"Liikuntapaikkoja kaupunki pullollaan :)"

uimari
« Takaisin

Rajaton luonto -hankkeessa edistettiin yhdenvertaista luontoliikuntaa

« Takaisin

Joensuun kaupungin liikuntapalveluissa on ollut käynnissä Rajaton luonto -hanke maaliskuun alusta lähtien. Hankkeen aikana on edistetty luontoliikunnan yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoisuutta. Hankkeen yhtenä keskeisenä tehtävänä on ollut selvittää, mitkä kaupungin ylläpitämät luontokohteet ovat aidosti kaikkien käytettävissä. Kysymykseen haettiin vastausta 1) esteettömien kohteiden inventoinnin ja dokumentoinnin, 2) käyttäjäkokemusten keräämisen, 3) liikuntaan erityistukea tarvitsevien henkilöiden aktivoinnin sekä 4) viestinnän avulla.


Käyttäjäkokemusten keräämistä varten perustettiin vapaaehtoisista henkilöistä koostuva
asiakasraati. Asiakasraati ja kaupungin edustajat vierailivat viidellä eri luontokohteella hankkeen
aikana. Asiakasraadilta saatiin paljon palautetta – niin risuja kuin ruusuja. Raadin kautta nousi myös paljon kehitysehdotuksia luontokohteiden yhdenvertaisuuden parantamiseksi. Kehitysehdotuksista osa oli paikkakohtaisia, osa yleisempiä. Jo hankkeen aikana on päästy toteuttamaan osa asiakasraadilta saaduista ideoista. Esimerkiksi esteettömien luontokohteiden karttoja on päivitetty ja esteettömiä reittejä on merkitty maastoon.


Hankkeen aikana pilotoitiin myös Soveltava luontoliikunta -kurssi yhteistyössä Joensuun seudun kansalaisopiston kanssa. Kurssi oli pidetty niin ohjaajien kuin asiakkaidenkin keskuudessa. Kurssi onkin saanut jatkoa Kansalaisopistolla ja se on tarjolla kevään kurssivalikoimassa.

Hankkeen viestinnän ensisijainen tavoite oli tuoda kaupungin ylläpitämät esteettömäksi rakennetut luontokohteet selkeästi esille. Hankkeen aikana koottiin Esteittä luontoon -verkkosivu, joka julkaistaan Joensuun kaupungin verkkosivu-uudistuksen yhteydessä. Sivun tavoitteena on tarjota esteettömistä kohteista sellaista tietoa, jonka pohjalta voi arvioida kohteen soveltuvuutta esimerkiksi apuvälineitä käyttäville henkilöille. Verkkosivulle on myös tuotettu videoita, jotka yhtäältä houkuttelevat lähtemään luontokohteille ja toisaalta tarjoavat tietoa kohteista.


Rajaton luonto -hanke tuki Joensuun kaupungin konsernistrategian ja liikuntapalvelujen
toiminnallisia tavoitteita edistämällä yhdenvertaisia, matalan kynnyksen luontoliikuntamahdollisuuksia. Hanke päättyy vuoden vaihteessa. Hanke sai tukea Opetus- ja kulttuuriministeriön liikunnallisen elämäntavan paikallisen kehittämisen määrärahasta.


Lisätietoja:
Laura Juga
hankesuunnittelija
laura.juga@joensuu.fi
puh. 050 348 2551


« Takaisin