|
Näkökulma:
Markku Filppula
KOLMAS KERTA TODEN SANOO
Opetusministeriön rahoittamat tutkijakoulut ovat ensi vuoden
alussa lähdössä jo kolmansille nelivuotiskausilleen.
Ne pantiin pystyyn innostuksen – joskin tavanomaisesta kiireestä
johtuvan hämmennyksenkin – vallassa vuoden 1994 loppupuoliskolla.
Tavoitteena oli tehostaa jatkokoulutusta, parantaa sen laatua ja lyhentää
tohtorin tutkinnon suorittamiseen kuluvaa aikaa. Kolmannen varvin
nyt alkaessa voimme jo ounastella, että tutkijakoulut ovat tulleet
pysyväksi osaksi suomalaista tohtorikoulutusjärjestelmää.
Aikajänne on vielä kovin lyhyt tutkijakoulujen saavutusten
arvioimiseksi, ja ilmeisesti kokemukset menneistä kahdeksasta
vuodesta ovat vaihdelleet suurestikin alasta riippuen. Omalla alallani
kielitieteissä tutkijakoulut ovat käyneet läpi joitakin
suurehkoja rakenteellisia uudistuksia. Alussa lähdettiin liikkeelle
useamman, osin temaattisesti eriytyneen, mutta myös jossain määrin
alueelliseen jakoon perustuvan tutkijakoulun voimin. Vuodesta 1999
alkaen nämä korvasi yksi valtakunnallinen kielentutkimuksen
tutkijakoulu, Langnet (josta tosin kieliteknologia erkaantui omaksi
tutkijakoulukseen). Tutkijakoulutettavien paikkoja on kaikkiaan 34,
joihin on lisättävä vähintään toinen
mokoma ns. omarahoitteisia jatko-opiskelijoita. Langnet onkin paikkojen
määrillä mitaten yksi suurimmista tutkijakouluista.
Kielitieteissä jatkokoulutuksen suurimpia ongelmia ovat aina
olleet väittelemiseen menevä pitkä aika ja siitä
seuraava väittelijöiden korkea ikä. Näiden lisäksi
tohtoreita on tullut kovin harvakseltaan eräissä vähemmän
opiskelluissa kieliaineissa. Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Professori
Fred Karlssonin tekemien selvitysten mukaan kieliaineiden tohtoreiden
määrät ovat kaksinkertaistuneet 1990-luvun aikana verrattuna
aiempiin vuosikymmeniin. Keskimääräinen väittelyikä
on kuitenkin edelleen pysynyt varsin korkeana: väittelyiän
mediaani ja keskiarvo ovat olleet vähän yli 40 viimeiset
20 vuotta.
On aikaista sanoa mitään varmaa tutkijakoulujärjestelmän
vaikutuksista tohtorien tuotantoon, mutta Langnet-opiskelijoiden ja
ohjaajien omien näkemysten ja arvioiden mukaan tutkijakoulu on
pystynyt tarjoamaan arvokasta metodi- ja teoriaopetusta ja useimmissa
tapauksissa aiempaa monipuolisempaa ohjausta. Se on myös lisännyt
tutkijakoulutettavien mahdollisuuksia osallistua tiedeyhteisön
toimintaan sen jäseninä. Mikä vielä tärkeää,
eri yliopistoissa tai laitoksissa toimivien ohjaajien ja tutkijakoulutettavien
yhteistyö ja yhteydenpito on lisääntynyt todella huomattavasti.
Jo yksin tutkijakoulujen valtakunnallisuus on niin suuri saavutus,
että järjestelmää kannattaa kehittää
edelleen. Siksi oudoksun HY:n professorin Arto Mustajoen ajatusta
siitä, että tohtorikoulutuksen pitäisi olla vain joidenkin
suurimpien yliopistojen tai laitoksien etuoikeus; pienemmät yksiköt
huolehtisivat pelkästä peruskoulutuksesta ja syöttäisivät
sitten parhaimpia opiskelijoitaan suurten huomaan (ks. Yliopisto 14/2002).
Tämä johtaisi tiettyjen tutkimussuuntausten yksipuolisen
hallitsevaan asemaan tutkijankoulutuksessa ja käytännössä
sulkisi sen piiristä aimo osan eri yliopistojen ja niiden laitosten
piiriin kerääntyneestä monipuolisesta asiantuntemuksesta.
Ajan oloon tällainen järjestelmä näivettäisi
tutkimusta kaikissa yliopistoissa – myös suurimmissa itsessään.
Valtakunnalliset tutkijakoulut ovat yksi hyvä vastaus Mustajoen
huoleen tohtorikoulutuksen laadusta pienemmissä yksiköissä.
Kirjoittaja on humanistisen
tiedekunnan dekaani ja Langnet-tutkijakoulun
johtaja 2003-2006.
Sisällysluetteloon
MITEN AVOIN YLIOPISTO ALKOI?
Joensuun yliopisto on Tampereen
yliopiston ohella avoimen yliopiston edelläkävijöitä
Suomessa. Aloitteentekijä Joensuussa oli rehtori Heikki Kirkinen.
Hänen toimestaan silloinen korkeakoulun hallitus asetti työryhmän
suunnittelemaan ja koordinoimaan hanketta. Toimin yhteiskuntatieteen
lehtorina sen puheenjohtajana ja jäseninä olivat silloinen
ylioppilas Pertti Elsinen, filosofian tohtori Jouko Merilänen,
rehtori Lauri Oksman kansalaisopistojen edustajana, lehtori Pertti
Sorvali, rehtori Vesa Tuominen kansanopistojen edustajana, lehtori
Leena Vesterelve ja sihteerinä ylioppilas Marja-Riitta Vihonen.
Työryhmä, jota myös avoimen korkeakoulun toimikunnaksi
kutsuttiin, asetettiin joulukuussa 1972 ja se sai ehdotuksensa valmiiksi
toukuussa 1973.
Organisaatio
Ehdotuksen ensimmäisen kohdan mukaan "Joensuun korkeakoulu
yhdessä vaikutusalueensa kansalais- ja kansanopistojen kanssa
toimeenpanee avoimen korkeakoulutasoisen opiskelun kokeilun ja jatkaa
tätä kokeilutoimintaa kunnes avoin yliopistokysymys on saanut
valtakunnallisen ratkaisunsa". Seuraavaksi ehdotuksessa esitetään
organisaatioksi korkeakoulun ja opistojen projektimuotoista yhteistyötä.
Siten kesäyliopiston lisäksi opetus tapahtuisi pääasiassa
opistojen opintopiireissä. Korkeakoulun roolina olisi tenttimahdollisuuksien
luominen, koordinointi, suunnittelu- ja tutkimustyö sekä
opistojen opettajien periodimainen opetus.
Työryhmä epäröi opetuksen verkon laajuuden suhteen,
mutta päätyi sitten kuitenkin esittämään
kaikkien tietyt edellytykset täyttävien opistojen hyväksymistä
kokeilun piiriin. Edellytyksiä oli kaksi. Opistolla tuli olla
osoittaa annettavan opetuksen resurssit, erityisesti opettajat. Toiseksi
opisto tuli olla sisällytettävissä korkeakoulun koordinoinnin
piiriin esimerkiksi etäisyyksien sitä estämättä.
Työryhmä piti tärkeänä, että kokeilun
piiriin tulisi erilaisia opistoja ja paikkakuntia. Kokeilun rahoitus
kaavailtiin järjestettäväksi niin, että korkeakoulu
hakee opetusministeriöltä tutkimus- ja kokeilumäärärahaa.
Työryhmä edellytti vähintään yhden projektisihteerin
palkkaamista ja yhdyshenkilöiden nimeämistä korkeakoulun
osastoihin.
Tämän päivän näkökulmasta työryhmän
ehdottama yhteistyölle perustuva verkosto-organisaatio on todella
moderni. Työryhmä teki yliopiston "kolmatta tehtävää"
ennen kuin koko käsitettä oli esitetty.
Tavoitteet
Kokeilun yksityiskohtaisina tavoitteina työryhmä esitti
seuraavia:
1. Selvittää esitetyn organisaation käyttökelpoisuus.
2. Selvittää, mitä vaatimuksia avoin korkeakouluopetus
asettaa opetukselle.
3. Etsiä oppiaineita ja opetusmuotoja, jotka tarjoaisivat "yleissivistävää
opetusta peruskoulutuksesta riippumatta ja ulottaisivat opetuksen
– vastoin ulkomaisia kokemuksia – myös alueen työväestön
ja maatilaväestön piiriin".
4. Selvittää, mitä alueellisia vaikutuksia avoimella
korkeakoulutuksella on, ja miten näitä vaikutuksia voidaan
ohjata ja tehostaa.
Lopuksi työryhmä esitti, että kokeilua tulee tukea
seurantatutkimus.
Miten kävi?
Korkeakoulu tekikin opetusministeriölle hakemuksen kokeilu- ja
tutkimusprojektiksi, mutta ministeriö ei vastauksessaan sille
myöntänyt rahoitusta. Sen sijaan ministeriö piti toimintaa
periaatteessa kannatettavana ja kehotti korkeakoulua ottamaan tulevissa
suunnitelmissaan huomioon eräitä koulutusjärjestelmän
uudistamiseksi tehtyjä ehdotuksia. Minulla ei ole kirjeestä
kopiota tallella, mutta ymmärtääkseni nämä
ministeriön tarkoittamat ehdotukset tarkoittavat ainakin Vuoden
1971 koulutuskomiteaa ja mahdollisesti Fytt-mietintöä. Nehän
olivat tuon ajan koulutuspolitiikan mantra. Muutoinkin ymmärrän
niin, että ministeriö ei katsonut erityisen suopeasti hanketta,
joka sen ajattelun mukaan ei ollut ajankohtainen. Ensin olisi ministeriön
käsityksen mukaan tullut uudistaa toisen asteen koulutusta ja
yliopistojen tutkintoja ja vasta sitten olisi avoin yliopistokin tullut
ajankohtaiseksi.
Sattuma kuitenkin suosi Joensuun hanketta. Yleisradio, Aikuisopintojen
tutkintotoimikunta ja yliopistojen sosiaalipolitiikan laitokset käynnistivät
sosiaalipolitiikan avoimen yliopistollisen kurssin. Se oli hyvin suosittu
niin, että kurssin kirjaa myytiin 13 000 kappaletta ja Pohjois-Karjalassakin
yli 300 henkeä osallistui kurssille. Hoidin kurssin koordinointia
Pohjois-Karjalassa ja kiersin kunnissa opettamassakin. Ei opetusministeriö
vaan opinhaluinen kansa ratkaisi avoimen yliopiston toteuttamisen.
Suomen Kulttuurirahasto asetti sitten toimikunnan rehtori Heikki Kirkisen
johdolla. Toimikunnan ehdotuksessa vuodelta 1976 päädytään
tuohon Pohjois-Karjalassa jo tuumattuun ja kokeiltuun organisaatioon.
Loppu onkin kirjoitettua historiaa eli korkeakouluneuvoston arvioinnin
mukaan menestystarina. Henkilökohtaisesti ehdottaisin maljaa
niin avoimelle yliopistolle kuin sen kaikille pioneereille Pohjois-Karjalassa.
Ari Antikainen
kasvatussosiologian professori
30-vuotisjuhlahistoriikki
Sisällysluetteloon
AVOIN
YLIOPISTO NYT
Valtakunnallisessa arvioinnissa
vuonna 2001 suomalainen Avoin yliopisto todettiin menestystarinaksi.
Suomalainen malli - yliopistojen ja vapaan sivistystyön oppilaitosten
yhteistyöverkosto on todettu toimivaksi. Avoimelle yliopistolle
2000-luku avaa uusia mahdollisuuksia.
Aikuiskoulutuksen merkitys kasvaa elinikäisen opiskelumallin
yleistyessä. Yliopistojen tutkintorakenteet muuttuvat kaksiportaiseksi
ja yhä useampi aikuisopiskelija suorittaa avoimessa yliopistossa
alempaan korkeakoulututkintoon tähtääviä opintoja.
