen vaikuttavat monet muut tekijät
kuin pelkkä työn määrä. Eeva Kallio (2002)
on tutkinut yliopisto-pintojen kuormittavuutta Jyväskylän
yliopistossa. Tulosten mukaan seminaariesitelmät, niiden valmistelu
ja esittäminen näyttivät aiheuttavan merkittävää
stressiä: noin 2/3 tutkimukseen osallistuneista opiskelijoista
piti niitä kuormittavina. Myös pro gradu -työtä
pidettiin erittäin kuormittavana työmuotona. Toisaalta on
selvää, että työmuotojen kuormittavuus oli yhteydessä
ajatusponnisteluun, mutta toisaalta kuormittavuus näytti olevan
yhteydessä työmuotoihin, joissa joutuu ryhmän arvioinnin
kohteeksi ja samalla esiintymään julkisesti. Kallion mukaan
kognitiivisen toiminnan rasittavuus voi johtua myös muista, opetustilanteissa
piilevistä seikoista, kuten arvioiduksi tulemisesta. Tällöin
seminaaritilanteessa jännittäminen, sosiaalinen ahdistuneisuus,
pelot ja kriittisen, arvioivan palautteen vastaanottaminen voivat
tuntua vaikeilta ja ylivoimaisilta. Ydinaineista ja oleellista pohdittaessa
voisi siis pohtia välillä myös sitä, voisiko yliopisto-opetuksen
käytänteitä muokata menetelmällisesti vuorovaikutukselliseen,
paineettomaan suuntaan, tieteellistä asiantuntijuutta unohtamatta.
Hyvää Vuotta 2003 kaikille opetuksen kehittäjille!
Matti Meriläinen
Opetuksen kehittämispäällikkö
Sisällysluetteloon
PROFESSORIEN
EDUSMIEHELLÄ RIITTTÄÄ AJETTAVIA ASIOITA
Professoriliiton valtuusto
valitsi joulukuun alussa liiton puheenjohtajaksi kaksivuotiskaudelle
2003 - 2004 professori Tapani Pakkasen. Hän on ollut mukana Professoriliiton
hallituksessa 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Työ on tuttua,
mutta puheenjohtajana työmäärä kasvaa. Pakkanen
arvelee palkkausjärjestelmän uudistuksen työllistävän
alkaneena toimintavuonna, sillä valtion työmarkkinalaitoksen
tavoitteena on saada aikaan sopimukset yliopistojen henkilöstön
siirtymisestä uusiin palkkausjärjestelmiin vuoden 2003 aikana.
Yksinkertaisten ja objektiivisten arviointiperusteiden kehittäminen
ei ole helppo tehtävä, sillä arviointiperusteiden tulee
tunnistaa henkilöstöryhmien erityisosaaminen ja monitahoisen
yliopistotyön erilainen luonne.
- Muistetaanko palkkausjärjestelmän uudistamisessa lisätä
myös johtamistyön resursseja, vai toteutetaanko uudistus
tutkimustyön kustannuksella, Pakkanen kysyy.
Hän onkin erityisen huolissaan tutkijoiden luovasta työajasta,
sillä menestyksellisen tieteellisen työn tärkein edellytys
on rauhoitettu työaika. Kokonaistyöaika jakaantuu tutkimukseen
opetukseen ja muihin tehtäviin, kun opetustyöaika ei yleensä
jousta, niin muiden tehtävien lisääminen tapahtuu tutkimustyöhön
varatun ajan kustannuksella. Palkkausjärjestelmän uudistamishanke
on ajankohtainen esimerkki kokonaistyöaikaa kuormittavasta uudesta
työtehtävästä.
Pakkanen perää myös nyt niin trendikkäitten arviointien
vaikutusta työaikaan. Hän myöntää, että
perinteisen tieteellisten julkaisujen kansainvälisen vertaisarvioinnin
lisäksi tarvitaan muutakin arviointia, mutta niitä suunniteltaessa
kokonaiskustannuksissa pitäisi ottaa huomioon myös arvioitavien
niihin käyttämä työaika.
Kolmas tehtävä askarruttaa
Yliopistolakiin ollaan kirjaamassa perinteisten ylimmän opetuksen
ja tutkimuksen rinnalle. ns. kolmas tehtävä. Yliopistojen
halutaan olevan alueellisia ja yhteiskunnallisia vaikuttajia. Professorien
edusmiehenä professori Pakkasta askarruttaa erityisesti, miten
uusi tehtävä sovitetaan professorien toimenkuvaan. Tieteen
päivien professoripalaverissa asiasta keskusteltiin professori
Pakkasen johdolla yleisesti.
Rehtori Raivion mielestä tutkimustulosten alueellisesta vaikuttavuudesta
puhuttaessa on lähdetty hakemaan lyhyen tähtäimen hyötyä.
Hänestä liopistoista on hyötyä alueelliselle kehitykselle
jos perustehtävät, opetus ja tutkimus, hoidetaan hyvin.
Keiski sanoi Oulun yliopiston onnistuneen hyvin alueellisessa vaikuttavuudessa.
Oulun kehityksen perusta on yliopiston ja VTT:n tulo paikkakunnalle,
mutta Oulun menestystarinaa on tukenut myös yliopiston ja ympäröivän
yhteisön yhteiseen strategiaan perustuva tavoitteellinen toiminta.
Strategiaviidakossa tutkijoiden on löydettävä oma roolinsa
vastatessaan asetettuihin tavoitteisiin.
Knuuttilan mukaan nyt yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta puhuttaessa
keskiössä on teollisuuden ja talouselämän sekä
alueelliset työllisyyteen liittyvät näkökohdat.
Humanistisia tieteitä vaikuttavuuskeskustelu ei ole koskenut,
koska laskennallisia malleja niitten vaikuttavuudesta on vaikea tehdä.
Knuuttila kyseli, mikä olisikaan se taloudellinen satsaus, joka
tarvittaisiin, jos esimerkiksi kognitiiviset, kommunikatiiviset ja
moraaliset toimintamallit jouduttaisiin nyt rakentamaan tyhjästä.
- Kun yliopistojen yhteiskunnallinen vaikuttavuus on tulossa lakisääteiseksi,
on esiarvoisen tärkeää, että vaikutuksia eriteltäessä
myös humanistiset tieteet nostetaan mukaan keskusteluun, Knuuttila
tähdensi.
Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan jäsen,
professori Aila Lauha totesi yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arvioinnin
olevan suuri mahdollisuus myös humanisteille ja yhteiskuntatieteilijöille.
Vaikuttavuuskeskustelu pitäisi hänestä irrottaa taloudellisesta
hyödystä, koska yhteiskunnallinen vaikuttavuus koostuu hyvin
monimuotoisista ja monentasoisista kysymyksistä. -um
Sisällysluetteloon
Kolumni:
Kalle Määttä
LAINVALMISTELUN LAADUSTA JA LAADUTTOMUUDESTA
Tätä kirjoitettaessa
kiivasta keskustelua julkisuudessa on herättänyt hallituksen
lakiesitysten taso. Viimeinen pisara kansanedustajien maljassa näyttää
olleen autoveroesitys, joka ei näytä täyttävän
millään muotoa kelvolliselta lakiesitykseltä edellytettäviä
vaatimuksia.
Lakiesitysten laadun heikkeneminen on ilmennyt muun muassa siinä,
että eduskunnan valiokunnat ovat joutuneet tekemään
esityksiin tavan takaa muutoksia. Ongelmalliseksi asian tekee se,
ettei eduskuntalaitoksellamme ole sanottavastikaan virkamieskuntaa,
joka voisi vastata lainvalmistelun haasteista. Niinpä jää
kysymään, pystyykö eduskunta läheskään
tarvittavassa määrin tekemään tarvittavia korjauksia
lakiesitysten puutteellisuuksiin. Näin ollen viime kädessä
kansalaiset ja yritykset saavat tuntea nahoissaan huonon lainvalmistelun
tulokset. Yhdeltä osin tämä heijastuu siinä, että
tuomioistuimet ja muut viranomaiset saavat täydentää
aukollisia ja tulkinnanvaraisia lakeja. Tämä on kuitenkin
kallis ja pitkällinen prosessi. Käytännössä
se on oikeudenkäyntikulu-uudistuksen jälkeen ollut niin
kallis prosessi, että kansalaiset ja yritykset eivät ole
tohtineet sitä käyttää lähellekään
aikaisemmassa laajuudessa. Ja niinpä huonojen lakiesitysten aiheuttamat
vahingot ja kustannukset jäävät tavallisten veronmaksajien
maksettavaksi muodossa tai toisessa. Oikeusturva siis sanalla sanoen
vaarantuu.
Lainvalmistelun kritiikille altis taso johtuu tietenkin useista syistä.
Tässä yhteydessä on usein viitattu liialliseen kiireeseen
lakeja valmisteltaessa. Toisaalta tämä on ollut tuttua jo
pitkään: erityisesti budjettineuvottelujen yhteydessä
sovittavista asioista joudutaan lakiesitykset sorvaamaan todella nopeasti
- liiankin nopeasti. Olisi suorastaan sattumaa, ellei näin valmisteltuihin
lakeihin sisältyisi epäjohdonmukaisuuksia, puutteellisuuksia
ja muita ongelmakohtia.
