"Tuoretta tietoa kaupungistamme"

Uutiset

Joensuun kaupungin toiminnasta kertovat tiedotteet ja uutiset kootusti yhdellä sivulla.

« Takaisin

Kauppatorin alueen rakentaminen täyteen vauhtiin

« Takaisin



Katso suurempi kuva kartasta tästä

Joensuun kaupungin rakennuttamat Kauppatorin alueen pintarakennetyö, torilavan rakentaminen ja toria ympäröivien katujen rakennustyöt käynnistyvät 7.5. alkavalla viikolla. Työmaat vaikuttavat torin ympäristön liikennejärjestelyihin monella tavoin pitkin kevättä ja kesää. Kauppatorin ja ympäröivien katujen rakennustyöt valmistuvat kokonaisuudessaan lokakuussa 2018.

Torin rakennekerrosten teko aloitettiin viime syksynä kalliomurskeen ajolla silloin jo valmiina olleen toriparkkiosuuden päälle. Maanantaina 7.5. käynnistyy rakennekerrosten viimeistely, missä murskepinta muotoillaan pintalaatoitustyölle sopivaksi.

Torin pinnan laatoitustyöt alkavat toukokuun puolessa välissä ja kestävät syys-lokakuulle saakka.  Pohjois-Karjalan Osuuskauppa on luovuttanut jo puolet toriparkin kansiosasta kaupungille ja loppuosa luovutetaan kesäkuun loppuun mennessä.

Torilava valmiiksi syyskuun alussa

Torille rakennetaan uusi torilava, jonka rakennustyöt ovat jo alkaneet ja torin keskelle rakennetaan kesän aikana vesilähde. Torilava valmistuu syyskuun alussa.
Bussiliikenne siirtyy takaisin Koskikadulle kadun valmistuessa. Tällöin bussipysäkit poistuvat Siltakadulta ja siirtyvät Koskikadulle ja Kirkkokadulle. Myös bussien käyttämät ajoreitit muuttuvat hieman.

Koskikadulla muutoksia liikennöintiin, pysäköintitilanne paranee

Koskikatu välillä Rantakatu–Torikatu ja Koskikatu–Torikatu risteysalue on suljettu liikenteeltä rakennustyön takia koko kesäkuun ajan. Pohjois-Karjalan Osuuskaupan rakennuttaman toriparkin ajoluiska valmistuu touko-kesäkuussa Koskikadulle Carlsonin tavaratalon kohdalle.

Koskikadun kadunvarsipysäköinti poistuu kokonaan välillä Rantakatu–Koulukatu bussiliikenteen siirtyessä Koskikadulle kesäkuun lopussa. Korvaavat pysäköintipaikat ovat aluksi pääasiassa lähistöllä olevissa pysäköintilaitoksissa Kirkkokadulla ja Koulukadulla sekä Elielinkujan pysäköintialueella. Toriparkin valmistuminen syyskuussa parantaa pysäköintitilannetta merkittävästi.

Siltakadun rakentaminen käyntiin kesä-heinäkuussa

Siltakadun rakentaminen Torikadun ja Kirkkokadun välillä käynnistyy kesä-heinäkuun vaihteessa. Siltakadusta tehdään lämmitetty kävelykatu, ja katu on yksi pyöräilyn pääreiteistä. Alueelle tehdään myös katettuja pyöräpysäköintipaikkoja. Siltakadun rakennustyöt valmistuvat lokakuussa 2018.

Rantakadulla tehdään rakennustöitä Koskikadun ja Niskakadun välisellä osuudella. Niskakadun ja Rantakadun risteyksessä tehdään pieniä järjestelyjä erityisesti bussiliikenteen sujuvuuden parantamiseksi.

Lisäksi postitalon ja kaupungintalon kohdalle tehdään leveämmät keskisaarekkeet ja kaistajärjestelyjä liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Rantakadun ja Siltakadun tilapäinen kiertoliittymä rakennetaan lopulliseen muotoonsa.

Kauppatorin pintarakenteita ja ympäröiviä katuja rakentaa Kreate Oy. Toriparkin kansirakenteen ja pintarakenteiden välisiä kerrosrakenteita tekee Pohjois-Karjalan KTK Oy. Torilavaa ja torin vesiaihetta rakentaa Rakennusliike Nuutinen Oy.
 

Päivitetty 07.05.2018

« Takaisin