"Tuoretta tietoa kaupungistamme"

Uutiset

Joensuun kaupungin toiminnasta kertovat tiedotteet ja uutiset kootusti yhdellä sivulla.

« Takaisin

Eero Lehtimäki Joensuun kaupunginorkesterin uusi ylikapellimestari

« Takaisin

Kapellimestari Eero Lehtimäki (s. 1989) on kutsuttu Joensuun kaupunginorkesterin uudeksi ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi.  Lehtimäki aloittaa 2+1-vuotisen kautensa 1.9.2019. Sitä ennen hän vierailee orkesterin kapellimestarina kesäkuussa Itä-Suomen yliopiston tohtoripromootiossa.

Samalla orkesteri saa kaksi taiteellista partneria, pianisti Iiro Rantalan ja viulisti Minna Pensolan, joiden kausi on kahden vuoden mittainen. Taiteelliset partnerit ovat sitoutuneet antamaan aikaansa ja ideoitansa orkesterin käyttöön sekä vierailemaan paikkakunnalla 2-4 kertaa kaudessa. Taiteelliset partnerit aloittavat yhtä aikaa Lehtimäen kanssa.

Eero Lehtimäki on viime vuodet kiertänyt Suomea johtaen suurinta osaa maan sinfoniaorkestereista. Suuren yleisön tietoisuuteen hän nousi johdettuaan Mariinski-teatterin orkesteria Turun Musiikkijuhlilla 2016.

Lehtimäki on innoissaan tulevasta roolistaan Joensuun kaupunginorkesterin johdossa:

- Olen kutsusta erittäin iloinen. Pääsen luomaan pitkäaikaista suhdetta orkesterin ja joensuulaisyleisön kanssa.

Lehtimäki seuraa tehtävässä kapellimestari Jurjen Hempeliä, jonka kuuden vuoden kausi taiteellisena johtajana päättyy toukokuussa 2019.

- Haluan tehdä kaupunginorkesterista koko kaupungin orkesterin, koska musiikki kuuluu kaikille. Konsertit ovat paikkoja joissa tavataan ystäviä ja irtaudutaan arjesta.

- Toivon joensuulaisilta, että kun minut bongataan kirjastosta tai kahviloista, niin luokseni tullaan vaihtamaan ajatuksia – musiikin tehtävähän on herättää mielikuvia ja keskustelua, Lehtimäki jatkaa.

Kapellimestarin valinta oli kulttuurijohtaja Sari Kaasiselle tärkeä tehtävä. Kaasinen kertoo käyneensä läpi hyvin erilaisia vaihtoehtoja ja kuunnelleensa asiasta monia näkemyksiä. Hän tapasi useita ehdokkaita, joilla kaikilla oli sama näkemys: Joensuun kaupunginorkesterilla on nyt hieno tilaisuus uudistua.

- Eero Lehtimäki on nuori, mutta jo läpimurtonsa tehnyt uuden ajan kapellimestari, joka aloittaa orkesterissamme uuden aikakauden. Hänen energiansa, tahtonsa kehittää orkesteriamme sekä laaja-alainen taiteellinen näkemyksensä olivat tärkeimmät kriteerit nimitykselle. Uskon, että Lehtimäestä tulee hyvin pian "meidän Eero", joka näkyy, kuuluu ja vaikuttaa joensuulaisessa kulttuurielämässä laajemminkin.

- Iiro Rantala ja Minna Pensola tuovat orkesterillemme uutta luovaa ajattelua ja laaja-alaista taiteellista osaamista sekä itsensä että kontaktiensa kautta. Odotan innolla, mitä kaikkea saamme Joensuussa tulevina vuosina nähdä ja kuulla, Kaasinen jatkaa.

Joensuun kaupunginorkesterilla vilkas konserttikevät ja uutta henkilöstöä

Orkesteri aloittaa vuoden 2019 Figaron häät -oopperalla, joka toteutetaan yhteistyössä Joensuun oopperayhdistyksen kanssa. Kevään solistivieraita ja kapellimestareita ovat muun muassa Olli Mustonen, Kreeta-Maria Kentala sekä Paula Koivuniemi ja Markku Johansson. Orkesteri vierailee helmikuussa Mikkelissä ja heinäkuussa Monolan juhlaviikoilla.

Joensuun kaupunginorkesterin intendenttinä aloitti vuoden 2019 alussa musiikin maisteri Marjo Vattulainen. Tuottaja-nuotistohoitajana toimii Seppo Tiensuu. Orkesterin markkinointipäällikkönä aloittaa 4.2. tradenomi Annika Huotari.

Joensuun kaupunginorkesteri on 35 muusikon sinfoniaorkesteri, jolla on vuodessa noin 80 esiintymistä. Sinfoniakonserttien lisäksi orkesteri soittaa myös viihdekonsertteja sekä esiintyy säännöllisesti lapsille ja nuorille. Yleisötyö on tärkeä osa kaupunginorkesterin toimintaa. Orkesteri esiintyy pienemmillä kokoonpanoilla mm. vanhusten palvelutaloissa, kirjastossa ja kouluissa. Orkesteri tekee tärkeää työtä Pohjois-Karjalan maakuntaorkesterina sekä yhteistyötä eri festivaalien ja tapahtumien kanssa. Joensuun kaupunginorkesteri on tuttu näky muun muassa Ilosaarirockin lavalla.

Päivitetty 21.01.2019

« Takaisin