Syitä lakiesitysten laaduttomuudelle on toki muitakin. Eräs
taustatekijä on se, että huono lainvalmistelu on omiaan
johtamaan noidankehään: ensiksi tehdään puutteellinen
lakiesitys, sen jälkeen oikeuskäytännössä
huomataan lain kelvottomuus, ja sen jälkeen alkaa uusi valmistelukierros.
Tähän on yhdistettävä samalla se, että ministeriöissä
joudutaan muutoinkin valmistelemaan lakiesityksiä siinä
laajuudessa, että voidaan puhua normitulvasta. Kun näissä
olosuhteissa sitten joudutaan kovalla kiireellä tarkistamaan
alunperin epäonnisesti valmistelua lakia, on taas suuri riski,
että valmistelu menee ainakin joltakin osin mönkään.
Ja vuoden parin päästä ollaan taas korjaamassa jo kerran
korjattua lakia.
Edellä mainittu viittaa jo siihen, että yksi keino vastata
lainvalmistelun laaduttomuutta koskevaan haasteeseen on jollain tavalla
padota normitulvaa. Voisimmeko esimerkiksi tietyissä asioissa
luottaa markkinoiden toimintaan ja jättää sääntelyn
vähemmälle? Esimerkkinä tällaisesta sääntelystä
heittäisin ilmaan sen, tarvitaanko maassamme edelleen indeksiehdon
käytön sopimuksissa kieltävää lainsäädäntöä.
Relevantti seikka lainvalmistelun laadun parantamiseksi on toki sekin,
että koulutusta orientoidaan paremmin lainvalmistelun haasteisiin
vastaamiseksi. Esimerkiksi juristeilla on monia tarvittavia ominaisuuksia
lainvalmistelun kannalta, mutta ei läheskään kaikkia.
Niinpä yksinomaan juristin käsissä syntyvät lakiesitykset
voivat kansakunnan kannalta olla suorastaan vaarallisia. Tarvitaan
ehdottomasti yhteiskuntatieteellisiä valmiuksia - niin sisällöllisiä
kuin menetelmällisiä - juridiikan tuntemuksen ohella, jotta
lainvalmistelun hyvä taso turvataan. Tämä on tärkeä
asia myös kehitettäessä oikeustieteiden opetusta vaikkapa
meidän yliopistossamme. Yksinkertaisesti emme saa sortua siihen,
että opetus ja tutkimus ovat yksinomaan Nykysuomen sanakirja
kädessä tapahtuvaa lainkohtien tulkintaa, vaan tieteellisen
otteen on oltava selvästi kattavampi. Ja kuten viime päivien
keskustelu osoittaa, juuri tällaisilla juristeilla olisi tässä
maassa kysyntää. Toinen oikeustieteelliseen koulutukseen
liittyvä seikka on se, että albanialais-tyylisestä
kansallisen oikeusjärjestelmän kanssa pakertamisesta on
siirryttävä selvästi kansainvälisemmälle
tasolle. Tänä päivänähän huomattava
osa lainsäädännöstämme on direktiivien toimeenpanoa
ja jossain määrin myös kansainvälisten sopimusten
asettamien velvoitteiden säätämistä osaksi oikeusjärjestelmäämme.
Sisällysluetteloon
KANSAINVÄLINEN
KASVATUSSOSIOLOGIAN KÄSIKIRJA ILMESTYNYT
Kansainvälisen kaksoiskansalaisuus-tutkimuksen
ensimmäinen kokous järjestettiin viikonloppuna Kolilla.
Viime viikolla eduskunta hyväksyi myös ulkosuomalaisille
kaksoiskansalaisuuden.
Joensuun yliopiston johdolla käynnistyi joulukuun alussa kansainvälinen
tutkimus kaksoiskansalaisuudesta. Tutkimusta koordinoi Etnica, jonka
johtajana toimii dosentti Pirkko Pitkänen Soveltavan kasvatustieteen
laitoksesta. Kolmevuotisessa DCE-tutkimuksessa(Dual citizenship, governance
and education: A challenge to the European nation-state) selvitetään
kaksoiskansalaisuuteen liittyviä säädöksiä
ja käytäntöjä kahdeksassa maassa: Suomessa, Virossa,
Ranskassa, Saksassa, Kreikassa, Israelissa, Portugalissa ja Isossa-Britanniassa.
Tutkimus kaksoiskansalaisuudesta on juuri nyt ajankohtainen Suomessa.
Viime viikolla Suomen eduskunta hyväksyi kansalaisuuslain uudistamisen.
Tämän myötä ulkosuomalaiset saavat mahdollisuuden
säilyttää Suomen kansalaisuuden. Suomalainen, joka
on saanut toisen maan kansalaisuuden, voi saada menetytyn kansalaisuuden
takaisin ilmoitusmenettelyllä. Oikeus koskee myös heidän
lapsiaan. Kansalaisuusilmoituksen voi lähettää postitse
Suomen diplomaattiseen edustustoon, konsulaattiin ja kunniakonsulaattiin.
Suomen kansalaisuutta hakevat ulkomaalaiset voivat säilyttää
lähtömaan kansalaisuuden, jos kyseessä olevan maan
lainsäädäntö sen sallii.
Aihe ajankohtainen koko Euroopassa
Kansainvälisen liikkuvuuden ja taloudellisen yhteistyön
lisääntyessä kysymys kaksoiskansalaisuudesta on noussut
tärkeäksi myös muualla Euroopassa. Tutkimuksessa selvitetään
ja analysoidaan kansalaisuuteen liittyvää lainsäädäntöä
ja poliittisia tavoitteita. Samalla tehdään vertailuja maiden
välillä.
Tutkimuksen tavoitteena on auttaa päättäjiä rakentamaan
yleistä eurooppalaista lähestymistapaa kaksoiskansalaisuuteen.
Sen avulla tuetaan poliitikkoja, viranomaisia ja kasvattajia kohtaamaan
haasteet, joita kansainvälisen liikkuvuuden lisääntyminen
aiheuttaa.
Suomen ryhmässä työskentelevät tutkimuksen johtajan
Pirkko Pitkäsen lisäksi tutkijat Päivi Harinen, Silvain
Sagne, Robert Arpo ja Jussi Ronkainen sekä amanuenssi Lea Kervinen.
Tutkimusta rahoitetaan 1,2 miljoonalla eurolla Euroopan unionin 5.
puiteohjelmasta.
Tutkijakulttuuri yhdistää
Tutkimuksen ensimmäisessä kokoontumisessa Kolilla tunnelma
oli alusta lähtien avoin ja vuorovaikutteinen, sillä monet
tutkijoista tunsivat toisensa jo ennestään kaksi vuotta
sitten päättyneen ECT-projektin kautta. Keskustelua käytiin
vilkkaasti koko viikonloppu.
- Meitä kaikkia yhdistää myös tutkijakulttuuri,
johon kuuluu argumentatiivinen puhetapa, Robert Arpo arveli.
Arpo oli mukana järjestämässä kokousta, jonka
suunnittelu aloitettiin kuukausi sitten. Järjestäminen ei
ollut aivan mutkatonta.
- Osallistujissa on kristittyjä, hinduja, muslimeja ja juutalainen,
joten jo kaikille sopivan ruokavalion keksiminen tuotti pohdintaa,
Arpo kertoi.
Tutkimuksessa on mukana 30 toimijaa, joista kokoukseen saapui 15 ulkomaalaista
ja Suomen ryhmä.
- Tapaamispaikaksi valittiin hotelli Koli, koska se oli kokousekonomisesti
paras ratkaisu. Täällä on välittömämpi
tunnelma, koska ihmiset saavat kokoustaa ja asua samassa paikassa.
Kolille piti kuitenkin järjestellä kuljetuksia, jotka oli
otettava myös kokousohjelman laadinnassa huomioon, Arpo totesi.
Ukko-Kolilla ja jäätiellä
Kokoukseen yhdistettiin myös yhteistä vapaa-ajan toimintaa,
johon Kolin ympäristö tarjosi hienot mahdollisuudet. Perjantaina
lounastauolla kiivettiin Ukko-Kolin huipulle. Kaikki eivät olleet
varautuneet Suomen kylmyyteen. Ranskalainen professori Aissa Kadri
oli lähtenyt Suomeen ilman käsineitä. Onneksi Lea Kervisellä
oli lapasia mukana useammat parit ja Kadri sai lämmikettä
käsilleen.
Ukko-Kolille kiivetessään Kadri huokaili ihastuksesta.
- Koli on paratiisi. Maailman paratiisimaisimmat paikat ovat mielestäni
Kolin lumimaisema ja Pohjois-Afrikan autiomaa. Kummassakin voi aistia
luonnon voiman ja tilan tunnun, Kadri ylisti.
Perjantai-iltana vieraat vietiin Kolin luontokeskukseen, jossa tutustuttiin
näyttelyyn ja nähtiin multivisioesitys Kolin luonnosta.
Illan aikana kuultiin muun muassa, että Ukko-Kolin huipulle kiipeämistä
on joskus myös pelätty, koska siellä uskottiin asuvan
henkiä.