Avoimen yliopiston väylä saa moninaisia muotoja ja lisää
aikuisopiskelijoiden tutkinto-opiskelua.
Virtuaalimaailma ja Avoimet oppimisympäristöt tulevat olemaan
arkipäivää yhä useammalle aikuisopiskelijalle.
Perinteisellä lähi- ja monimuoto-opetuksella on kuitenkin
oma funktionsa opiskelun sosiaalisessa viitekehyksessä.
Kansainvälisyys tulee todennäköisesti lisääntymään
siten, että suomalaisia opintoja harjoittavat paitsi ulkomailla
oleilevat suomalaiset aikuiset myös ulkomaiset opiskelijat. Yliopistojen
yhteistyö lisääntyy avoimen yliopiston kehittämisprojekteissa.
Avoin
yliopisto
Sisällysluetteloon
VAUHDILLA
MAISTERIKSI
Kätilöliiton
tiedotuspäälliköstä ja Kätilölehden
päätoimittajasta Mervi Parviaisesta tuli avoimen yliopiston
opiskelija Pohjois-Karjalaan muuton myötä. Kun kunnalliset
luottamustehtävät ja teatteriharrastus eivät enää
vieneet hänen vapaa-aikaansa niin kuin Muuramessa, jäi aikaa
käytettäväksi muuhun.
- Menin syksyllä 2000 lehti-ilmoituksen perusteella ilmoittautumaan
avoimen yliopiston järjestämiin naistutkimuksen opintoihin,
mutta kuultuani muista tarjolla olevista mahdollisuuksista innostuinkin
ilmoittautumaan julkisoikeuden peruskurssille. Lähimmäiset
olivat vähän huvittuneita, kun kerroin, että minusta
tulee hallintotieteiden maisteri.
Unet jäivät lyhyiksi
Opinnot ovat sujuneet sellaista vauhtia, että Mervi Parviainen
aikoo leikata joulukinkkunsa maisterina.
- Aineyhdistelmäni on valtiosääntö- ja hallinto-oikeus,
ympäristöoikeus ja naistutkimus. Jotkut ovat kummeksuneet
valintojani. Niitä ei olekaan tehty käytännön
sanelemina vaan omista kiinnostuksistani lähtien.
Vauhti on toisinaan ottanut voimille, mutta mielenkiintoista tarjontaa
ei ole yksinkertaisesti voinut jättää käyttämättä
hyväkseen. Onnekseen Parviainen sanoo oppineensa kätilönä
työskennellessään yötyöläiseksi. Ripeään
etenemiseen on sisältynyt opintoja myös avoimen yliopiston
puolella, sillä yliopistossa pakolliset kieli- ja atk-kurssit
eivät ajoitustensa takia sopineet työn ohessa opiskelevan
aikuisopiskelijan tiukkaan aikatauluun.
Naisilta puuttuu vallanhimo
Pro gradu -tutkielman aiheen valintaan vaikuttivat Parviaisen oma
tausta ja kokemukset kunnanvaltuutettuna ja kunnanhallituksen jäsenenä.
Tutkielmassaan hän selvitti Muuramen, Saaren ja Vaasan naisvaltuutetuille
ja kunnanjohtajille sekä hallintokuntien päälliköille
suunnatulla kyselyllä millaisia mahdollisuuksia lainsäädäntö
antaa naisille toimia kuntavaikuttajina.
- Tutkimukseni osoitti, että meillä on erittäin hyvä
muodollinen sukupuolten välinen tasa-arvo, mutta asenteet ovat
edelleen tasa-arvon toteutumisen tiellä. Naiset valittivat ajan
puutetta, perheen ja luottamustoimen yhdistämisen vaikeutta sekä
vanhakantaisia asenteita. Erityisesti nuoret naiset kertoivat joutuvansa
taistelemaan uskottavuusongelmien kanssa. Heiltä odotetaan uusia
ideoita, mutta ideoita ei kuitenkaan oteta vastaan, vaan toimitaan
tutusti ja turvallisesti.
Naisilta näyttäisi puuttuvan vallan tavoittelun halua, sillä
naiset ovat hakeutuneet politiikkaan ensisijaisesti hoitaakseen asioita.
Kiintiösäännökset tarkasteluun
Mervi Parviainen ei aio jättää opintojaan maisterin
tutkintoon, vaan hän sanoo hakevansa jatko-opiskelijapaikkaa
jo vuoden 2003 alusta ja haaveilee mahdollisuudesta heittäytyä
päätoimiseksi tutkijaksi. Jatkotutkimuksessaan hän
sanoo keskittyvänsä tarkastelemaan tasa-arvolain kiintiösäännöstä.
- Gradussani sivusin aihetta kysymällä tutkittaviltani heidän
näkemyksiään kiintiösäännöksistä.
Useimmista säännös oli paikallaan, mutta sitä
pidettiin myös joustamattomana ja toivottiin sen muuttamista
fifty-fifty-säännöksi. Sellaisiakin mielipiteitä
esiintyi, että kiintiöt olisi poistettava, mutta vielä
aika ei tunnu olevan siihen kypsä.
Laki suojaa molempia sukupuolia
Mervi Parviainen sanoo, että häntä ärsyttää
se, että tasa-arvolakia pidetään naistensuojelulakina.
- Olen vakuuttunut ja sain gradustani vahvistusta sille ajatukselle,
että tasa-arvolaki kääntyy vielä miestensuojelulaiksi.
Lain ideahan on, että se suojaa miehiä ja naisia tasa-arvoisesti.
Surullistahan se on, että yhteiskunnassamme pyritään
normaaliin olotilaan lainsäädännön avulla. Sukupolvi
sukupolvelta kuljemme varmasti parempaan suuntaan ja toisaalta nykyajan
nuoret naiset ovat niin tietäviä, että he eivät
suostu kaikkeen, mutta toisaalta asennemuutostakin on tapahtunut.
-um
Sisällysluetteloon
AVOIMEN
YLIOPISTON KAUTTA UUDELLE URALLE
Avoimen yliopiston opinnot
kotikunnan kansalaisopistossa antoivat Hannele Ruotsalaiselle aluksi
elämänsisältöä ja lopulta mahdollisuuden
hakeutua uudelle uralle. Aikanaan yliopisto-opinnot jäivät
nuoriso-ohjaajan tutkinnon suorittaneelta Hannelelta haaveeksi perheen
ja lasten myötä ja myöhemmin yksinhuoltajuus rajoitti
päätoimisiin opintoihin hakeutumista.
Kun avoimen yliopiston toiminta käynnistyi 1970-luvun lopulla
Heinäveden kansalaisopistossa, päätti nuorisosihteerinä
toimiva Hannele lähteä hakemaan elämäänsä
uutta sisältöä. Ensimmäisen approbaturinsa hän
suoritti vuonna 1979 kasvatustieteen opintopiirissä, jonka ydinjoukolle
avoimen yliopiston opiskelusta tuli näihin päiviin jatkunut
harrastus.
- Juhani Eliala osasi motivoida meitä yrittämään.
Opintopiirissä kannustimme toinen toisiamme. Luimme ja teimme
tehtäviä yhdessä milloin kenenkin keittiön pöydän
ympärillä lasten vilistäessä jaloissamme työskentelymme
siitä häiriintymättä. Synnytysmatkallekin olin
ottamassa tenttikirjoja mukaan, mutta sisareni esti aikeeni.
Nälkä kasvoi
Yksi approbatur ei tuntunut miltään. Kasvatustieteen jälkeen
vuorossa olivat erityispedagogiikka, psykologia, sosiologia ja aikuiskasvatus.
Arvosanaopintojen lisäksi Heinäveden kansalaisopistossa
suoritettiin myös kieliopintoja.
Approbatureita Hannele sanoo suorittaneensa pelkästä tiedonjanosta
innostavien opettajien kannustamana ilman tietoista päämäärää,
mutta kasvatustieteen cum lauden saaminen Heinävedelle herätti
hänessä jo ajatuksen tutkinnon suorittamisen mahdollisuudesta.
Porukalla laudatur-opintoihin
Tutkintotavoite todentui, kun Savonlinnassa käynnistyi Pertti
Väisäsen vetämänä avoimessa yliopistossa
opintojaan suorittaneille tarkoitettu kasvatustieteen laudatur-ryhmä.
Vuosikausia yhdessä opiskellut viiden hengen ydinryhmä lähti
taas toinen toistaan kannustaen yhdessä opintielle.
Gradun tekeminen parityönä työn ohessa kesti liki kaksi
vuotta. Työ käsitteli peruskoulun viimeisen luokan oppilaiden
koulunkäyntikokemuksia ja siinä päädyttiin siihen
tulokseen, että kolmannes tutkituista oppilaista ei kokenut koulunkäyntiään
mielekkääksi peruskoulun päättöluokalla.
Vihdoinkin opintovapaalle
Opintojen viimeiset vaiheet: lopputentit, pakolliset kieli- ja yleisopinnot
eivät enää sujuneet harrastuksena työn ohella,
vaan Hannele oli kahdessa eri jaksossa virkavapaalla toista vuotta.
- Loppuopinnot tuntuivat liian raskailta työn oheen sovitettaviksi.
Kun nuorin tytärkin oli lähtenyt opiskelemaan ja ikääkin
alkoi kertyä sen verran, että pian uusiin avauksiin ei olisi
enää uskallusta eikä mahdollisuuksia, päätin
repäistä. Olin ajatellut ensin 10 kuukauden opintovapaata,
mutta kun sitten Joensuussa tarjoutui mahdollisuus opettajan pedagogisiin
opintoihin, otin lisää vapaata seuraavana syksynä.
Tytär ja äiti asuivat samassa asunnossa ja suorittivat opintojaan
samassa oppilaitoksessa, sillä Hannelen harjoittelupaikka oli
Pohjois-Karjalan opistossa. Keväällä 1999 Hannele valmistui
kasvatustieteen maisteriksi. Tutkintotodistuksen mukaan hänen
tutkintonsa laajuus on 240 opintoviikkoa.
Keväällä 2000 Heinäveden kansalaisopiston rehtorin
virka vapautui. Hannele haki virkaa, johon hänet valittiin monien
hakijoitten joukosta. Virkaan kuuluu myös koulutoimenjohtajan
ja sivistystoimen toimialajohtajan tehtävät. Uusi tehtävä
on vienyt Hannelen ajan tyystin eikä opiskeluun eikä lukemiseen
muutenkaan ole ollut kovan rutistuksen jälkeen suuria haluja.
- Romaanin lukukin tuntui vielä joku aika sitten työläältä,
mutta nyt olen saanut lukemisen päästä jo kiinni. Suunnitelmissani
on kouluhallinnon 15 opintoviikon suorittaminen, sitten kun opiskelu
alkaa taas maistaa. -um
Sisällysluetteloon
ENSIMMÄINEN
OIKEUSTALOUSTIETEEN VÄITÖS SUOMESSA
OTL Max Oker-Blom avaa
latua ensimmäisenä oikeustaloustieteen väittelijänä
Suomessa ja ensimmäisenä kauppatieteiden tohtoriehdokkaana
Joensuun yliopistossa.
Oikeustaloustiede tutkii oikeusjärjestelmää ja oikeussääntöjä
taloudellisin apuvälinein. Suomessa tieteenalan ainoa oppituoli
on Joensuun yliopistossa. Max Oker-Blom tutustui oikeustaloustieteellisen
lähestymistapaan ensimmäisen kerran 1970-luvun puolivälissä
Henry G. Mannen teoksen välityksellä valmistellessaan sisäpiirikauppoja
koskevaa lisensiaatin tutkielmaansa Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä
tiedekunnassa. Teoksessaan Manne arvosteli voimakkaasti sisäpiirikauppojen
kieltoa taloudellisin perustein. Sisäpiirikauppoja säätelevä
Securities Act säädettiin Yhdysvalloissa suuren pörssiromahduksen
jälkeen. Demokraatit nostivat kiellon vaaliteemakseen kampanjoidessaan
Franklin Rooseveltin puolesta. Suomeen arvopaperimarkkinoita säätelevä
lainsäädäntö tuli vasta vuonna 1989.