Lauantaiaamuna kokoukseen saapui väsynyt saksalainen tutkija
Thomas Jäger.
- Nukuin huonosti. Voisiko se johtua siitä, että kiipesin
eilen Ukko-Kolille? Jäger kyseli suomalaisilta huolestuneena.
Lauantai-iltana vieraat vietiin Kolin jäätielle.
- Onko se vaarallista? kyseli israelilainen Devorah Kalekin-Fishman.
- Minä olen uimataitoinen, lohdutteli Robert Arpo.
Yhteydenpidosta jokapäiväistä
Ulkomaalaisten tutkijoiden joukossa oli monia, jotka olivat käyneet
aikaisemminkin Suomessa. Intialais-englantilainen professori Gajendra
Verma Manchesterin yliopistosta on matkustanut Suomeen vuodesta 1991.
Hän vierailee täällä vaimonsa Kankan kanssa vähintään
kaksi kertaa vuodessa.
- Olen puolisuomalainen. Pidän Suomessa erityisesti kolmesta
asiasta: poronlihasta, suomalaisesta vodkasta ja saunasta, Gajendra
Verma vakuutti.
Saksalaisen Thoman Jägerin mielestä Kolin kokouksen aikana
hänen kaikki stereotypiansa suomalaisista olivat osoittautuneet
vääriksi.
- Luulin, että te olette hiljaisia ja sisäänpäin
kääntyneitä. Asia näyttää kuitenkin
olevan päinvastoin, mielestäni suomalaiset ovat hyvin avoimia
keskustelijoita, Jäger totesi.
Lauantai-iltana vietettiin varsinaisen kokouksen päättäjäisiä
tunnelmallisessa kodassa. Ritva Kantelinen toi tervehdyksensä
Soveltavan kasvatustieteen laitokselta.
- Vaistosin välittömästi, kun astuin sisään
tähän kotaan, kuinka hyvä ja avoin tunnelma tutkimusryhmässänne
vallitsee, Kantelinen iloitsi.
Yhteydenpito tutkijoiden välillä tulee olemaan seuraavan
kolmen vuoden aikana tiivistä. Ajatuksia vaihdetaan ja tietoa
välitetään yhteisellä sähköpostilistalla,
tutkimuksen internet-sivuilla ja kuudessa tapaamisessa, joista seuraava
on syksyllä Brysselissä. Tulokset aiotaan koota kolmeen
kirjaan, jota varten perustettiin englanninkielinen ja ranskankielinen
toimittajaryhmä.
Kokous Kolilla osoitti kuitenkin myös sen, että yhteyttä
tullaan pitämään myös ystävinä.
- Kokoonnuin samaan paikkaan tuiki tuntemattomien ihmisten kanssa.
Silti parin päivän sisällä aloin tuntea heidät
läheisiksi ystäviksi. Eikö olekin ihmeellistä?
Tätä voin nimittää tutkimustyöni parhaimmaksi
puoleksi, Devorah Kalekin-Fishman iloitsi.
Johanna Kurki
tutkimusamanuenssi
Sisällysluetteloon
IT-ASIANTUNTIJAKSI
JOENSUUN KAUTTA TANSANIAAN
Noljakan kirkossa vietettiin
neljäntenä adventtisunnuntaina yhteistä ilojuhlaa tansanialaisten
Ebenezer Laizerin ja Emmanuel Lupilyan maisteriksi valmistumisen merkeissä.
Laizerin ja Lupilyan tietojenkäsittelytieteen opintojen ja arjen
sujuminen oli ollut monien yhteisöjen ja yksityisten yhteinen
asia. Suomen liikemiesten lähetysliitto, Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä
ja Joensuun yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos yhdessä
tarjosivat heille mahdollisuuden opiskella muuntokoulutuksessa tietojenkäsittelytieteen
maisterin tutkinnon Tumanin yliopiston Iringan kampuksella suoritettujen
liiketalouden bachelor-opintojen pohjalta. Lisäksi monet yksityiset
ihmiset huolehtivat heidän hyvinvoinnistaan. Kahden vuoden mittaisiksi
suunnitellut opinnot venyivät kahteen ja puoleen vuoteen. Nyt
tuoreet maisterit ovat palanneet Tansaniaan paneutuakseen kotimaansa
tietotekniikkaosaamisen kehittämiseen. Viemisinään
heillä oli myös opintojensa yhteydessä kehitettyä
oppimateriaalia tansanialaiseen tietojenkäsittelytieteen opetukseen.
Liikemiesten lähetysliiton toiminnanjohtaja Lasse Vahtola on
erityisen iloinen liittonsa, Joensuun seurakuntayhtymän ja Joensuun
yliopiston yhteistyön onnistumisesta. Laizer ja Lupilya olivat
ensimmäiset kehitysmaasta Suomeen tulleet, liiton tuella suunnitelmallisesti
loppuun koulutetut stipendiaatit.
Rankkaa oppimista puolin ja toisin
Professori Erkki Sutinen, joka on kahteen otteeseen ollut opetustehtävissä
Tansaniassa, sanoo todenneensa, että kehitysmaihin ei kannata
siirtää valmista teknologiaa, vaan ihmisiä on aktivoitava
luomaan sitä itse omista lähtökohdistaan. Sutisen mielestä
teknisten tietojen ja taitojen opettamisella kehittyneiden ja kehittyvien
maiden välistä elintasokuilua voidaan kuroa nykyistä
pienemmäksi ja luoda samalla oikeudenmukaisempaa maailmaa.
Syksyllä 2000 eivät Laizer, Lupilya eikä Sutinen itse
arvanneet, millaiseen urakkaan he olivat ryhtyneet. Vaikka molemmilla
opiskelijoilla oli pohjalla liiketalouden bachelor-opinnot, niin tietotekniikan
opintoihin he lähtivät lähes nollilta. Myös suomalainen
omatoiminen opiskelukulttuuri tuotti autoritaariseen ja hierarkkiseen
työskentelytapaan tottuneille opiskelijoille aluksi omaksumisvaikeuksia,
arjen käytännöistä puhumattakaan.
- Kulttuurien kohtaaminen osoittautui puolin ja toisin hyvin konkreettiseksi
ja rankaksi oppimisprosessiksi, ja opiskelujaksoon sisältyi monta
positiivisesti päättynyttä mittelöä. Hukka
olisi saattanut periä yrityksemme, ellei tietojenkäsittelytieteen
laitoksen henkilökunta olisi tukenut prosessia kannustavasti
ja ennakkoluulottomasti. Myös kielikeskus ansaitsee kiitokset
positiivisesta otteesta Ebenezerin ja Emmanuelin kielitaidon hiomisessa.
Korkean koulutuksen kehitystyö jatkuu
Sutinen tähdentää, että alusta pitäen Tansania-yhteistyöllä
on haluttu tarjota kehittymisvälineitä Tansaniaan korkean
osaamisen avulla. Seuraava askel yhteistyössä Tumainin yliopiston
kanssa on kehittää Iringan kampukselle ympäristön
tarpeista nousevaa opetusteknologiaopetusta.
Sutinen on kerännyt aiemmin Tansania-yhteistyölle rahoitusta
eri lähteistä. Joulukuussa 2002 Suomen Akatemia myönsi
Joensuun yliopiston tutkimusryhmälle kolmivuotisen rahoituksen
tutkimushankkeeseen Tieto- ja viestintätekniikan opetus kehitysmaakontekstissa,
erityisesti Tansaniassa. Tutkimusryhmään kuuluvat Erkki
Sutinen, Mikko Vesisenaho ja Marcus Duvesskog. Joensuun normaalikoulun
opettaja Mikko Vesisenaho on työskennellyt osa-aikaisesti tietojenkäsittelytieteen
laitoksella kehittämässä koululaisten robotiikkakerhoa
ja käynnistämässä tietotekniikkayhteistyötä
kehitysmaihin. Tansanian olosuhteet tulivat hänelle tutuiksi
kesällä 2000, jolloin hän perehdytti kahden kuukauden
ajan Laizeria ja Lapilayta tietotekniikkaan ja suomalaiseen yhteiskuntaan.
Marcus Duvesskog Upsalan yliopistosta hakeutui ohjelmaan kuultuaan
joensuulaisten Tansania-hankkeesta. -um
Sisällysluetteloon
KIELLETTYÄ
VAI SALLITTUA?
VENÄJÄNKIELISTEN MAAHANMUUTTAJIEN KÄSITYKSIÄ
Maahanmuuttajiin kohdistuva
tutkimus on paljolti keskittynyt heihin kohdistuvaan syrjintään
sekä heidän hyvinvointiinsa. Viime vuosina ovat lisääntyneet
myös tilastotietoihin perustuvat rikostutkimukset, joissa tutkitaan
maahanmuuttajiin kohdistuvaa rikollisuutta ja maahanmuuttajien tekemiä
rikoksia. Omassa tutkimuksessani selvitän Suomessa asuvien venäjänkielisten
maahanmuuttajien käsityksiä laillisesta ja laittomasta sekä
sitä, millaisia merkityksiä he antavat näille käsitteille.
Moraalinormeissa näkemyseroja
Tutkimustulokset osoittivat, että venäjänkieliset maahanmuuttajat
kytkevät laillisuuden käsitteen tiiviisti oikeudellisten
vaatimusten noudattamiseen. Laillisuus tulkittiin kaikkialla vallitsevaksi
järjestykseksi, johon liitettiin kansalaisten lainkuuliaisuus
ja lakien noudattamisen valvonta. Rikollisuutta tai ei-toivottua käyttäytymistä
lähestyttiin sekä normatiivisen käyttäytymisen
että legaalisen rikoksen käsitteen kautta. Lisäksi
maahanmuuttajien käsitykset laittomista teoista sisälsivät
venäläisessä yhteiskunnassa moraalisesti tuomittavia
tekoja.
Näitä tekoja koskevien käsitystensä maahanmuuttajat
näkivät eroavan suomalaisten näkemyksistä. Kyse
oli pääasiassa kirjoittamattomista tai kirjoitetuista käyttäytymissäännöistä
tai suomalaisessa yhteiskunnassa yleisesti hyväksytyistä
normeista. Nämä käsitykset ilmenivät seuraavissa
aiheissa: lasten kasvatus, koulun merkitys kasvattajana, päihteiden
käyttö, alkoholipolitiikka, sosiaalinen kanssakäyminen
ja järjestyssäännöt.
Maahanmuuttajat nostetaan silmätikuiksi
Suomessa ilmenevään rikollisuuteen venäjänkieliset
maahanmuuttajat suhtautuivat ristiriitaisesti tuoden esiin sen vakavuuden
ja kasvavan tendenssin, mutta toisaalta väheksyen sen määrää
ja vakavuutta suhteessa Venäjällä ilmenevään
rikollisuuteen. Suomessa esiintyvä rikollisuus liitettiin pääasiassa
huumausaineisiin ja alkoholiin sekä asuinympäristöön
ja rasistisiin motiiveihin. Lisäksi esiin tuotiin venäjänkielisten
maahanmuuttajien lisääntynyt rikollisuus osana kokonaisrikollisuuden
kasvua.
Maahanmuuttajien rikollisuutta yritettiin ymmärtää
ja selittää mm. lähtömaan ongelmilla. Toisaalta
tutkittavat pitivät maahanmuuttajien rikollisuutta lievänä
todeten, että sitä korostetaan liikaa ja että suomalaisten
keskuudessa esiintyy ennakkoluuloja venäläisiä kohtaan.
Heistä maahanmuuttajien rikollisuus kantaväestön rikollisuuteen
suhteutettuna ei aiheuta erityisiä ongelmia.
Kiellot ja kieltojen noudattamisen maahanmuuttajat liittivät
rangaistuksen välttämiseen. Laillisuudelle ja lainkuuliaisuudelle
haettiin selitys rangaistuksen pelon, seuraamuksen vääjäämättömyyden,
elintason sekä yksilöllisten ominaisuuksien kautta. Yleisesti
suomalaisia pidettiin lainkuuliaisempina kuin venäläisiä.
Vaikeuksia tiedonhankinnassa
Tutkimustulokset osoittivat, että venäjänkielisillä
maahanmuuttajilla oli vaikeuksia erityisesti lainsäädäntöä
koskevien tietojen hankkimisessa. Tietojen saannin esteiksi nähtiin
pääasiassa kieliongelmat sekä huono tietolähteiden
ja viranomaistoiminnan tuntemus. Myöskään maahanmuuttajat
itse eivät näyttäneet olevan riittävän valmiita
itsenäiseen, aktiiviseen toimintaan tiedon hankkimiseksi. Haastatellut
maahanmuuttajat epäilivät myös omissa käsityksissään
olevan puutteellisuutta ja virheellisyyttäkin suomalaisessa yhteiskunnassa
vallitsevista säännöistä ja normeista. He toivat
esiin myös sen, että maahanmuuton jälkeen he ovat joutuneet
uudelleen arvioimaan laillisuuden ja laittomuuden merkityksiä
sijoittaessaan niitä ristiriidattomalle ja johdonmukaiselle jatkumolle.
Oman sopeutumisen edellytyksenä nähtiin uudesta kotimaasta
pitäminen, halu kuulua uuteen yhteiskuntaan ja halu päästä
eroon omista ongelmista sekä maahanmuuton aiheuttamasta stressistä.
Marina Venäläinen
jatko-opiskelija
Sisällysluetteloon
RASISMINVASTAINEN
EXIT-PROJEKTI PÄÄTTYI
Vuodesta 1998 lähtien Joensuussa toiminut rasismin vastainen
EXIT-projekti, jota johti tutkija Vesa Puuronen Karjalan tutkimuslaitokselta
piti päätösseminaarinsa 10.1. 2003 Joensuun yliopistolta.
Seminaariin osallistui hiukan yli 30 henkilöä: EXIT projektin
työntekijöitä, projektin yhteistyökumppaneiden
Joensuun kaupungin nuorisotoimen, kriminaalihuoltolaitoksen, Joensuun
poliisin, Joensuun ammatti-instituutin, Pataluodon yläasteen
edustajia. Projektissa on työskennellyt tutkijoina Päivi
Harinen, Anne-Mari Keskisalo ja Sini Perho Joensuun yliopistosta.
Keskisalo ja Perho valmistelevat teemaan liittyviä väitöskirjoja.
Seminaarissa tarkasteltiin projektin toiminnasta saatuja kokemuksia
ja Joensuun tilannetta 1990-luvulla ja alkaneella 2000-luvulla . Seminaarissa
todettiin mm. että 1990-luvun puolenvälin jälkeen näytti
siltä, että rasistisen väkivallan ja muiden rikosten
määrä Joensuussa kasvaa jatkuvasti. Viime vuonna tapahtui
käänne, sillä poliisin tietoon tuli vähemmän
rasistisia rikoksia vuonna 2002 kuin kertaakaan aikaisempien kolmen
vuoden aikana. Rasististen rikosten luonne muuttui jo aikaisemmin
siten, että väkivaltarikosten määrä laski
ja vahingontekojen määrä nousi. Skinit ja rasistit
eivät muodosta Joensuussa maahanmuuttajille, muille ulkomaalaisille
eivätkä suomalaisille yhtä suurta uhkaa kuin neljä
- viisi vuotta sitten. Ulkomaalaisten määrä kaupungissa
on koko ajan nousuut ja he kokevat kaupungin tällä hetkellä
turvallisemmaksi kuin aikaisemmin. Skinien ja rasistien suorittamaa
väkivaltaa, ilkivaltaa ja uhkailua tapahtuu kuitenkin jossakin
määrin edelleenkin ja siksi avoimen rasismin ehkäisemiseksi
on toimittava jatkuvasti. Entistä tärkeämpää
on myös ratkaista maahanmuuttajien työllistymiseen, koulutukseen,
vapaa-ajanviettoon jne. liittyviä ongelmia. Lisäksi tulee
puuttua työpaikoilla, koulutuksessa ja vapaa-aikana ilmenevään
arkipäivän rasismiin, kuten etniseen nimittelyyn (“ryssittely”),
syrjintään, eristämiseen jne. Joensuun kaupungin tulisi
toteuttaa hyväksymänsä maahanmuuttajapoliittista ohjelmaa
mm. perustamalla kaupunkiin maahanmuuttajakoordinaattorin virka ja
rahoittamalla maahanmuuttajien elinoloihin yms. liittyviä tutkimuksia
päätöksenteon pohjaksi.
Joensuussa ei ole järjestäytynyttä skiniyhteisöä
samassa laajuudessa kuin vuosina 1994-1997. Skineillä ei ole
kerhotoimintaa vaan skinit/rasistit muodostavat kaveripiirin tai verkoston,
johon kuuluvat henkilöt tuntevat toisensa, vaihtavat tietoja
ja viettävät vapaa-aikaansa yhdessä. Kuitenkin Joensuussa
asuu nyt enemmän selkeästi rasistisia ja äärioikeistolaisia
henkilöitä kuin 1990-luvun alussa. Näillä ihmisillä
on sekä aatteellista näkemystä, että pitkäaikaista
kokemusta rasistisesta toiminnasta. Lisäksi Joensuussa toimii
rasistisen ja WP (White Power)-materiaalin myyntiin erikoistunut postimyyntifirma
(http://koti. mbnet.fi/~zener). rasistisen ideologian ja liikkeen
vetovoima nuorten keskuudessa on heikentynyt, mutta ei kadonnut kokonaan.
Joensuussa on edelleenkin varson paljon nuoria, jotka ovat ajatuksiltaan
hyvin rasistisia. Internet on tällä hetkellä merkittävä
rasistisen tietouden levittämiskanava (ks. esimerkiksi http://www.huhtikuunryhma.org).
Joensuussa tai laajemmin Suomessa ei tällä hetkellä
näytä olevan vaaraa rasistisen äärioikeiston poliittisen
vaikutusvallan kasvusta. Rasismi ja äärioikeisto voivat
kuitenkin saavuttaa vaikutusvaltaa nopeasti jos tilanne Suomessa,
Euroopassa tai laajemmin maailmassa muuttuu.