Lehdistön kirjoittelu herätti tutkimushalut
Oker-Blom myöntää, että moraalisesti sisäpiirikauppojen
kielto vaikuttaa oikeudenmukaiselta, mutta taloudellisesti tarkasteltuna
se osoittautuu kestämättömäksi, sillä oikeudellinen
sääntely lisää markkinoitten "häilyvyyttä"
ja vähentää riskinkantajien määrää,
kun yritysjohtajien kaupat kielletään. Lisäksi kielto
edellyttää valvontaresursseja.
Oker-Blom lähti 1970-luvun lopulla noin kahdeksi vuodeksi Yhdysvaltoihin
valmistelemaan väitöskirjaansa sisäpiirikaupoista.
Angloamerikkalaisessa ympäristössä tuttu oikeustaloustieteellinen
lähestymistapa avautui hänelle siellä muun muassa Richard
A Posnerin teoksen "Economic Analysis of Law" välityksellä.
Suomeen palattuaan hän kirjoitti ensimmäisen artikkelin
aiheesta vuonna 1980, mutta varsinaisesti oikeustaloustieteellinen
lähestymistapa sai Suomessa alkunsa 1990-luvun puolivälissä,
jolloin ensimmäiset oppikirjat julkaistiin.
Oker-Blomin omaan tutkijanuraan tuli pitkä tauko hänen siirryttyään
haasteellisiin tehtäviin elinkeinoelämän palvelukseen,
mutta mielenkiinto lainsäädännön ja taloudellisten
tekijöiden yhteyksien pohdintoihin säilyi ja virisi uudelleen
tutkimustavoitteiseksi 1990-luvun keskivaiheilla. Mielenkiintoa on
ylläpitänyt myös toiminta Svenska Handelshögskolanin
kauppaoikeuden laitoksen tuntiopettajana 1990-luvulla. Tutkimustyötä
vauhdittivat lehdistön suhtautuminen fyysisten henkilöitten
verotietojen salassapitoon ja Vesa Kanniaisen ja Kalle Määtän
teoksen "Näkökulmia oikeustaloustieteeseen" ilmestyminen
vuonna 1996.
Oikeudenmukaisuuskin on subjektiivinen käsite
Iltapäivälehdistön mukaan valtiovarainministeriön
ehdotus luonnollisten henkilöitten verotietojen salassapidosta
merkitsi toteutuessaan sananvapauden rajoittamista ja julkisuusperiaatteen
vaarantumista. Esimerkiksi Ilta-Sanomat otsikoi tammikuussa 1996 "Päättäjien
verotiedot salaisiksi - pimitys alkaa jo tänä vuonna?".
- Tutkittuani väitettä lähemmin, totesin, että
kyse ei välttämättä ollut sananvapaudesta ja julkisuusperiaatteesta.
Irtonumeromyynnin varassa toimiva iltapäivälehdistö
joutuu päivittäin keksimään ostajia kiinnostavia
otsakkeita ja juttuja esimerkiksi naapureitten verotiedoista varmistaakseen
myyntinsä.
Liiketaloudellista intressiään iltapäivälehdistö
ei kuitenkaan voinut kertoa julkisuuteen, vaan ryhtyi vastustamaan
lainmuutosta sananvapaudella argumentoiden. Lainmuutos ei olisi kuitenkaan
rajoittanut verotuksesta käytävää keskustelua,
sillä oikeusministeriössä laaditun muistion mukaan
verohallinto velvoitettiin tuottamaan tilastotietoja esimerkiksi tuloryhmistä
ja tulotasoista. Kovin merkittävästä sananvapauden
rajoittamisesta ei olisi ollut kyse, koska rajoitus koski ainoastaan
yksittäisten henkilöitten verotietoja.
Kymmenestä artikkelista ja metodiosasta koostuva väitöskirja
"Bakom
rätten. En rättsekonomisk argumentationsmodell"
valmistui ansiotyön ohessa professori Kalle Määtän
lempeän hivutuksen ja hurtin huumorin sävyttämässä
ohjauksessa. -um
Sisällysluetteloon
30 VUOTTA
VENÄJÄÄ JOENSUUN YLIOPISTOSSA: TAPAHTUMIA TAIPALEEN
VARRELTA
Joensuun yliopiston venäjän
opetus on tullut aikuisen ikään. Venäjä on yliopiston
vanhimpia oppiaineita. Sen opetus aloitettiin Joensuun korkeakoulussa
jo syksyllä 1972. Kolmekymmentä vuotta venäjän
opetusta ja tutkimusta pohjoiskarjalaisista lähtökohdista
on profiloinut venäjän oppituolia monin tavoin. Kansalliset
ja kansainväliset yhteistyö- ja vaihtosuhteet sekä
rajan läheisyys näkyvät mm. painoaloissa. Oppiaineessa
on panostettu ja panostetaan edelleen vahvasti opetuksen kehittämiseen,
nykykielessä tapahtuviin muutoksiin, kielikontakteihin, kontrastiiviseen
kielen ja kulttuurin tutkimukseen sekä kielihistoriaan. Erityispiirteenä
voidaan mainita opiskelijoiden ja opettajien vuosien varrella tekemät
monet kenttätyömatkat Venäjälle.
Laitoksen historian etappeja voi seurata yliopiston kirjaston näyttelyssä
"Vostochnyj forpost - Idän etuvartio", joka on avoinna
yleisölle marraskuun loppuun. Perjantaina 25.10.2002 vieraiden
kielten laitoksen venäjän oppiaine ja Suomen slavistipiiri
järjestivät seminaarin aiheesta "Venäjän
ja muiden slaavilaisten kielten opiskelu monikulttuurisissa ryhmissä".
Opetuksen kentässä on 1990-luvulla tapahtunut suuri muutos:
opiskelijoiden joukossa on nykyisin yhä enemmän slaavilaisia
kieliä äidinkielenään tai sivistyskielenään
puhuvia. Tämä koskee sekä koulumaailmaa että korkeakouluopetusta
ja asettaa opettajat, opetusmetodit, oppimateriaalit ja koko työmarkkinakentän
uusien haasteiden ja kysymysten eteen. Seminaarin pääalustajina
olivat dosentti Ljudmila Gromova Tverin valtionyliopistosta (Venäjä),
lehtorit Ahti Nikunlassi Helsingin yliopistosta ja Arto Lehmuskallio
Tampereen yliopistosta.
Paneelikeskusteluissa käsiteltiin päivän teemaa integroivan
opetuksen ja kulttuurien kohtaamisen näkökulmasta. Eniten
kuitenkin askarrutti kaksiportainen tutkinnonuudistus: riittääkö
lyhyen venäjän kirjoittaneiden lähtötaso vai tuleeko
yliopistoille paineita järjestää täydennysopetusta?
Mistä uusia opiskelijoita, kun ylioppilaskirjoituksissa valittavien
aineiden kirjo kasvaa ja yhä harvempi abiturientti kirjoittaa
venäjän vieraana kielenä? Noin nelikymmenpäinen
yleisö otti aktiivisesti osaa keskusteluun. Kysymyksiä oli
enemmän kuin vastauksia, mikä parhaiten osoitti asian ajankohtaisuuden.
Lauantaina 26.10. järjestettiin oppiaineen 30-vuotisjuhlat laitoksen
entisille ja nykyisille opiskelijoille. Osanottajia saapui kuutisenkymmentä
ympäri Suomea Joensuusta valmistuneiden alumnitapaamiseen. Vanhat
opiskelijat kertoivat vakuuttavasti varsin vaihtelevasta työurastaan:
tie ammattiin ei ole mutkaton, mutta tekijäänsä se
kiittää. Iltapäivällä kuunneltiin "ajan
havinaa" ja muisteltiin yhdessä kuluneita vuosikymmeniä
haikeiden sävelien säestyksellä. Rehtori Perttu Vartiainen
ja rector emeritus Heikki Kirkinen kunnioittivat juhlaa läsnäolollaan.
Iltapäivä vierähti iltaan merkkipäiväkahvien,
juhlaboolin, laulu- ja elokuvaesitysten lomassa. "Vanhat"
palasivat 1970-luvulle homo sovieticuksen maailmaan johdattaneen mainion
tietovisan matkassa. Monista kiitosviesteistä päätellen
juhlat onnistuivat: osanottajat tunsivat kuuluvansa sukupolvien ketjuun
ja nykyopiskelijat saivat aavistuksen siitä, mitä heistä
“isoina tulee”.
Kuvia
30-vuotisjuhlista
Natalia Baschmakoff
Sisällysluetteloon
VENÄJÄN
KIELI TYÖELÄMÄSSÄ
Vieraiden kielten laitoksen
venäjän kielen oppiaine järjesti 26.10. Venäjä
työelämässä -tilaisuuden, jossa laitokselta valmistuneet
kertoivat kokemuksistaan nykyisille opiskelijoille.
Tilaisuudessa esiintynyt Juha Vänskä aloitti venäjän
opintonsa oppiaineen perustamisvuonna 1972. Valmistumisensa jälkeen
hän työskenteli kielenkääntäjänä
Suomen ja SEVin yhteistyökomissiossa sekä Suomen Leningradin
konsulaatissa. Pääkonsuli Markus Lyyra ehdotti Vänskälle
kulttuuri- ja lehdistöasiain hoitoa, olihan hänellä
ennestään kokemusta tiedotussihteerin työstä.
Myöhemmin hänet kutsuttiin Moskovan suurlähetystöön.
Tällä hetkellä Vänskä työskentelee Ulkoministeriön
lehdistösihteerinä.
Venäjän ja EU:n lisääntyvä yhteistyö
tulee Vänskän mukaan avaamaan paljon mahdollisuuksia nykyisille
opiskelijoille. Yksi niistä on ulkoministeriön kansainvälisten
asioiden valmennuskurssi, "kolmikuukautinen pikakurssi diplomaatiksi",
jolle tänäkin vuonna otettiin kolme venäjän kielen
asiantuntijaa.
Essi Huovinen edusti tilaisuudessa 1990-luvulla opiskelemaan tulleita
ns. nollakurssilaisia, joilla ei ennestään ollut lainkaan
venäjän kielen taitoa. Hän työskentelee nykyään
Lahden matkailun projektipäällikkönä.
Essi opiskeli venäjän lisäksi englantia sekä yrityksen
taloustiedettä ja yhteiskuntapolitiikkaa, joiden hän uskoi
auttavan työelämään sijoittumisessa. Opiskeluaikana
hän harjoitteli Pietarin suomalais-venäläisessä
kauppakamarissa ja teki tulkin hommia kotikaupungissaan Lahdessa.
Nykyiseen työpaikkaansa Essi päätyi sattumalta. Hän
luki ennen valmistumistaan artikkelin Sinikka Karstilasta, joka on
toiminut aktiivisesti venäläismatkailun kehittämiseksi.
Essi päätti soittaa Karstilalle ja jo parin viikon kuluttua
hän aloitti työnsä Lahden matkailuyrityksessä.
Satu Karhapää-Puhakka aloitti opintonsa vuonna 1987 sivuaineinaan
ruotsi ja kasvatustiede. Opetusharjoittelussa Satu huomasi haluavansa
"jotain konkreettisempaa" ja suoritti yliopisto-opintojen
ohessa merkonomin tutkinnon. Syksyllä 1995 hän sai projektisihteerin
paikan Suomi-Venäjä-seuran Itä-Suomen piiristä
Kuopiosta.
Alunperin Satu oli suunnitellut tekevänsä gradunsa työn
ohella. Työ ja perhe veivät kuitenkin kaiken ajan ja voimat.
Lopulta hän "repäisi gradunsa valmiiksi" ja valmistui
vuonna 2001.
Viime syyskuussa Satu aloitti suunnittelijana Joensuun Itäinnovassa.