Rasismin vastaisen toiminnan edellytykset ovat Joensuussa tällä
hetkellä paremmat kuin 1990-luvun alkupuoliskolla, jolloin rasismi
pääsi hallinnasta. Joensuulaisten poliisien, muiden viranomaisten,
opettajien, poliitikkojen ja useimpien virkamiesten, toimittajien
sekä tavallisten kaupunkilaisten tietoisuus rasismista ja sen
vaarallisuudesta sekä ongelmallisuudesta on korkeammalla tasolla
kuin 1990-luvun puolivälissä. Lisäksi useat joensuulaiset
on nuorisotyöntekijät ovat saaneet tärkeää
kokemusta rasismin vastustamisesta. Nuorisotyöntekijät seuraavat
tilannetta ja puuttuvat siihen tarvittaessa. Myös monet joensuulaiset
tutkijat, opettajat ja kouluttajat seuraavat rasismin ilmenemistä
ja heillä on huomattavasti tietoa rasismista ja sen torjumisesta.
Mikäli rasistinen toiminta lähtee uudelleen nousuun siihen
on edellytykset puuttua aikaisemmassa vaiheessa ja tarmokkaammin kuin
1990-luvulla.
Joensuussa toimivien tiedotusvälineiden suhtautuminen rasismiin
on kielteisempää kuin1990-luvun alussa.
Joensuun kaupunki on päättänyt tehostaa rasismin vastaista
työtä nuorten parissa perustamalla monikulttuurisen nuorisotyöntekijän
viran. Nuorisotyöntekijä jatkaa osaltaan sitä työtä,
jota EXIT-projektissa on tehty. Myös Joensuun nuorisoverstas
ry:n Rajaton paja -projekti jatkaa RAY:ltä saamansa kolmivuotisen
rahoituksen turvin samantyyppistä työtä.
Vaikka rasismi Joensuussa on vähentynyt ja skiniongelma tällä
hetkellä hallinnassa ei rasismin vastainen työ ja sitä
koskeva tutkimus ole loppumassa. Rasismiin ja skiniyteen liittyen
on tekeillä kolme väitöskirjaa. Uutena rasismin tutkimuksen
alueena on alkamassa arkipäivän rasismin ja syrjinnän
tutkimus, johon liittyvissä haastatteluissa on jo ilmennyt että
maahanmuuttajat kohtaavat arkista rasismia jatkuvasti vapaa-aikanaan
ja työpaikoilla tehtaissa, konttoreissa, kaupoissa mutta myös
yliopistolla.
Vesa Puuronen
ohjelmajohtaja
Sisällysluetteloon
Keskustelua:
Anna Karhu
VIELÄ VIIVOISTA
Joulukuun kielikolumnissa
(Sanansaattaja 9/2002) käsittelin yhdysmerkkiä ja ajatusviivaa.
Ajatusviivan tuottamiseen suosittelin joko yhdistelmää alt
+ 0150 tai alt + 0151. Suositukseni perustui Kielikellossa 4/1999
annettuun neuvoon ajatusviivan tuottamisesta Windows-pohjaisissa ohjelmissa.
Kielikellon ohjeen taustalla taas oli eräs saman vuoden typografiaopas.
Valpas, näppäimistönsä tunteva lukija kuitenkin
otti yhteyttä ja opasti, että ajatusviivan tekemisestä
selviää helpommallakin. Näppäinyhdistelmä
ctrl + numeronäppäinten miinusmerkki tuottaa lyhyen ajatusviivan
(–) ja yhdistelmä alt gr + numeronäppäinten miinusmerkki
puolestaan pitemmän ajatusviivan (—). Lukijan mukaan –
ja myös omien kokeilujeni perusteella – keino toimii ainakin
Word-tekstinkäsittelyohjelmassa ja tuottaa samanlaiset ajatusviivat
kuin esittämäni alt + numeroyhdistelmä. Lukijan esittämän
keinon etuna on, että se on helpompi muistaa ja näppäillä
kuin suosittelemani numeroyhdistelmä.
Syksyllä yliopiston verkkosivuilla keskusteltiin Sanansaattajasta
ja sen juttujen tasosta. Keskustelusta jäivät mieleeni kommentit,
että Sanansaattaja on onneton ja esim. kielikolumnit ovat tylsiä.
Kirjoituksistani saamani palautteen määrän ja laadun
perusteella päättelisin kuitenkin, että ainakin kielikolumneja
luetaan ahkerasti ja tarkasti. Ja kummasti ne näyttävät
virittävän keskustelua kielestä ja kielenkäytöstä,
kuten kolumnien tuleekin.
Sisällysluetteloon
JOENSUUN
YLIOPISTON MAANTIETEEN LAITOS TUOTTELIAIN
Maantieteen alan opinnäyteluettelo
kertoo, että Joensuun yliopiston maantieteen laitos tuotti eniten
alan opinnäytteitä vuonna 2001 Suomessa. Laitokselta valmistui
37 opinnäytetutkielmaa. Joensuusta valmistui eniten pro graduja
(35). Oulu oli tuotteliain väitöskirjoissa (4) ja Helsinki
lisensiaatintutkimuksissa (3).
Opinnäytteiden yhteismäärä laitoksittain vuonna
2001:
Joensuun yliopisto, maantieteen laitos 37
Helsingin yliopisto, maantieteen laitos 34
Tampereen yliopisto, aluetieteen ja ympäristöpolitiikan
laitos 26
Oulun yliopisto, maantieteen laitos 24
Turun yliopisto, maantieteen laitos 23
Svenska handelshögskolan, Företagsgeografi 11
Helsingin kauppakorkeakoulu, Area Studies Programme 10
Turun kauppakorkeakoulu, talousmaantiede 3
Vaasan yliopisto, aluetieteen laitos 2
Tiedot on kerännyt Maantieteen kansainvälisen unionin Suomen
kansalliskomitea. Tilastossa ovat mukana laudatur- ja sivuainelaudaturtutkielmat
sekä väitöskirjat ja lisensiaatintutkimukset.
Tutkielmaluettelo on julkaistu Terrassa 114:4, sivut 269-273.
Sisällysluetteloon
VÄITÖKSIÄ
KL Pentti Väisäsen kasvatustieteen alaan kuuluva väitöskirja
Työssäoppiminen ammatillisissa perusopinnoissa. Ammatillinen
osaaminen, työelämän kvalifikaatiot ja itseohjautuvuus
opiskelijoiden itsensä arvioimina. tarkastettiin 17.1.2003. Vastaväittäjänä
toimi dosentti Seppo Helakorpi (Hämeenlinnan ammatillinen opettajakorkeakoulu)
ja kustoksena professori Juha Varila.
FL Nina Hakulisen kemian alaan kuuluva väitöskirja Puuta
hajottavien entsyymien rakenne ja toiminta tarkastettiin 24.1.2003.
Vastaväittäjänä toimi professori Anders Liljas
(Lundin yliopisto) ja kustoksena professori Juha Rouvinen.
PsM Kati Kasasen psykologian alaan kuuluva väitöskirja Lasten
kykykäsitykset koulussa tarkastettiin 24.1.2003. Vastaväittäjänä
toimi dosentti, akatemiatutkija Elina Lahelma (Helsingin yliopisto)
ja kustoksena professori Hannu Räty.
Väitöstiedotteet
Sisällysluetteloon
Tutkijaterveisiä
maailmalta:
KOKEMUKSIANI MÜNCHENISTÄ JA SEN ARKISTOISTA
En ole koskaan pitänyt bratwurstista tai hapankaalista, enkä
erityisemmin ihaile barokin prameutta. Puhallinorkesteripumppujen
soitto ei hivele korviani. Tästä huolimatta olen viihtynyt
varsin hyvin Münchenissä, Baijerin pääkaupungissa.
Ludwig Maximilian -yliopiston kautta järjestynyt huone viiden
hengen soluasunnossa on viihtyisä ja sijaitsee noin 20 minuutin
raitiovaunumatkan päässä keskustasta, viehättävällä
alueella. Aivan vieressä on Nyphenburgin linna, jonka puistossa
on mukava käydä kävelyllä tai lenkillä.
Satunnaisia sunnuntailenkkejä lukuun ottamatta ei vapaa-ajan
toimintaan ole juurikaan jäänyt aikaa, sen verran mukaansa
tempaavaa on arkistotyöskentely ollut. Alku oli hieman takkuista,
koska etsin lähteitäni innostuneena mutta mitään
erityisen sopivaa löytämättä. Kun sitten vihdoin
sain kaupunginarkistossa käsiini raadin pöytäkirjat
1500- ja 1600-lukujen taitteesta ja opin vielä tulkitsemaan niiden
koukeroita, on aika mennyt kuin siivillä. Historian siivillä.
Niiden lisäksi olen lukenut suuren määrän painettuja
mandaatteja, joita herttuat julkaisivat kiihtyvällä tempolla
mitä erilaisimmista aiheista. 1500-luku oli byrokratisoitumisen
ja esivallan määräysmahdin kasvun aikaa.
Raadin pöytäkirjojen ja mandaattien sekä muun, hajanaisemman
materiaalin perusteella etsin vastausta kysymykseen häpeän
ja häpeällisyyden merkityksestä ajan yhteiskunnassa.
Miten kohdeltiin marginaaliryhmiä, kuten kerjäläisiä
tai mustalaisia, miten rangaistiin normeja rikkoneita, kuten pappien
jalkavaimoja tai julkijuoppoja, tai mitä seurauksia häpäisevillä
rangaistuksilla oli? Pöytäkirjat kertovat määrätyistä
rangaistuksista, mandaatit yleisestä suhtautumisesta ei-toivottuihin
ihmisryhmiin.
Sakkojen, lyhyiden vankeusrangaistusten ja karkotusten lisäksi
käytettiin Münchenissä yleisesti myös erilaisia
julkisen nolauksen muotoja. Rähinöivä juoppo joutui
lakaisemaan katuja kahleissa, siveysrikollista seisotettiin kirkon
edessä kynttilä kädessä, liian pieniä leipiä
leiponut leipuri kastettiin jokeen. Kerjäläisten ja maankiertäjien
elämä oli täynnä vaaroja ja hankaluuksia, etenkin
jos oli syytä epäillä heidän vilpittömyyttään.
Kerjääminen oli sallittua vain todistetusti todelliseen
tarpeeseen. Ajanjakson loppua kohti kaikki epäilyttävät
kiertolaiset saatiin jo hirttää ilman oikeudenkäyntiä
lähimpään puuhun.
Miksi sitten juuri tämä aihe? Oudot, häpeää
tuottavat rangaistusmuodot ja yhteiskunnan vähäosaisten
säälimätön kohtelu antavat mielestäni mielenkiintoisen
perspektiivin ajan ihmisen elämään ja maailmankuvaan.
Saksan kieli ja germaaninen paleografia tuovat loputtomasti uusia
haasteita. Nyt Münchenissä työskentelen siis kaupunginarkistossa
ja Baijerin valtionarkistossa. Molemmissa minua on palveltu ja autettu
aina erittäin ystävällisesti, ja onkin ollut kovin
antoisaa tutustua arkistoissa työskenteleviin tutkijoihin. He
ovat osoittaneet aitoa kiinnostusta sitä eittämättä
erikoista tosiseikkaa kohtaan, että suomalainen jatko-opiskelija
on kiinnostunut Baijerin uuden ajan alun historiasta. Tämä
ajanjakso, saati sitten teemani, eivät ole olleet viime vuosikymmeninä
siellä erityisen mielenkiinnon kohteena.
Nyt on joululoma Suomessa lopuillaan ja alan pakkailla laukkuja kevättalven
arkistotyöskentelyä varten. Luulenpa, ettei tämä
jää viimeiseksi matkakseni Müncheniin, vaan tulen palaamaan
sinne vielä monta kertaa myöhemmin. Voin myös suositella
kaupunkia ja sen monia arkistoja ja kirjastoja lämpimästi
kaikille kiinnostuneille. Vanha hyvä motto “ei kysyvä
tieltä eksy“ on taannut ainakin minulle miellyttävän
ja rikastuttavan kokemuksen ulkomailla.
Ystävällisesti Teidän,
Satu Lidman,
JoY, yleinen historia, lidman@welho.com
Sisällysluetteloon
Kielikolumni:
Irja Alho
KIELIOPPITERMIEN MUUTTAMISESTA
Suomen kielestä kirjoitetaan parhaillaan laajaa rakenteen hakuteosta.
Kyse on deskriptiivisestä kieliopista, joka kuvaa mahdollisimman
perusteellisesti nykykielen sanasto- ja rakenneominaisuudet. Kaikki
yleistykset perustuvat laajojen kieliaineistojen tutkimukseen. Meillä
kaikilla on jokin käsitys siitä, millaisia käsitteitä
kieliopissa käytetään kielen aineksista puhuttaessa.
Työssä mukana olleena voin heti todeta, ettei uusi kielioppi
ole terminologialtaan kummoisesti erilainen kuin aiemmatkaan kieliopit.
Jotain on kuitenkin päätetty muuttaa, mutta muutokset on
myös täytynyt vakuuttavasti perustella. Esitän alla
muutaman esimerkin perustelluista muutoksista.
Sanaluokat kuuluvat ilman muuta kielioppiin. Perinteisessä suomen
kieliopissa ovat yhtenä isona luokkana olleet partikkelit,
taipumattomat sanat. Partikkelit ovat olleet eräänlainen
kattokategoria, johon tarkemmassa luokittelussa ovat sisältyneet
adverbit, konjunktiot, postpositiot ja prepositiot. Uudessa kieliopissa
partikkeleilla ei kuitenkaan tarkoiteta kaikkien taipumattomien sanojen
luokkaa, vaan sellaisia “pikkusanoja” kuin toki, no,
kyllä, jopa, vieläpä, siis, kuitenkin, no, ai, aha,
kappas; ne ovat yksi taipumattomien sanojen alaryhmä. Partikkelit
vaikuttavat ilmauksen tulkintaan ja sävyyn. Vähän erilainen
tehtävä on esimerkiksi diskurssipartikkelilla (no, kyllä)
ja fokuspartikkelilla (vain, edes, juuri). Tässä
ratkaisussa kieliopin kirjoittajat ovat nojautuneet muiden kielten
kielioppien ja etenkin puheen tutkimuksen nimityskäytäntöön.
Pronomineista puhutaan kieliopeissa nominien yhteydessä. Ne kuten
muut nominit, substantiivit ja adjektiivit, taipuvat sijamuodoissa.
Pronomineista tulevat ehkä helpoimmin mieleen persoonapronominit
(minä, sinä, hän, me, te, he) ja demonstratiivipronominit
(tämä, tuo, se, nämä, nuo, ne). Ne ovatkin
aika selviä ryhmiä, mutta niiden lisäksi on mukana
ollut vielä varsin sekakoosteinen joukko niin sanottuja indefiniittipronomineja:
joka, jokainen, joku, jompikumpi, jokin, kukin, mikin, kumpainenkin,
kukaan, mikään, kaikki, molemmat... Perinteisen kieliopin
nimityksessä on sana indefiniitti-, joka tarkoittaa epämääräisyyttä.
Ryhmän sanoille ei kuitenkaan ole yhteistä epämääräisyys,
vaan se, että ne kertovat jotain määrästä,
puheena olevan joukon koosta. Uudessa kieliopissa on otettu käyttöön
tätä merkitystä paremmin kuvaava nimitys. Indefiniittipronominien
sijasta puhutaan kvanttoripronomineista.
Verbit eroavat nomineista siinä, että ne eivät taivu
sijamuodoissa vaan persoonamuodoissa: puhun, puhut, puhuu, puhumme
jne. Toisaalta sanaluokkajakoa hämmentää se, että
verbeillä on myös sijapäätteisiä muotoja,
vaikkapa puhuakseni, puhuessani, puhumassa. Edellä luetellut
ovat erilaisia infinitiivejä. Niiden lisäksi on vielä
partisiippeja: puhuva, puhuvan, puhuvalla jne., puhunut,
puhuneen, puhuneella jne. Perinteisessä kieliopissa tyypit
on erotettu numeroimalla: 1. infinitiivi (puhua, puhuakse-),
2. infinitiivi (puhuessa, puhuttaessa, puhuen), 3.
infinitiivi (puhumassa, puhumasta, puhumaan, puhumalla, puhumatta);
1. partisiippi (puhuva, puhuttava), 2. partisiippi
(puhunut, puhuttu). Numeroinnilla ei ole tarkoitus asettaa
tyyppejä paremmuus- tai muuhun järjestykseen, vaan numero
toimii vain tyypin nimenä. Tällaista luokittelua on vaikea
muistaa. Näitä muotoja kuitenkin käytetään
kielessä paljon, ja niistä on puhuttava esimerkiksi suomea
vieraana kielenä opiskeleville. Ulkomaalaisopetus on osin vaikuttanut
siihen, että uudessa kieliopissakin on siirrytty käyttämään
läpinäkyvämpiä nimityksiä: 1. infinitiivi
on A-infinitiivi, 2. infinitiivi on E-infinitiivi, 3.
infinitiivi on MA-infinitiivi, 1. partisiippi on VA-partisiippi
ja 2. partisiippi NUT- tai TU-partisiippi. Nimityksen pohjana
on muodossa esiintyvä tunnus: puhua, puhuessa, puhumassa,
puhuva, puhunut, puhuttu.
Olettaisin, että edellä esittelemäni muutokset moni
voi sulattaa. Ehkä vähän hankalampi asia on akkusatiiviobjektista
luopuminen. Akkusatiivilla on perinteisesti tarkoitettu sitä
objektin muotoa, joka ei ole partitiivi: Matti näki Maijan
~ hänet ~ tytöt . Uudessa kieliopissa
on päätetty käyttää akkusatiivi-nimitystä
vain tapauksesta hänet. Persoonapronomineilla on nimittäin
taivutusmuotojensa joukossa t-päätteinen muoto. Sellaista
muotoa ei ole muilla sanoilla. Maijan on muotona genetiivi
ja tytöt nominatiivi. Uudessa kieliopissa tällaista
objektia, joka on joko genetiivissä, akkusatiivissa tai nominatiivissa,
kutsutaan restriktiiviobjektiksi. Kyse on aina rajatusta kohteesta.
Nähtäväksi jää, miten kansa tähän
ehdotukseen suhtautuu.