Sadun, kuten monen muunkin projektityötä tekevän, tulevaisuutta
leimaa tietty epävarmuus: "Saa nähdä, mitä
elämä tuo mukanaan."
Venäjän kielen asiantuntijaksi valmistuneet työskentelevät
siis mitä erilaisimmissa työtehtävissä. Entä
millainen tilanne on kielenopettajilla, jotka ovat jo yliopistossa
saaneet pätevyyden tiettyyn ammattiin?
Eila Lintunen opiskeli venäjää, ruotsia ja kasvatustiedettä.
Hän työskenteli aluksi vieraiden kielten laitoksen ja kielikeskuksen
venäjän kielen opettajana, Imatran voiman työmaatulkkina
ja laati Itäinnovassa oppimateriaaleja.
Vuonna 1995 Eila siirtyi Helsinkiin Kansainvälisen kaupan koulutuskeskuksen
FINTRAn koulutussuunnittelijaksi ja myöhemmin koulutuspäälliköksi.
Eilan mukaan yrityksille suunnattu kieltenopetus on viime vuosina
muuttunut suuresti. Enää ei haluta käyttää
aikaa pitkäjänteiseen kielenopiskeluun tai yleiseen kielitaidon
kehittämiseen. Kaivataan entistä tiiviimpää ja
lyhyempikestoista opetusta. Myös kielivalikoima on supistunut
entisestään.
Tarja Elomaa edusti tilaisuudessa koulumaailmaa, peruskoulun ja lukion
kielenopettajia. Tarja on aina tiennyt haluavansa opettajaksi ja toimi
jo lukiossa englannin ja venäjän opettajan sijaisena.
Opiskelun loppusuoralla Tarja ryhtyi opettamaan kielikeskuksessa ja
hoiti viransijaisuuksia venäjän kielen laitoksella. Valmistuttuaan
hän etsi venäjän opettajan paikkoja, mutta lopulta
käyttöön oli otettava varasuunnitelma: englannin opettajan
paikka löytyi Juuasta. Myöhemmin hänelle räätälöitiin
oma virka peruskoulun ja lukion yhteisenä englannin ja venäjän
lehtorina.
Vaikka Tarja oli tyytyväinen työhönsä Juuassa,
lopulta pitkä työmatka alkoi tuntua liian rasittavalta.
Kun Kontiolahdella avautui kiertävän englannin opettajan
paikka, hän päätti hakea sitä ja on jo toista
vuotta opettanut vain englantia.
Tarjan tavoin monet venäjää pääaineenaan
opiskelleet opettavat etupäässä tai yksinomaan "leipäkieltään",
englantia tai ruotsia. Lisääntyvistä Venäjän-yhteyksistä
huolimatta venäjän kielen opiskelu on kouluissa jatkuvasti
vähentynyt. Myös yliopistojen venäjän laitoksilla
on vaikeuksia uusien opiskelijoiden rekrytoinnissa.
Alumnien kokemukset osoittavat, että työelämään
sijoittumisessa tärkeän tekijän muodostaa aiempi, usein
jo opiskeluaikana hankittu työkokemus. Havaittavissa on myös
opiskelijoiden pyrkimys laaja-alaisiin, eri tiedekuntien ja jopa eri
oppilaitosten aineita yhdisteleviin opintoihin. Samaan aikaan yliopisto
ja yhteiskunta vaativat minimiajassa suoritettuja putkitutkintoja,
joita suppeat työelämäopinnot tuskin voivat riittävästi
täydentää.
Ovatko laitosten nykyiset tulosmittarit - kylmään maailmaan
ulostettujen maisterien määrä - todellakin kaikkein
tärkein asia? Vai olisiko meillä sittenkin varaa antaa opiskelijoiden
rauhassa löytää oma alansa ja paikkansa työelämässä?
Kyselee
Esa Anttikoski
Venäjän kielen assistentti
Sisällysluetteloon
MITEN
YLIOPPILASTUTKINTOA TULISI UUDISTAA?
Ylioppilastutkinnon uudistamisesta on keskusteltu koko sen 150-vuotisen
historian ajan. Eniten ovat puhuttaneet tutkintoon sisältyvät
aineet ja niiden pakollisuus. Vuonna 1919 säädettiin tutkinnon
pakollisiksi aineiksi äidinkieli, toinen kotimainen kieli, vieras
kieli, matematiikka ja reaalikoe. Sen jälkeen on käyty keskustelua,
perustettu työryhmiä ja komiteoita. Tuloksena on yksi ainoa
uudistus: vuonna 1947 pakollisten kokeiden määrä putosi
neljään, kun matematiikka ja reaalikoe tulivat vaihtoehtoisiksi.
Samalla sallittiin ylimääräisten kokeiden suorittaminen.
Vuonna 1995 aloitettiin rakennekokeilu, jossa äidinkielen koe
on kaikille pakollinen ja muut kolme koetta voi valita neljän
kokeen ryhmästä. Kokeilukouluista saatu palaute on ollut
erittäin myönteistä ja opetusministeriö esittikin
ylioppilastutkinnon muuttamista kokeilumallin mukaiseksi. Esitys kumottiin
poliittisin perustein, joiden taustalla on ruotsin kielen asema. Kokeilussa
noin 10 % jätti ruotsin kokeen suorittamatta ja saman verran
lisääntyi matematiikan kirjoittajien määrä.
Kun kaikki tutkinnon suorittavat ovat opiskelleet ruotsin kieltä
ainakin kuusi vuotta, niin kysymys kuuluu, sallitaanko 10 %:n heistä
jättää ruotsin koe pois tutkinnosta. Tätä
kokeillaan ja pohditaan ainakin vuoteen 2007 saakka, jolloin rakennekokeilun
on määrä päättyä.
Ylioppilastutkinnon tarkoituksena on saada selville opiskelijoiden
omaksumat tiedot ja taidot sekä kypsyys. Toisaalta tutkinnon
suorittaminen tuottaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden korkeakouluihin.
Nykyinen tutkinto ei onnistu kovin hyvin kummassakaan tehtävässä:
Lukion oppimäärään verrattuna tutkinto painottuu
liiaksi kieliin. Lähes puolet lukion kursseista on reaaliaineita,
mutta niiden osaamista mitataan yhdellä reaalikokeella, joka
sekin on vaihtoehtoinen matematiikan kanssa. Myös korkeakoulujen
rehtoreiden mielestä tutkinnon pitäisi olla monipuolisempi
ja palvella paremmin opiskelijavalintoja.
Reaalikokeen kehittämistyöryhmä ehdotti reaalikokeen
jakamista yksittäisten reaaliaineiden kokeeksi. Muutos antaisi
uusia mahdollisuuksia lisätä ylioppilastutkinnon valinnaisuutta.
Äidinkielen koe olisi pakollinen, mutta muissa kokeissa olisi
vaihtoehtoja. Varteenotettava malli voisi olla seuraava: pakollisia
aineita ovat äidinkieli, yksi vieras kieli, yhden reaaliaineen
koe ja lyhyt tai pitkä matematiikka.
Edellä olen tarkastellut ylioppilastutkintoa lähinnä
pakollisuuden ja valinnaisuuden näkökulmasta ja todennut,
kuinka vähän koe on muuttunut ja kuinka vaikeita uudistukset
ovat. Toki pitää muistaa, että vuosikymmenten aikana
tutkintoa on kehitetty: arvosana-asteikkoa on täydennetty parikin
kertaa, tehtävätyyppejä on uusittu ja tutkinnon voi
suorittaa hajautettuna.
Matti Karjalainen
Rehtori
Joensuun normaalikoulun lukio
Sisällysluetteloon
JOENSUUN
YLIOPISTON OPISKELUTUKIRYHMÄ
Opiskelutukiryhmä
on yhdysside yliopiston piirissä toimivien ohjauspalvelujen välillä.
Ryhmä asetettiin vararehtorin päätöksellä
lokakuussa 2001.
Taustana ryhmän perustamiselle olivat käytännön
ohjaustyössä havaitut tarpeet sekä korkeakoulujen arviointineuvoston
suorittamassa ohjauksen arvioinnissa esille tulleet seikat. Raportissa
Opintojen ohjaus korkeakouluissa (Korkeakoulujen arviointineuvoston
julkaisuja 13:2001) suositettiin yhteistyön tiivistämistä
eri ohjaustahojen kesken, henkilöstön ohjaustaitojen kehittämistä
sekä ohjauksen ja opintojen tukipalveluista tiedottamisen tehostamista.
Joensuun yliopiston opiskelijoille on tarjolla ohjaus- ja tukipalveluja
monella taholla, kuten yliopiston laitoksilla, tiedekunnissa ja opiskelijapalveluissa,
ylioppilaskunnassa, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiössä
(YTHS), evankelis-luterilaisessa yliopistotyössä, työvoimatoimistossa
ja opiskelijoiden vertaistuessa Ätäkässä. Opiskelutukiryhmään
nimettiin jäseniä kustakin tiedekunnasta sekä eri tuki-
ja ohjauspalveluista. Myöhemmin ryhmää on täydennetty
avoimen yliopiston ja opetusteknologiakeskuksen väellä.
Ryhmän puheenjohtajana toimi lukuvuonna 2001 - 2002 yliopistopastori
Tiina Tarnanen, ja nyt on nuijaan tarttunut vastaava lääkäri
Eija Vänskä.
Opiskelutukiryhmä toimii yhdyssiteenä opiskelijoita ohjaavien
tahojen välillä. Ryhmän päätavoitteena on
tukea opiskelijaa ja henkilökuntaa varsinkin erityistä ohjausta
vaativissa tilanteissa. Tavoitteena on myös opiskelun ongelmatilanteiden
ennaltaehkäisy järjestämällä opiskelijoille
ja henkilökunnalle ohjaukseen liittyvää koulutusta
sekä tiedottamalla ohjauspalveluista. Pyrkimyksenä on, että
opiskelija löytää tarvitsemansa tuen ja ohjauksen mahdollisimman
helposti.
Opiskelutukiryhmä järjesti koulutuspäivän yliopisto-opiskelijan
ohjauksesta henkilökunnalle ja opiskelijoille helmikuussa 2002.
Osallistujia päivässä oli lähemmäs 150. Helmikuisesta
koulutuspäivästä aiotaan tehdä perinne. Ohjauksen
arkea -seminaari 17.2.2003 kannattaa merkitä jo kalenteriin.
Päivän ohjelmaan kuuluu mm. Chydenius-instituutin maisterihautomon
vetäjän dosentti Juha Hakalan alustus gradun ohjauksesta
sekä työpajatyöskentelyä ohjauksen eri teemoista.
Myös Joensuun yliopiston omaa gradupiiri-toimintaa ollaan käynnistämässä.
Erityistä ohjausta vaativissa tilanteissa opiskelutukiryhmä
tarjoaa konsultaatiopalveluja eli antaa ohjausta ja tukea opiskelijoille
ja yliopiston henkilökunnalle opiskeluun liittyvissä pulmatilanteissa.
Henkilökunnalla on mahdollisuus kysyä ja keskustella mieltä
askarruttavista asioista sekä saada tietoa ja valmiuksia ongelmien
tunnistamiseen, puheeksiottoon sekä ohjaamiseen. Yhteyden saa
helpoiten puhelimitse tai sähköpostitse. Tarvittaessa järjestetään
tapaamisia tai neuvotteluja eri osapuolten välillä. Konsultaatioryhmän
jäsenten yhteystiedot löytyvät Opiskelutukiryhmän
sivuilta.
Ohjauspalvelujen taskuesite valmistui keväällä 2002
ja sitä on jaettu uusille ja vanhoille opiskelijoille. Esitettä
on saatavilla opiskelijapalveluista. Nettisivut valmistuivat kesällä
2002 osoitteeseen www.joensuu.fi/opiskelutuki. Lisätietoja ja
yhteydenotot sähköpostitse: opiskelutuki@joensuu.fi
Satu Kouki, Outi Suorsa, Kirsi Vallius-Leinonen
Sisällysluetteloon
Vähäinen
virkamies:
ÄRSYTTÄÄ
Vähäinen Virkamies
on näköjään tullut vanhaksi, koska häntä
on ruvennut ärsyttämään moni, tosin sinänsä
erittäin tärkeä asia. Se on valitettavaa, mutta minkäs
ajan kululle mahtaa.
Ärsyttää, että jotkut yliopistolaiset sulkevat
sisäiset kirjekuoret joko nitomalla tai teipillä, niin että
kuoret repeävät niitä avattaessa tai sitten toimitukseen
menee valovuosia. On siinä kuoressa kyllä ohjekin käyttää
paperiliittimiä, mutta eiväthän ihmiset osaa lukea.
Vähäisen virkamiehen tiedossa ei ole yhtään tapausta,
että sulkemattomasta kuoresta olisi hävinnyt jotain eikä
se sulkeminen estä halukkaita lukemasta sisältöä.
Ärsyttää, että jotkut yliopistolaiset ja varsinkin
norssilaiset eivät käytä rakennettuja kevyen liikenteen
väyliä, vaan siellä täällä oikaisevat
jopa useita kymmeniä senttejä nurmikon puolelta pyörällä
tai jalkaisin. Jälki ei ole kaunista eikä Maailman Ruohikkojen
Suojeluliitto oikein pidä tällaisesta villityksestä.
Ärsyttää, että jotkut yliopistolaiset ajavat autolla
alikulkutunnelissa, vaikka se ei ole tarkoitettu autoliikenteelle.
Vaarallista se kyllä on ja tällaisia elämyksiähän
nykyajan ihmiset etsivät.
Ärsyttää, että ravintola Verolassa myydään
opiskelijahintaan aterioita aikana, jolloin on ilmoitettu, että
ateriatukea ei saa. Siinä voi henkilökuntaan kuuluva joutua
jonottamaan jopa minuutteja.
Ärsyttää, että ärsyttää.
Sisällysluetteloon
Kolumni:
Pekka Kujamäki
KOLMAS TEHTÄVÄ KÄVI KYLÄSSÄ
Sälekaihdinten läpi kuulsi maaliskuun aurinko, kun eteläsavolaisen,
kääntäjiä ja tulkkeja kouluttavan yksikön
johtaja K. sai vieraita. Kustantaja W. oli tullut keskustelemaan kirjahankkeesta,
joka antaisi kuvalliset kasvot maakunnalle - Suomessa ja miksei ulkomaillakin.
Sen toteuttamisessa hyödynnettäisiin alueen omia asiantuntijoita
ja yrityksiä. Myös johtaja K:n yksikölle oli ajateltu
oma asiantuntijatehtävä: kuvatekstien käännös
englanniksi, ruotsiksi, saksaksi ja venäjäksi.
Kustantaja W:n esittelyä kuunnellessaan K:n mielessä pyörivät
pian käsitteet, joihin hän oli törmännyt Yliopiston
koulutustilaisuudessa: Opetus- ja tutkimustehtävien rinnalla
Yliopistoa ja sen yksikköjä tultaisiin pian arvioimaan yhä
enemmän myös ns. kolmannen tehtävän toteuttajina
eli Alueensa? aktiivisina vaikuttajina.
- Tulikohan nyt Kolmas Tehtävä kylään, K. mietti
ja ryhtyi kuuntelemaan tarkemmin W:n ehdotuksia. Olihan Aluetta? ajateltava.
Kun W. vielä lupaili yksikölle ja Yliopistolle näkyvyyttä
kirjan sivuilla, K. oli myyty… ja valmis kumppaniksi. Olihan
Alueella? tosiaan toimittava! Mielessä käväisi ajatus
toteuttaa käännökset ohjattuna opiskelijatyönä
ja tarjota opiskelijoille tilaisuus tutustua autenttiseen hankkeeseen.
Mutta vain käväisi, sillä pian puhuttiin aikatauluista
ja kävi ilmi, että käännöstyö olisi
tehtävä ennen syksyn opetuksen alkua. Vaikka kuva- ja tekstimateriaali
olikin vasta suunnitteilla, kirjan olisi kuitenkin oltava myynnissä
saman vuoden loppusyksystä.
Palaveri päättyi hyvässä yhteisymmärryksessä.
Tai tarkemmin sanoen: Johtaja K. jäi siihen uskoon, että
kustantaja W. ymmärsi hänen toivomuksensa, että käännettävä
materiaali toimitettaisiin ajoissa, ja että ilmeisen kireän
aikataulun pitäminen ei kaatuisi yksin kääntäjien
vastuulle. K. lupasi etsiä kääntäjät, minkä
jälkeen W. voisi sopia suoraan heidän kanssaan yksityiskohdista.
Näin tapahtuikin. Sovittiin, että kaikki suomenkieliset
tekstit olisivat kääntäjillä viimeistään
elokuun päivänä X, jonka jälkeen heillä olisi
käytössään n. 20 päivää (deadline
Y = X + 20 päivää) ennen taittoa ja painotyötä.
***
Mitä vielä! Kävi niin kuin K. oli aiempien kokemusten
perusteella osannut pelätä: Kun hankkeen muu aikataulu pettää,
niin kääntäjän työstä on vielä
varaa tinkiä. Teoksen kuvia kuvattiin pitkin kesää,
ja mukaan piti saada mahdollisimman moni Alueen? kiinnostavalta vaikuttava
kesätapahtuma. Ja kun ei ole kuvia, ei ole tekstejäkään,
ei voi olla. Ensimmäinen pienehkö erä saapui ajoissa
(X - 20), mutta sitten kääntäjien työmoraali ja
kärsivällisyys pantiin testiin: Tekstejä saapui useissa
erissä enemmän tai vähemmän myöhässä
sovitusta aikataulusta (X + 3/7/9/12/15 tai jopa Y), tippuipa pieniä
tekstilähetyksiä vielä kääntäjien oman
määräajan jälkeenkin (siis Y + 9 ja 10). Samalla
lähetyksiä ryyditettiin viesteillä, joissa korostettiin
taittajien (tai kenen nyt kulloinkin) työn jumiutuneen puuttuvien
käännösten takia ja toivottiin painokkaasti kääntäjien
pitävän osaltaan huolta aikataulun pitämisestä.
Kääntäjien ja K:n esittämä hurskas toive
siitä, että työvaihe saisi tarvitsemansa rauhan, ammuttiin
alas sekä tekojen että sanojen aseilla, ja niiden molemmilla
piipullisilla. ”Tehän vain käännätte”
-asenne oli muutenkin selvä: Toimeksiannossa kyllä sovittiin,
että kääntäjät vastaavat käännösten
oikeellisuudesta. Faktisesti lähtötekstien tekijät
varasivat kuitenkin itselleen oikeuden vaatia yhdeltä kääntäjältä
”tarkempaa” (”sanasanaista”) käännöstä,
jos tunnistivat toisen käännöksessä sellaisen,
tai jopa viimeistellä itse puuttuvat detaljit. Kääntäjillä
oli siis vastuu, vain valta ja voima puuttui. Kääntäjien
odotettiin sitä paitsi kykenevän kuvatekstien kääntämiseen
ilman kuvia, siis akrobatiaan, johon lähtötekstien kirjoittaja
ei halunnut ryhtyä. Tunnelma kiristyi.
***
Mutta kääntäjien hermo piti, ihme kyllä, vaikka
perusteet toimeksiannosta irtautumiseen olivat olemassa. Kirja ilmestyi
ajallaan, ja johtaja K:n yksikkö kunnostautui Kolmannen Tehtävän
kaverina. Myös kaivattua näkyvyyttä saatiin. K:n yksikön
nimen voi löytää kirjan muiden tekijöiden joukosta,
jos katse ei harhaile sivun kirjoitus(?)-virheisiin. Iloita voi myös
siitä, että yksikön ulko-ovi edustaa yksin (!!) Yliopiston
koko kampusta. Ja onpa Yliopisto esillä muutenkin: tarkkaavainen
lukija voi juuri ja juuri tunnistaa rehtorin maaherra Ala-Kapeen leveiden
hartioiden takaa. Mitäpä siis siitä, jos kirjassa onkin
yhdeksän kuvaa seudun ammattikorkeakoulusta, vajaat parikymmentä
kuvaa Alueen? osuustoimintayritysten marketeista, hotelleista ja pankeista,
tai koko aukeaman verran juvalaisia ylivalottuneita kalkkunoita.
***
On marraskuu, ja johtaja K:n työhuoneessa ei tarvita sälekaihtimia.
Lehdessä lukee, että yhteisön saama näkyvyys on
kirjassa mitoitettu siitä tehtyjen ennakkotilausten mukaisesti.
Ovelta kuuluu koputus. Onkohan siellä Kolmas Tehtävä?
Avaakohan K.?
Sisällysluetteloon
LIIKESIVISTYSRAHASTO
JAKOI APURAHOJA
Liikesivistysrahasto
jakoi Pohjois-Karjalassa kahdeksan apurahaa, yhteensä 75.800
euroa (n. 450.000 markkaa). Joensuun yliopistosta apurahan saivat
MMM Markku Husso (14.000 e) metsä ja puutuoteteollisuuden pk-yritysten
kilpailutekijöitä käsittelevään väitöstutkimukseensa,
KTL Liisa Huusko (10.000 e) jatkorahoituksena Yksilö tiimissä
- tiimi organisaatiossa -tutkimukseensa, YTM Anssi Kähkönen
(10.000 e) patenttitaloustieteen väitöstutkimukseensa ja
OTK Marja Hokkanen (7.000 e) rahoituspalveluita, erityisesti arvopaperikaupan
arvonlisäverotusta käsittelevään väitöstutkimukseensa.
Lisäksi matka-apurahan saivat YTM Saila Saraniemi (1.500 e) matkakohteen
imagon muotoutumista käsittelevään kongressiin ja KTM
Sasu Tuominen (1.500 e) brandin arvon määrittämistä
käsittelevään kongressiin.
KTL Tenho Kohonen Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta sai 1.800
euroa oppimisen roolia yrityksen kansainvälistymisessä käsittelevään
väitöskirjaansa. Suurimman apurahan sai Euroopan Metsäinstituutti
(30.000 euroa) kansainvälisen Metsäntutkimusta yli rajojen
-konferenssin järjestämiseen ensi syksynä.
Vuorineuvos Eero Kinnunen lupasi puheenvuorossaan tasokkaimmille tutkimuksille
parhaat mahdollisuudet apurahan saantiin, koska alueen elinkeinoelämälle
on ratkaisevan tärkeää saada tulevaisuudessa korkeatasoisia
osaajia kehittämään maakunnan teollisuutta ja palveluja.
Liikesivistysrahaston Pohjois-Karjalan aluetoimikunta haluaa omalta
osaltaan kehittää elinkeinoelämän yhteistoimintaa
ja tukea Joensuun yliopiston piiristä tulevia apurahahakemuksia.
Kauppaneuvos Olavi Nupposen mukaan tietoyhteiskunnan kehittämisen
myötä investoinnit osaamiseen ja tietoon muodostuvat yhteiskunnan
tärkeimmiksi investoinneiksi. Hän kaipaakin Liikesivistysrahastoon
lisää hyviä hakemuksia ja toivoo niitä etenkin
uusien kauppatieteiden opintojen piiristä. -pr
Sisällysluetteloon
MAKING
THE MOST OF SOCRATES STAFF EXCHANGES
Over the past few years
departments have established bilateral contracts with universities
in all EU member states as well as those in candidate states and eligible
countries such as Norway. By now these agreements much reach into
the hundreds. Not only do we send students abroad, but approximately
50 staff exchanges were carried out in 2001 - 2002 and a similar number
is expected to take place during the current academic year. A good
deal of discussion has arisen concerning the value of these exchanges
- is there reciprocity? do they benefit research? can our students
gain anything from a short visit? The answer to all these questions
is YES, or at least it should be. The Department of Foreign Languages
has well over 20 partners, though it must be admitted that some exchanges
only exist on paper. We send 10 - 12 staff members abroad each year
and receive an equal number of visiting teachers. Last June we organized
"The First Joensuu International Summer School." The teaching
staff comes from our Socrates partners, which keeps our costs to a
minimum (we did find that there were costs that we had to shoulder
some expenses), and allows us to provide our students will teaching
during the summer that would otherwise be impossible due to the unreasonable
financial situation our department (and many others at the university)
finds itself in.