Sisällysluetteloon
LIIKETTÄ
VENÄJÄN KARJALASSA
Erikoistutkija Hannu Itkosen
ja tutkija Pentti Straniuksen joulukuussa ilmestynyt tutkimusraportti
Liikettä Venäjän Karjalassa - Tutkimus liikuntakulttuurin
muutoksesta on ensimmäinen yhteiskuntatieteellinen tutkimus Venäjän
Karjalan liikuntakulttuurin viime aikojen muutoksesta ja nykytilasta.
Tutkimuksessa haetaan vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin:
Millaisen perinnön Neuvostoliitto jätti Venäjän
urheilulle ja liikunnalle? Kuinka Karjalan tasavallassa on vastattu
liikuntakulttuurin ajankohtaisiin haasteisiin? Syntyykö Venäjälle
uusi uljas liikunnan ja urheilun kansalaisyhteiskunta? Millaisia tehtäviä
urheilulle ja liikunnalle tarjoutuu nyky-Venäjällä?
Tutkimus käynnistyi vuoden 1999 lopulla. Hanke toteutettiin Joensuun
yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen ja Karjalan tasavallan Urheilun,
liikunnan ja matkailun valtionkomitean yhteishankkeena. Tutkimuksen
aineisto kerättiin Karjalan tasavallan piirien työntekijöiltä
kyselylomakkeilla. Muu aineisto kerättiin haastattelemalla venäläisiä
asiantuntijoita ja keräämällä liikuntakulttuuria
käsittelevää lehtiaineistoa. Tutkimuksessa voitiin
myös hyödyntää petroskoilaisten opiskelijoiden
kirjoituksia omasta liikunta- ja urheiluharrastuksestaan.
Tutkimuksessa osoitetaan, kuinka myös Venäjän Karjalan
urheilu koki suuren murroksen Neuvostoliiton hajottua, kun valtiollisesti
johdetun urheilujärjestelmän käytännöt murenivat.
Yleisen talouskriisin seurauksena myös urheilun ja liikunnan
resurssit katosivat, kun samanaikaisesti 1990-luvun alussa sekä
valtiollinen että tuotantolaitosten tuki ehtyivät. Samalla
kun rahoitus supistui, väheni myös tuotantolaitosten ja
ammattiliittojen palkkaamien liikunnasta vastaavien asiantuntijoiden
määrä jyrkästi.
Samalla kansalaisten kiinnostus urheilua ja liikuntaa kohtaan väheni.
Organisoitu liikuntatoiminta ei kuitenkaan näivettynyt kokonaan.
Etenkin koko Venäjän alueen ensimmäinen liikuntalaki
(1994) loi perustaa liikuntatoiminnan uudelleenorganisoinnille. Myös
urheilukoulujärjestelmä kyettiin säilyttämään
osittain.
Karjalan tasavallan liikuntakulttuurissa on meneillään kaksi
laaja-alaista muutosta. Ensinnäkin liikuntakulttuuri on eriytymässä,
mikä merkitsee uusien liikuntamuotojen ja urheilulajien harrastamista.
Harrastajia ovat saaneet muun muassa itämaiset kamppailulajit,
aerobic, rullaluistelu ja skeittaus sekä sauvakävely. Toiseksi
Karjalan tasavallassa on viriämässä vapaaehtoiseen
kansalaisaktiivisuuteen perustuvaa liikunnan ja urheilun organisointia.
Esimerkiksi juoksijoilla ja sauvakävelijöillä on omat
klubinsa.
Tutkimuksessa esitetään viisi suositusta Karjalan tasavallan
liikuntakulttuurin kehittämiseksi:
1) Orastavaa vapaaehtoistyötä tulisi tukea kaikin käytettävissä
olevin keinoin.
2) Tulisi käynnistää urheilun, liikunnan ja matkailun
kehittämistä tukevaa koulutus- ja kehittämistoimintaa.
3) Tasavallan alueella tulisi käynnistää erillisiä
liikunnan ja urheilun kehittämisprojekteja.
4) Kansainvälistä yhteistoimintaa tulisi jatkaa, jolloin
myös kertyneitä kokemuksia tulisi hyödyntää.
5) Liikuntakulttuurin tutkimusta tulisi jatkaa. -um
Sisällysluetteloon
VAPAUDENKAIPUU
VEI VOITON
Professori Tuomas Sopanen
jätti tutkijan ja yliopisto-opettajan uran. Vuoden 2003 alusta
hän vapaa mies omistautumaan rakkaille harrastuksilleen. Vuoden
verran hän yritti osa-aikaeläkeläisenä taiteilla
opetuksen ja vapaa-ajan harrastusten välillä, mutta pian
hän huomasi sen itselleen sopimattomaksi vaihtoehdoksi.
- Ei siitä löytynyt sitä vapautta, jota olin hakemassa.
Opetuksen määrä kyllä väheni, mutta muu työmäärä
säilyi entisellään. Kun olin ottanut ryhmän ohjattavakseni,
niin en minä pystynyt sanomaan opiskelijoille, että nyt
lähden, tulkaa pakeilleni kahden viikon päästä.
Sopanen jättää yliopistoyhteisön hyvillä
mielin, sillä tutkijana hän tuntee päässeensä
tavoittelemaansa päämäärään.
Kukkimattoman koivun kehittäminen on ollut Sopasen työnä
toista kymmentä vuotta. Molekyylibiologian alaan kuuluva hanke
käynnistyi 1990-luvun alussa, se on saanut hyvää palautetta
ja siihen on osallistunut myös useita jatko-opiskelijoita.
- Olemme pystyneet tuottamaan sekä kukkimattomia että varhain
kukkivia koivuja. Vastaavaa kehittämistyötä tehdään
myös maailmalla muilla puulajeilla , mutta tietääkseni
muut eivät ole päässet yhtä pitkälle kuin
me. Koivujamme pitää tietenkin vielä testata monella
tavalla. Erityisesti ulkona testaaminen vie pitkään, mutta
perusratkaisu kukkimisen estämiseksi on olemassa, miten se käytännössä
toimii jää toisten selvitettäväksi.
Hankkeen vetäminen jää nyt FT Kaija Keinosen vastuulle,
mutta Sopanen lupaa antaa apuaan tarvittaessa.
Tutkijan työnsä ohella Sopanen on perehtynyt vuosikausia
suomalaiseen ja kiinalaiseen keramiikkaan ja opetellut siinä
sivussa tekemään keramiikkatöitä. Taitonsa hän
on hankkinut käymällä keramiikkakursseja ja kokeilemalla.
Tietojaan hän on kartuttanut lukemalla ja museoita kiertämällä.
Kesällä 2001 rohkeus riitti jo harrastelijakeramiikkojen
näyttelyyn osallistumiseen Kaapelitehtaan keramiikkagalleriassa
Helsingissä. Nyt Kangaslammen kodin savipaja ja polttouuni ovat
ahkerassa käytössä, kun hänellä on aikaa
paneutua harrastukseensa.
- Kauneus kiehtoo minua ja kun en osaa piirtää enkä
maalata, niin tämä on minun tapani yrittää saada
aikaan jotain kaunista. Sitä paitsi keramiikkaesineissä
yhdistyy kauneus ja hyöty. Olen ajatellut niin, että kun
minulla on valmiina sata mielestäni kunnollista esinettä:
kippoa, salaattikulhoa tai teemukia, menen Oopperajuhlien aikana myymään
niitä Savonlinnan torille.
Nyt aikaa liikenee entistä enemmän myös matkailulle
ja maailman taidemuseoille. Pariisi museoineen on Sopasen ehdoton
suosikki, mutta myös Kaukoitä vetää puoleensa.
Uudeksi kiinnostuksen kohteiksi ovat nousseet paimentolaismatot ja
suomalaiset ryijyt. Tuvan nurkassa kangaspuissa on loimi valmiina,
kuvat kulkevat mielessä, mutta taito on saatava hyppysiin. -um
Sisällysluetteloon
ENSIMMÄINEN
EUROMAISTERI
Dominik Röser on ensimmäinen
maisteri Joensuun yliopiston koordinoimasta eurooppalaisten metsäyliopistojen
yhteisestä maisteriohjelmasta. Röser hakeutui Joensuun yliopistoon
syksyllä 2002 suorittamaan normaalissa järjestyksessä
maisterin tutkintoa suoritettuaan metsäalan kandidaatin tutkinnon
Minnesotassa Yhdysvalloissa. Kuultuaan vuodenmittaisesta euromaisteriohjelmasta
hän muutti suunnitelmiaan. Yhdessä kymmenen muun kuutta
kansallisuutta edustaneen nuoren kanssa hän aloitti opintonsa
tammikuussa 2002 eikä ole päätöstään
katunut. Hänestä euromaisteriohjelma oli erittäin hyvin
suunniteltu ja toteutettu. Yhteiset kurssijaksot järjestettiin
Ruotsissa ja Espanjassa, Soveltavalla jaksolla opiskelijat työskentelivät
kansainvälisissä yrityksissä ja organisaatioissa. Yhteisten
opintojaksonen lisäksi opiskelijoilla oli mahdollisuus valita
oman erikoistumisalansa opintoja kaikista konsortion yliopistoista.