We staged four week long courses, each 14 hours long. The four were
grouped under the theme of American Studies and dealt with African
American and Jewish American literature, Postmodern fiction and Classical
Hollywood film (for more information, see http://www.joensuu.fi/fld/english/summer_school/info.html).
Feedback from both teachers and students showed that the number of
hours could be extended to as many as 20 (due to time considerations
and money, this would have to be the upper limit). Each course was
weighted at two credits and the students were required to read a substantial
amount of criticism as well as fiction or view films. Applying the
figure of 125 - 150 pages of reading per credit that has been recently
been proposed, our students were actually short-changed! They also
had to write an essay of at least five pages per course. Attendance
ranged from 10 - 12 students (one actually came from the North American
Studies program at the University of Helsinki!), though not all completed
the courses; some said they came to listen, they did not need the
credit. The assignments had to be submitted by the end of August,
which allowed them two months to do the work.
Why were there so many? The reasons are both academic and financial.
Budget cuts have limited the amount of optional courses that can be
taught and precluded any form of summer teaching that is free. New
faces, voices and perspectives are always welcome. On the other hand,
if a student completed all four courses, eight credits would be earned.
That meant receiving both their student grant and housing subsidy.
Since summer jobs are few and far between, living is definitely not
free in Finland and rents have to be paid in any case, students are
quick to recognize a carrot when they see one. A third reason, less
concerned with students than administrative matters, is the fact that
the Ministry of Education wants us to graduate our students as quickly
as possible. So, by providing the courses and the possibility for
students to get money, we satisfy the authorities at the same time
... and get to score some useful PR points in the process!
There is of course another dimension to our program, the European
dimension. Socrates is an EU program and it allows us to complement
our teaching (or perhaps supplement is a better word in respect to
small departments burdened with required courses and limited options)
with new innovative courses taught highly qualified people from European
universities. Moreover, for whatever the reason, the vast majority
of our students never get to participate in such a structured exchange
program as Socrates and the summer school offers them an opportunity
to hear fresh voices and more importantly fresh views; perhaps they
even get to see how teaching methods vary from what they are used
to. In a sense, there is an interaction between people from different
EU countries, and maybe this interaction will eventually play a small
role in integrating them all into the idea behind the scheme in the
first place: European integration and a greater understanding of different
cultures. This is certainly one of the aims of the language practice
component required in the Department of Foreign Languages. Getting
back to practicalities, we obviously have to put together a package
of courses concentrating on a specific area of interest. The courses
have to broaden the students’ knowledge of their field and hopefully
assist them in their thesis work. Spreading the offerings, having
one course in Russian, a second in German and two in English, will
not be enough to provide the magic number of credits. We have to recognize
that the financial interest is probably going to be greater than the
academic - but this is the case everywhere, so why should we question
our students’ motives?
As the academic year in Finland is not in sync with the bulk of the
continent, June is an excellent time for importing foreign staff.
Teaching has ended everywhere else (except Germany) by then, making
it much easier for teachers to get away. The cold, the snow and the
slush that pain so many Europeans in regard to the Far North are gone
by then. They are willing to experience the exotic. We also have excellent
guestroom facilities: a flat with a full kitchen and either sauna
or on-line services is far more inviting than a hotel room ... and
cheaper. Most universities do not provide the funding for staff exchange
that Joensuu does, or if they do, it often covers just travel. We
had to pay most of the costs of one teacher since her university paid
only part of her airfare. Since our contracts require eight hours
of teaching per week and we asked for 14, we decided to pay all housing
costs to compensate for their extra work (which of course is still
cheaper than lecture fees).
The Second Joensuu International
Summer School will be held next June because the results were so positive
... along with a conference to be organized between the two teaching
weeks. Arranging such a package is not really any more difficult than
a number of separate visits during our academic year. We expect to
invite two internationally known speakers and have our teaching staff
speak as well. A call for papers will soon be sent out and we intend
to publish a volume. Our research interests are clearly served (assuming
our Socrates agreements are based on common research interests between
the partner departments) and the conference is an added benefit to
our students. In times like this, we have to make the most of EU funding
in any way we can.
Roy Goldblatt
Socrates Coordinator
Department of Foreign Languages
Sisällysluetteloon
ELEVI
KOKOAA EU-TIETOA
Joensuun yliopiston kirjastossa
on koostettu EU-aiheinen linkkitietokanta Elevi, johon on koottu eri
aihepiirien Internet-palveluja. Tällä hetkellä Elevi-tietokannassa
on linkit n. 300 EU-aiheiseen sivustoon. Hakemiston tavoitteena on
edistää ilmaisen ja laadukkaan Euroopan unionia koskevan
tiedon saatavuutta. Linkkejä voi selailla joko aihepiirien mukaan
tai hakea niitä asiasanaluettelosta. Myös omia hakusanoja
voi käyttää. Käytetyt aihepiirit ovat Suomi, kansalaisuus,
lainsäädäntö, rahoitus, tietolähteet, toimialat
ja toimielimet.
Elevi-hakemisto on suunniteltu opiskelijoille, opettajille, toimittajille,
tutkijoille, elinkeinoelämän edustajille ja kaikille muille
Euroopan unionista kiinnostuneille. Hakemisto on toteutettu sekä
suomen- että englanninkielisenä versiona, joten sitä
voivat käyttää myös maahanmuuttajat ja ulkomaiset
tiedonhakijat.
Elevi on toteutettu ELEF-hankkeen itsenäisenä osaprojektina.
ELEF (Electronic Library of Eastern Finland) on itäsuomalaisten
kirjastojen hanke, jonka tavoitteena on luoda Itä-Suomen alueen
kansalaisille, elinkeinoelämälle ja oppilaitoksille digitaalinen
kirjasto ja siinä tarvittavat käyttöympäristöt
kokoelmineen.
Joensuun yliopiston kirjasto
on toiminut vuodesta 1984 lähtien eurotietokeskuksena. Kirjastoon
saadaan sopimuksen perusteella Euroopan yhteisöjen julkaisemia
asiakirjoja sekä julkaisuja. Suomessa on tällä hetkellä
kymmenkunta Eurotietokeskuksena toimivaa tallekirjastoa.
http://elevi.joensuu.fi
Tiedonhankinnasta myös verkko-opetushanke
Seitsemän yliopiston kirjastoilla on yhteinen tieteellisen tiedonhankinnan
verkko-opetushanke TieDot. Joensuun yliopiston kirjasto on tuottanut
hankkeeseen tänä vuonna historian tiedonhankinnan verkkokurssin;
biologian tiedonhaun kurssin tekeminen on aluillaan.
Hankkeessa tehdään tieteenalakohtaisia tiedonhankinnan verkko-opetusjaksoja,
joiden perusperiaatteina ovat pedagoginen toimivuus ja vuorovaikutteisuus.
Opintojaksot tehdään yhteistyössä informaatikon,
tieteenalan opettajien ja pedagogin kanssa. Jaksot arvioidaan opiskelijan
ja opettajan näkökulmasta sekä pedagogisesta, tieteenalakohtaisesta
ja tiedonhankinnan näkökulmasta.
TieDot-hankkeen tavoitteena on antaa opiskelijoille työelämää
ja elinikäistä oppimista varten tiedonhankintataitojen valmiudet.
Se myös lisää kirjastohenkilökunnan verkko-opettamisen
valmiuksia ja tiivistää yhteistyötä ainelaitosten
ja kirjastojen välillä. Hankkeessa pyritään myös
kehittämään toimiva malli yliopistojen yhteistyöhön
ja verkostoitumiseen tiedonhankinnan opetuksessa.
TieDot-hanketta koordinoi Kuopion yliopiston kirjasto. Joensuun ja
Kuopion yliopistokirjastojen lisäksi hankkeessa ovat mukana Jyväskylän,
Lapin ja Oulun yliopistojen kirjastot, Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun
kirjasto sekä Vaasan tiedekirjasto ja oppimiskeskus.
http://www.uku.fi/kirjasto/TieDot/
Sisällysluetteloon
VÄITÖKSIÄ
TK, FM Antti Vanhasen käytännöllisen teologian alaan
kuuluva väitöskirja Nationalismin ja tribalismin ristipaineessa.
Luterilaisen kirkon afrikkalaistuminen Tansanian Eteläisellä
Ylänkömaalla 1957-1973 tarkastettiin 18.10.2002. Vastaväittäjänä
toimi dosentti (eläkkeellä) Raimo Harjula, (Helsingin yliopisto)
ja kustoksena professori Reijo E. Heinonen.
MMM Tapani Tyynelän metsätieteen alaan kuuluva väitöskirja
Social impacts of forest plantations in deforested areas: two cases
from Zimbabwe and Indonesia tarkastettiin 25.10.2002. Vastaväittäjänä
toimi professori Olavi Luukkanen (Helsingin yliopisto) ja kustoksena
professori Olli Saastamoinen.
MMM Heli Viirin metsätieteen alaan kuuluva väitöskirja
Interactions between host trees and fungi associated with the spruce
bark beetle (Ips typographus) tarkastettiin 1.11.2002. Vastaväittäjänä
toimi professori Bo Långström (Sveriges Lantbruksuniversitet
(SLU), Upsala) ja kustoksena professori Petri Martikainen.
MA Mehrnaz Roshanaein kasvatustieteen alaan kuuluva väitöskirja
Changing Conception of Sources of Memory Performance tarkastettiin
6.11.2002. Vastaväittäjänä toimi professori Jorma
Enkenberg (Joensuun yliopisto) ja kustoksena professori Marja-Liisa
Julkunen.
OTL Max Oker-Blomin kauppatieteen/oikeustaloustieteen alaan kuuluva
väitöskirja Bakom rätten. En rättsekonomisk argumentationsmodell.
tarkastettiin 8.11.2002. Vastaväittäjänä toimi
professori Göran Skogh (Linköpings universitet) ja kustoksena
professori Kalle Määttä.
KL Ritva Raipan kasvatustieteen alaan kuuluva väitöskirja
Punkin kaksi vuosikymmentä. Etnografiaa ja punkkareiden elämäkertoja.
tarkastettiin 8.11.2002. Vastaväittäjänä toimi
professori Stig Söderholm (Joensuun yliopisto) ja kustoksena
professori Marjatta Vanhalakka-Ruoho.
FL Marjaana Nousiaisen orgaanisen kemian alaan kuuluva väitöskirja
Osteocalcin, Calmodulin, and Troponin C: Metal Ion and Peptide Binding
Study by Electrospray Ionization Fourier Transform Ion Cyclotron Resonance
Mass Spectrometry tarkastettiin 8.11.2002. Vastaväittäjänä
toimi dosentti Seppo Auriola (Kuopion yliopisto) ja kustoksena professori
Pirjo Vainiotalo.
FM Virpi Tiitun biologian alaan kuuluva väitöskirja Temperature
as a modifier of fish cardiac contractility tarkastettiin 9.11.2002.
Vastaväittäjänä toimi dosentti Olli Arjamaa (Oulun
yliopisto) ja kustoksena professori Matti Vornanen.
MML Ulla Mattilan metsätieteen alaan kuuluva väitöskirja
Modelling the risk of pine twisting rust (Melampsora pinitorqua) damage
in Scots pine (Pinus sylvestris) stands in Finland tarkastettiin 15.11.2002.
Vastaväittäjänä toimi professori Timo Kurkela,
(Metsäntutkimuslaitos) ja kustoksena professori Pekka Niemelä.
YTM Simo Häyrysen yhteiskuntapolitiikan alaan kuuluva väitöskirja
Kansakunnan ja maakunnan välissä. Pohjois-Karjalan alueyhteisön
rakentuminen kulttuuripoliittisen edunvalvonnan keskus/periferia-suhteessa.
tarkastettiin 16.11.2002. Vastaväittäjänä toimi
kulttuurihistorian professori Kari Immonen (Turun yliopisto) ja kustoksena
professori Pirkkoliisa Ahponen.
Väitöstiedotteet
Sisällysluetteloon
ELEKTRONISELLE
JULKAISEMISELLE KYSYNTÄÄ
Marraskuun 1. päivänä
järjestettiin seminaari, jossa pohdittiin Joensuun yliopiston
elektronista julkaisemista. Tutkija Tapio Onnela Turun yliopistosta
käsitteli tiedejulkaisemisen tulevaisuutta digitalisoituvassa
maailmassa. Hän kysyi mm. miksi julkisin varoin tuotettu tieto
on maksullista. Karuimmillaan tutkija toimittaa ensin tekstinsä
tiedejulkaisun vaatimusten mukaiseksi ja maksaa tämän jälkeen
kustantajalle tekstinsä julkaisemisesta. Lopuksi yliopisto ostaa
tutkijansa tekstin takaisin lehteen painettuna. Verkkojulkaiseminen
mahdollistaa periaatteessa maksuttoman tutkimustiedon levityksen.
Helsingin yliopiston Yliopistopainon kehitysjohtaja Hannele Kauranne
painotti julkaisuprosessin kokonaisuuden hahmottamisen tärkeyttä.
Prosessin kulun kannalta avainasemassa on kirjoittaja, jonka työskentelytavat
vaikuttavat huomattavasti tekstin jatkokäsittelyn sujuvuuteen.
Kirjoittajan olisi otettava huomioon julkaisumenetelmän asettamat
vaatimukset.
Paneelikeskustelussa tiedekuntia edustaneet professorit kertoivat
omista nykyisistä julkaisumenetelmistään. Vilkkaana
käyneessä keskustelussa oltiin yksimielisiä siitä,
että Joensuun yliopiston väitökset olisi tarpeellista
saada julkaistuksi myös elektronisessa muodossa jo yliopiston
kilpailukyvynkin vuoksi. Verkkojulkaiseminen myös mahdollistaa
dialogin ja tutkijapiirin verkottumisen nykyistä tehokkaammin.
Sujuvan julkaisemisen tosin katsottiin edellyttävän ammattitaitoista
tukipalveluhenkilöstöä, jotta elektronisen version
tekeminen ei jäisi tutkijoiden työksi.
Seminaarin järjesti ELEF
Pohjois-Karjalan elektroniset kirjastot -hanke. Hankkeessa ovat
mukana yliopiston lisäksi ammattikorkeakoulu ja maakuntakirjasto.
-pr
Sisällysluetteloon
Kielikolumni:
Ilkka Savijärvi
VIATTOMIA SANOJA?
Synonyymit ovat samaa merkitseviä
sanoja, mutta läheskään aina ei ole yhdentekevää,
minkä sanan me synonyymien ryhmästä valitsemme. Monilla
sanoilla on ikään kuin etumerkki, toisilla plus, toisilla
miinus. Miinussanoilla voidaan halventaa ihmistä tai ihmisryhmää,
tyypillisinä esimerkkeinä vaikkapa neekeri ja mustalainen.
Ihmisoikeusaktivistit tai jopa viranomaiset saattavat puuttua asiaan,
jos näitä julkisesti käyttää. Joku aika sitten
Pohjois-Karjalan sanomalehtimiesyhdistys olisi halunnut levyttää
1940-luvulta peräisin olevan “Neekeriveisun”, laulun
jossa kuvataan toimittajan työtä. Lehtialan ihmisiä
alettiin ilmeisesti jo 1800-luvun lopulla leikillisesti nimittää
neekereiksi, ehkä siksi että he usein olivat levittäneet
painomustetta myös käsiinsä ja kasvoihinsa. Nykysuomen
sanakirjaankin lehtineekeri aikoinaan pääsi lehtinikkarin
synonyymiksi. Ihmisoikeusliitto ei hyväksy neekeri-sanan käyttöä
tässäkään yhteydessä. Perusteluna on ensinnäkin
se, että sana lehtineekeri ei ole enää tuttu tämän
päivän suomalaisille ja toiseksi, että koko neekeri-sana
liiton mukaan perustuu kestämättömään teoriaan
rotuopeista. Ihmisoikeusliiton argumentointi heijastelee Amerikassa
1900-luvun loppupuolella syntynyttä PC-kielen (< engl. Political
Correctness) eli “poliittisesti oikeaoppisen” kielenkäytön
ideologiaa. “Poliittisesti oikeaoppisia” nimityksiä
olisivat neekerin asemesta musta (< engl. black) tai afroamerikkalainen
ja mustalaisen asemesta romani.
PC-kieli on nostanut pintaan rotuun, kansallisuuteen, etnisiin vähemmistöihin,
sukupuoleen, ikään, sairauteen tai ruumiinvammaan viittaavia
nimityksiä. PC-ideologia ei mielellään taivu myöntämään
maantieteellisiä tai kielikohtaisia eroja. Onhan esim. neekeri-nimitys
Yhdysvalloissa paljon ongelmallisempi kuin Suomessa. Toisaalta taas
esim. ryssä-sanan käyttö on ongelma vain Suomessa.
“Tuntemattoman sotilaan” Honkajokikin ymmärsi jo jatkosodan
loppuvaiheessa, että “perkeleen puskaryssä” oli
anteeksi pyytäen vaihdettava mukamas korrektimpaan “pensasneuvostoliittolaiseen”.
Ihmisillä onkin taipumus lyödä asiat leikiksi, jos
PC-kielen vaatimuksissa edetään liian pitkälle.
Mutta PC-kielellä on myös kääntöpuolensa:
sanoilla voidaan vetää ylöspäinkin. Niillä
voidaan antaa positiivinen vaikutelma ilmiöstä tai asiasta,
joka ei ole yleisesti hyväksyttävissä. Joku aika sitten
saatiin mediasta nähdä ja kuulla, kuinka Ruotsissa oli tehty
kunniamurha. Kurdi-isä surmasi tyttärensä, koska tämä
oli seurustellut ruotsalaispojan kanssa. Lehdet, radio ja televisio
markkinoivat tapahtumaa kunniamurhana, koska isä kurdikulttuurin
tavoin käyttäytyen oli puolustanut perheensä kunniaa.
Pohjoismaisen kulttuurikäsityksen mukaan murha on aina kunniaton
ja tuomittava teko. Käyttämällä sanaa kunniamurha
me välitämme positiivista viestiä ja vaikutamme siihen,
että mainitunlainen teko saa vähintäänkin ymmärtämystä
osakseen.
Samoihin aikoihin lehdistä saatiin lukea uutinen, jossa kerrottiin
kuinka moottoripyöräjengi “Helvetin Enkelien”
presidentti oli ampunut niskoittelevan jengiläisen. Presidenttejä
voi olla muitakin kuin tasavallan presidentti, mutta ainakin Suomessa
nimitys on vanhastaan voitu yhdistää vain lailliseen ja
kaikin puolin hyväksyttävään kansalaistoimintaan.
Kyseinen moottoripyöräjengi ei näitä vaatimuksia
täytä, eikä ryhmän nokkamiehen imagoa ole syytä
presidentti-nimityksellä kirkastaa, vaikka jengiläiset itse
niin tekevätkin.
Tämän syksyn uutisotsikoita on myös seuraava: “Neuvostopartisaanit
ja heidän suomalaiset uhrinsa ovat ensimmäistä kertaa
koolla”. Partisaaniin sisältyy niin ikään vahva
positiivinen tunnelataus. Sana tuo mieleen esim. Jugoslavian partisaanit,
jotka Titon johdolla omassa maassaan kävivät sissisotaa
miehittäjävaltaa vastaan. Suomalaisten kannalta neuvostopartisaanien
toiminta oli kuitenkin aivan muuta: hehän tekivät raakoja
tihutöitään Suomen puolella rajaseudun siviiliväestön
keskuudessa. Emme voi mitään sille, että venäläiset
pitävät tiukasti kiinni partisaani-nimityksestä ja
toimintansa kunniallisuudesta, mutta suomalaisen näkemyksen mukaan
nämä olivat häikäilemättömiä bandiitteja,
jotka eivät ansaitse minkäänlaista hyväksyntää
meidän puoleltamme. Sota-aikana ja vielä sen jälkeenkin
heitä sanottiin desanteiksi, ja se olisi tässä yhteydessä
edelleenkin asiallisempi kuin positiivisia mielikuvia herättävä
partisaani-nimitys.
Sisällysluetteloon
TUTKIELMA
JOHN RAWLSIN KANSAINVÄLISTÄ OIKEUDENMUKAISUUTTA KÄSITTELEVÄSTÄ
TEORIASTA
Syyslukaudella 2001 sain
valmiiksi pro gradu -tutkielmani, joka käsittelee tunnetun filosofin
John Rawlsin kansainvälisen oikeudenmukaisuuden teoriaa. Ensimmäisen
kerran teoria ilmestyi artikkelina "Law of Peoples" kirjassa
On Human Rights (1993), minkä jälkeen Rawls laajensi, muutti
ja yksityiskohtaisti teoriaansa. Tuloksena oli vuonna 1999 ilmestynyt
kirja Law of Peoples. Tutkielmani lähtökohtana oli kuitenkin
1993 ilmestynyt alkuperäinen artikkeli.
Rawlsin kansainvälisen oikeudenmukaisuuden teoria on sovellus
hänen tunnetusta oikeudenmukaisuusteoriastaan kirjassa A Theory
of Justice (1971), suomeksi Oikeudenmukaisuus teoria (1988), jossa
Rawls määrittelee oikeudenmukaisen yhteiskunnan sosiaalisten
instituutioiden järjestämistä ohjaavat periaatteet.
Myöhemmässä teoriassaan Rawls esittää kansainvälistä
oikeudenmukaisuutta määritteleviä periaatteita, jotka
kaikki yhteiskunnat hyväksyisivät kulttuurista, uskonnosta
tai poliittisesta suuntautumisesta riippumatta.
Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin kvantitatiivisin ja kvalitatiivisin
keinoin Rawlsin teorian johdonmukaisuutta ja pätevyyttä.
Laadin Rawlsin määrittelemien periaatteiden pohjalta kyselylomakkeen,
jonka lähetin 12 maahan. Sain yhteensä 271 vastausta seitsemästä
maasta: Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Puolasta, USA:sta, Saksasta
ja Tansaniasta. Kyselylomake muodostui 24 väitteestä. Vastaajat
olivat Rawlsin kanssa samaa mieltä vain 8 väittämästä.
Informantit eivät voineet hyväksyä 3 väittämää,
joiden mukaan ainoa legitiimi perustelu sodankäyntiin tai interventioon
on vakava ihmisoikeuksien loukkaus. Loppujen väittämien
kohdalla oli eroavaisuuksia kansallisuuksien, sukupuolien, ikäryhmien
ja uskontoryhmien välillä.
Otos ei tukenut Rawlsin väitettä, että kaikki liberaalit
ja ei-liberaalit yhteiskunnat voivat hyväksyä teoriassa
esitetyt oikeudenmukaisuusperiaatteet. Mutta tutkielman tekijänä
haluan painottaa, että 270 informanttia ei voi antaa luotettavaa
kuvaa seitsemästä kansallisuudesta.
Tutkielmani suurin teoreettinen haaste on, voiko normatiivista teoriaa
tutkia empiirisin keinoin. Rawlsin teoria on normatiivinen teoria
ja kuten yleensä filosofiset teoriat, se kuvaa miten asioiden
pitäisi olla, ei miten ne ovat. Se antaa ohjeita, normeja siitä,
miten oikeudenmukaisuus pitäisi toteuttaa kansainvälisessä
yhteisössä. Normatiiviset teoriat eivät hae sisällölleen
perusteluita reaalimaailmasta, vaan "logiikasta".