Opinnot päättyivät tutkielmakurssiin ja Eurooppa-aiheesta
laadittuun tutkielmaan.
Röser pitää opintojen parhaana antina eri alojen asiantuntijoitten
tapaamista ei puolilla Eurooppaa.
- Saimme keskustella ja vaihtaa vapaasti mielipiteitä heidän
kanssaan. Harmi, ettei yksikään suomalainen hakeutunut ohjelmaan.
He olisivat tuoneet omaa lisäarvoaan joukkoomme niin kuin muittenkin
kansallisuuksien edustajat. Toivottavasti heitä lähtee mukaan
helmikuussa alkaavaan ohjelmaan.
Opinnäyte biopolttoaineiden käytöstä
Dominik Röser vertasi opinnäytetyössään teollisuuden
jätepuun ja sivutuotteiden käyttöä Pohjois-Euroopan
maissa Itämeren alueella. Kaikilla Pohjolan mailla on suunnitelmat
mekaanisen metsäteollisuuden ja sahojen sivutuotteiden käytöstä,
mutta tutkimus osoitti, että käytössä esiintyy
maitten välillä suuri eroja sekä teknisesti että
määrällisesti. Suomi ja Ruotsi ovat edelläkävijöitä
sivutuotteiden käytössä, tekniikassa ja tekniikan kehittämisessä.
Norjassa ja Tanskassa sivutetuotteita jalostetaan teollisuuden käyttöön,
mutta kehittämisaktiviteetti näissä maissa on kuitenkin
suuntaunut muihin bioenergian osa-alueisiin. Myös Baltian maissa
sivutuotteita käytetään esimerkiksi sahojen lämpölaitoksissa,
mutta käytössä ja tekniikassa on vielä tehostamisen
varaa.
Joensuu asuinpaikaksi
Työ biopolttoaineiden parissa jatkuu, sillä tammikuun lopulla
Röser valittiin metsäntutkimuslaitoksen metsäteknologian
vartuneeksi tutkijaksi. Hänen tehtävänään
on tutkia ja seurata puunhankinnan muutoksia ja korjuuteknologian
kehittymistä Suomessa ja niissä Euroopan maissa, joista
suomalainen metsäteollisuus hankkii puuta. Myös väitöskirja
kuuluu hänen tulevaisuuden suunnitelmiinsa.
Dominik Röser jää mielellään Joensuuhun.
Häntä viehättävät täällä työ-
ja opiskeluyhteisön hyvä henkinen ilmapiiri. Tiuhaan kansoitetusta
Lounais-Saksasta lähteneenä hän arvostaa myös
elinympäristön väljyyttä ja luonnonläheisyyttä.
Edes talvet eivät ole hänelle ongelma. Niihin hän oli
saanut tuntumaa jo vaihto-opiskelijana Oulussa eikä Minnesotankaan
talvet kovin paljon täkäläisistä poikkea. Tyytyväisyyttä
lisää sekin, että vaimo sai syksyllä opiskelupaikan
metsätieteeellisessä tiedekunnassa. Myös kaksivuotias
Benedikt viihtyy hyvin Suomessa eikä muusta vielä paljon
tiedäkään. -um
Sisällysluetteloon
Vähäinen
virkamies
LAULU RAHASTAMISEN VAIKEUDESTA
On yliopistoissa vaikeaa:
ei oo ketään, ketä rahastaa.
Opiskelijoista tehdään ilmaisin
maistereita, tohtoreitakin.
Siksi ne nytten hommaa Helsinkiin
yksityistä lafkaa, juuri niin.
Kuustoista donaa lukukaudesta
tahtovat ne noin vain kiskaista.
Me täällä valtiomme hoivassa
elelemme rahapulassa.
Kaikki ne meiltä jotain laskuttaa,
vievät viimeisetkin taskusta.
Voi, kun ois valta niin kuin keisarin
lisää rahaa kyllä pistäisin
valtion ensi vuoden budjettiin,
siitä ilo suuri nousis niin.
Liksaa mä lisää heti laittaisin
jokaikisehen ammattiin.
Tulostavoitteita en mä nostaisi,
enkä niistä myöskään kostaisi.
Sisällysluetteloon
AIKUISKOULUTUSNEUVOSTO
VIERAILI
Valtioneuvoston asettama
aikuiskoulutusneuvosto puheenjohtajanaan professori Pekka Ruohotie
(Tampereen yliopisto) ja pääsihteerinään Matti
Ropponen teki maakuntavierailun Pohjois-Karjalaan 15.1. Tutustumiskohteina
olivat Maakuntaliitto, Tiedepuisto, ammattikorkeakoulu, aikuisopisto,
yliopisto, Itä-Suomen Muovi- ja Metallikeskus, Kaprakka sekä
Joensuun Vapaaopisto ja Pohjois-Karjalan Opisto. Vierailu oli vuodesta
2001 istuneen neuvoston ensimmäinen maakuntamatka.
Erinomaisesti toimivat ja aktiiviset koulutusorganisaatiot sekä
erityisesti niiden välinen vuorovaikutus tekivät neuvostoon
vaikutuksen. Lisäksi osoittautui, että Pohjois-Karjalassa
on valmistauduttu lähitulevaisuuden haasteisiin kuten Parlamentaarisen
aikuiskoulutustyöryhmän (2002) esittämään
alle keskiasteen koulutuksen saaneiden osaamistason kohottamisohjelmaan.
Sattumalta valtioneuvosto antoikin ohjelmaa koskevan asetuksen 23.1,
ja opetusministeriö kutsui 24.1. aikuisopiskelijain maksujen
kohtuullisuutta ja taloudellista toimeentuloa koskevaksi selvitysmieheksi
valiokuntaneuvos Pentti Arajärven.
Vierailun juontajana toimi vakuuttavasti rehtori Esa Kervinen ja yliopiston
aikuiskoulutusta esiteltiin vararehtori Teuvo Pohjolaisen ja johtaja
Esko Paakkolan johdolla.
Ari Antikainen
Aikuiskoulutusneuvoston jäsen
Sisällysluetteloon
IKÄÄNTYVIEN
YLIOPISTON KEVÄTKAUSI KÄYNNISTYI
Ikääntyvien yliopiston kevätkausi käynnistyi
tammikuun puolessavälissä. Keväällä 2003
on tarjolla luentoja, seminaariopetusta, keskusteluryhmiä ja
opintopiirejä. Opintotarjonta koostuu eri tieteenalojen aihepiireistä,
ja opiskelijan on mahdollista tutustua sekä ajankohtaisiin kysymyksiin
että perusteemoihin.
Joensuussa vuodesta 1990 lähtien toiminut ikääntyvien
yliopisto tarjoaa ikääntyville mahdollisuuksia tieteellisen
tiedon hankkimiseen, vireyden ja itsetunnon ylläpitämiseen
ja parantamiseen sekä omien vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen.
Ikääntyvien yliopistossa opiskeleville ei aseteta pohjakoulutusvaatimuksia,
vaan kaikki halukkaat voivat osallistua opetukseen. Opiskelija voi
osallistua Ikääntyvien yliopiston eri toimintamuotoihin
vapaasti oman kiinnostuksensa mukaan. Opetukseen ei liity kuulusteluja
eikä tenttejä.
Tänä keväänä ilmestyi myös ensimmäinen
ikääntyvien yliopiston opiskeluopas, jossa on esitelty kattavasti
eri toimintamuotoja. Opiskeluoppaassa on myös nostettu esille
yliopiston perusopetukseen sisältyviä luentosarjoja, joiden
oletetaan palvelevan myös aikuisopiskelijan yleissivistäviä
koulutustarpeita. Akateemisen perinteen mukaisesti luennot ovat avoimia
kaikille kiinnostuneille.
Ikääntyvien yliopiston kevätkausi alkoi 14. tammikuuta
Globaalietiikan seminaarin myötä. TM Kirsti Nevalaisen vetämä
seminaariryhmä pohtii kevään aikana uskontojen, talouden
ja politiikan yhteisiä arvoja. Seminaarityyppisessä opiskelussa
tarjoamme mahdollisuuden paneutua syvällisesti valittuun teemaan
sekä tutustua tiedonhankintaan ja tulosten raportointiin. Kevätlukukaudella
21. tammikuuta aloittanut keskusteluryhmä “Iän myötä
– näkökulmia ikääntymiseen“ pohtii ikääntymiseen
liittyviä eri ilmiöitä. Keskusteluryhmä käyttää
virikemateriaalina Ylen avoimen Iän myötä -ohjelmasarjaa.
Tänä keväänä toimintansa on aloittanut Ikisryhmä,
ikääntyvien yliopiston opiskelijoiden oma opiskelijaryhmä.
Ikisryhmän toimintaan kuuluu ikääntyvien yliopiston
toiminnan kehittäminen, opinto- ja kulttuurimatkojen suunnitteleminen
sekä opiskelijoiden ja henkilökunnan välisenä
yhdyssiteenä toimiminen.
Ikääntyvien yliopiston toimintamuotoja ollaan parhaillaan
kehittämässä ja kokeilujen kautta pyritään
löytämään uusia mielenkiintoisia tapoja tutustua
tieteellisiin ajattelumalleihin ja tutkimustuloksiin.
Sisällysluetteloon
|