Rawlsin teoria on koherentistinen teoria, joka perustuu lukuisiin
toisiaan tukeviin väitteisiin. Väitteet muodostavat koherentin
kokonaisuuden, jonka osatekijät tukevat toisiaan ja pitävät
siten kokonaisuuden kasassa. Siten Rawlsin väite, että liberaalit
ja ei-liberaalit yhteiskunnat voivat hyväksyä hänen
määrittelemänsä oikeudenmukaisuusperiaatteet,
perustuu teorian väitteiden ja uskomusten loogiseen kokonaisuuteen:
väite on oikeutettu, jos se on osa koherenttia kokonaisuutta.
Tämän takia tutkielman kirjoittajana minun pitää
tarkkaan perustella, miksi normatiivista koherentistista teoriaa voidaan
arvioida empiiriseen aineistoon perustuen. Vastaus löytyy Rawlsin
niin kutsutusta reflektiivisestä tasapainosta. Hänen mukaansa
me lukijat, harkittuamme omia mielipiteitämme, voimme yhtyä
teoriassa esitettyihin periaatteisiin. Tällöin oikeudenmukaisuusperiaatteet,
uskomuksemme ja mielipiteemme ovat reflektiivisessä tasapainossa.
Hänen mielestään moraali on kuin kielioppi – meillä
kaikilla on sen perusteet. Jos pystymme luonnehtimaan yhden ihmisen
oikeudenmukaisuustajun, meillä on hyvät lähtökohdat
oikeudenmukaisuusteorialle. Tämän takia yksi henkilö,
tässä tapauksessa Rawls itse, voi muodostaa uskomuksiamme
ja moraalisia periaatteitamme vastaavan teorian. Hän uskoo, että
meidän moraalikäsityksemme vastaa hänen teoriassaan
esitettyjä oikeudenmukaisuusperiaatteita.
Edellä lyhyesti ja
pelkistetysti esitetty ongelma on haastava, ja en voi sanoa ratkaisseeni
sitä kokonaisuudessaan. Empiirinen tutkimus, jonka tarkoituksena
on selvittää kansainvälisen oikeudenmukaisuus käsitteen
objektiivinen sisältö, on ajatuksena jo kestämätön.
Objektiivisen totuuden löytäminen on melkein mahdotonta,
koska jopa tutkielman ja tutkimuksen aiheen valinta on subjektiivinen.
Huolimatta objektiivisen totuuden saavuttamattomuudesta, vastausta
globalisaation pintaan nostamille haasteille pitää etsiä.
Kuten Sosiaalipoliittisilla päivillä pitämässäni
kiitospuheessa esitin, oikeudenmukaisuuden toteutuminen tarvitsee
rohkeaa, kentälle jalkautuvaa tutkimusta ja oikeudenmukaisuutta
kunnioittavaa politiikkaa.
Arttu Puhakka
Sosiaalipoliittinen yhdistys palkitsi kirjoittajan ´Vuoden pro
gradu –tutkielma´ palkinnolla Kuopiossa 27.10.2002.
Sisällysluetteloon
TUTKIMUSYHTEISTYÖTÄ
JOENSUU - ILLINOIS -AKSELILLA
Toissa kesänä väitellyt Janne Heittokangas lähti
Yhdysvaltoihin tutkija-opettajaksi. Kulttuuri ja työtavat ovat
uutta, mutta yhteistyö tutun joensuulaisen tutkijaryhmän
kanssa jatkuu.
Janne Heittokangas väitteli Joensuun yliopistossa vuoden 2000
kesäkuussa. Hän tarkasteli matematiikan kompleksianalyysiin
liittyvässä tutkimuksessaan kompleksisten differentiaaliyhtälöiden
teoriaa yksikkökiekossa.
Heti väitöksen jälkeen Heittokankaalla ei ollut selkeää
kuvaa siitä, jatkaako yliopistomaailmassa vai siirtyäkö
muihin tehtäviin. Yliopisto tuntui kuitenkin turvalliselta ja
tutulta, joten tutkimustyö kutsui edelleen. Eivätkä
vähäisimpänä syynä painaneet muutamat tutkimukseen
liittyneet ongelmat, jotka hän halusi ratkaista mielenrauhan
saavuttamiseksi.
Tällä hetkellä Janne Heittokankaan työpaikka on
University of Illinois at Urbana-Champaign Yhdysvalloissa. Hänellä
on siellä kolmivuotinen J. L. Doob Re-search Assistant Professor
-virka, joka vastaa suomalaista yliassis-tentuuria. Työtehtävät
koostuvat pääasiassa tutkimuksesta ja opetuksesta sekä
vähäisessä määrin myös hallinnollisista
tehtävistä.
Kiireisen tutkijan yhteistyökumppanit Joensuussa
Yhdysvaltalaista arkeaan Heittokangas kuvaa suomalaista kiireisemmäksi.
Sekä ihmiset että opetustahti ovat nopeampia. Luennoilla
kuvaillaan pääasiassa kurssimateriaalin tärkeimpiä
kohtia ja ajan säästämiseksi vältellään
menemästä liikaa yksityiskohtiin. Opiskelijoille myös
jaetaan paljon kotitehtäviä, joita ei kaikkia ajanpuutteen
vuoksi ehditä käymään kootusti läpi.
Opettajia työllistävät monet opiskelijoiden kirjalliset
tehtävät. Varsinkin tenttien ja kymmenen minuutin mittaisten
quiz-tenttien paljous teettävät töitä. Tutkimustyönään
Heittokangas jatkaa kompleksianalyysin, lähinnä kompleksialueiden
differentiaali- ja funktionaaliyhtälöiden tutkimista.
Hänellä on monia yhteistyökumppaneita sekä Yhdysvalloissa
että ympäri maailman. Tärkeimmät heistä ovat
kuitenkin entisessä kotiyliopistossa Joensuussa. Erityisesti
Janne Heittokangas katsoo kuuluvansa kiinteänä osana professori
Ilpo Laineen tutkimusryhmään.
Paikalliset oman tieteenalansa tutkijat Heittokangas oli tavannut
jo aiemmin eri konferensseissa, joten kansainvälinen kaveriporukka
on ehtinyt jo muotoutua. Toisenlaisesta yliopistokulttuurista tulleena
Heittokangas joutui ponnistelemaan kovasti päästäkseen
kiinni paikalliseen työrutiiniin. Nyttemmin ehtii viikonloppuisin
viettää vapaa-aikaakin. Tosin lomareissut saavat odottaa,
kunnes lukukauden opetusvelvollisuudet ovat täyttyneet.
Illinois’n yliopiston
matematiikan laitoksen www-sivut ovat osoitteessa http://www.math.uiuc.edu.
Sisällysluetteloon
Keskustelua
MUSIIKKI ON YKSI
Sanaa musiikki on viime
aikoina alettu käyttää myös monikollisena. Suomalaisia
musiikintutkijoita kutsutaan ensi toukokuussa Turussa pidettävään
symposiumiin pohtimaan ”millä tavalla erilaiset musiikit
toimivat kulttuuristen merkitysten välittäjinä”
(Musetti, Jäsentiedote 2/2002). Halut lähteä pohtimaan
häipyvät jo kutsun myötä. Sanaa musiikki ei sovi
käyttää monikkomuotoisena. Käännyin asiassa
yliopistomme erään suomen kielen asiantuntijan puoleen ja
sain vahvistuksen käsitykselleni. Kysymys ei ole ainoastaan karkeasta
kielivirheestä, vaan itse asiassa musiikkiin liittyvästä
maailmankatsomuksellisesta asenteesta.
Kuten kaikki tietävät, sana musiikki on kreikkaa. Se on
kollektiivisana ja feminiini. Monikollisena sanaa ei käytetä.
Alunalkuisin se liittyi adjektiivina sanaan taide. Vähitellen
siitä tuli substantiivi, joka sisälsi myös pääsanansa
merkityksen. Antiikin aikana tämä sana saikin erittäin
tärkeän sisällön. Musiikkihan käsitti ajan
kaiken tieteen ja taiteen, viisauden ja totuuden, hyvyyden ja kauneuden.
Se oli kokonaisuutta ilmaiseva käsite. Oli olemassa vain yksi
musiikki.
Vanhat kreikkalaiset filosofit ja runoilijat liittivät sanan
musiikki sanaan muusa. Muusat olivat Zeun ja Mnemosynen tyttäriä.
He olivat jumalolentoja ja kullakin muusalla oli oma vastuualueensa.
Musiikki sisälsi kaiken tieteen ja taiteen, ja muusat olivat
kukin oman alansa edustajia. Yhdessä he suojelivat musiikin koko
kenttää. Muusilla oli palvontapaikkoja uhrialttareineen.
Kulttipaikkaa kutsuttiin nimellä museion. Museion, ainakin Aleksandriassa,
oli aikansa korkeimman tieteen ja taiteen harjoituspaikka, nykyaikaisessa
mielessä yliopisto. Nykyaikainenkin museo antaa vihjeitä
menneisyydestään: kokoelmathan edustavat useinkin koko kulttuurin
spektriä. Sanaa muusa voidaan kreikaksi käyttää
myös puhumalla sen ja sen muusasta, kun tarkoitetaan asianomaisen
henkilön runoutta, tai mikseipä sävellystuotantoa.
Meidän kielenkäytössämmehän muusa on lähinnä
vain luomistyön innoittaja, ei itse teos.
Perinteisesti sana musiikki on siis taiteitten ja tieteitten kokonaisuutta
ilmaiseva käsite. Kun sillä tarkoitetaan yksinomaan säveltaidetta,
säilyy toki kokonaisvaltaisuus. Länsimaisen musiikin katsotaan
perustuvan antiikin kulttuuriin. Tätä taustaa vasten on
vaikea hyväksyä yllä mainittua muotiin tullutta ilmiötä.
Kun puhutaan ”musiikeista”, ei musiikkia enää
pidetä käsitteenä, joka on tietynsisältöisenä
vakiintuneena omassakin kulttuurissamme, kuten jo sanan oikeakielinen
käyttökin osoittaa. En tiedä, ovatko musiikin monikollistuttajat
ajatelleet asiaa perusteellisesti. Muotiin tullut käytäntö
joka tapauksessa vie musiikilta pois sen perinnäisarvon. Kuten
jo mainitsin, sana on feminiininen, niinkuin kaikki tieteet ja taiteet
ovat – muusista nyt puhumattakaan! Silti pelkään pahoin,
että juuri naisasiaa ajavat tahot ovat viemässä musiikilta
pois sen itseisarvon.
Koska ainakin meidän laitoksemme työntekijöiden lapsien
lukumäärä on viime aikoina tuntuvasti kasvanut, sopinee
lopuksi siteerata bysanttilaisen musiikin oppikirjan antamaa opetusta:
Musiikkia on oikein kutsuttu sydämen kieleksi. Sitähän
pidetään ensimmäisenä henkisenä ravintona
maidon jälkeen, koska se vaikuttaa jo kapalolapsen sielussa,
kun lapsukainen liukuu äidin tai ravitsijan (imettäjän)
kehtolaulun avulla kyynelistä makeaan uneen.
Hilkka Seppälä
Sisällysluetteloon
ISI
WEB OF SCIENCE -TIETOKANTA KÄYTÖSSÄ
ISI Web of
Science -viitetietokanta sisältää noin 8.500 lehden
artikkeliviitteet sekä artikkeleiden siteeraukset. Tietokantaa
päivitetään viikottain ja vuosittainen viitteiden lisäys
on noin 1.1 milj. viitettä (23 milj. siteerausta).
Web of Science jakautuu seuraaviin osiin:
• Science Citation Index Expanded käsittää 5.800
luonnontieteen, tekniikan ja lääketieteen lehteä
• Social Science Citation Index käsittää 1.700
yhteiskuntatieteen lehteä
• Arts & Humanities Citation Index käsittää
1.100 humanististen alojen lehteä
Sisällysluetteloon
|